Urut auki vaan- Esa "Edu" Rytkönen

Esa Rytkönen harjoittelemassa Pelloksella Ristiinassa 2015. Kuva: Suvi Nieminen

Mikkelin seudulla monet tietävät kilpaveneilijä Esa Rytkösen. Itsekin olin ollut katsomassa hänen kilvanajoa Hirvensalmella useampana kesänä. Omakohtaisesti tutustuin Esaan entisen työpaikkani kautta, missä Esa kävi asiakkaana muutamia kertoja. Tottakai meillä meni jutut heti kilpaveneisiin. Kerran Esa sitten yllytti katsomaan hänen harjoitusajoa Ristiinaan. No, seuraavan kerran kun Esa meni harjoittelemaan, minä läksin katsomaan. Ennen harjoittelua kokoonnuimme Ristiinan entiselle st1:lle juomaan kahvit. Esalla oli mukana hänen vanha kilpakaveri Markku Kukkola. Kilpaveneilyn historiasta kiinnostuneelle Esan ja Markun keskinäinen kilpareissujen muistelu oli mieluisaa kuunneltavaa. Kahvittelun jälkeen sain kunnolla tuntumaa hydroveneisiin kun pääsin lähettämään veneen liikkelle rannasta. Eli pidin putkista kiinni ja laskin veneen veteen. Harjoittelu sujui Esalla hyvin. Risiiniöljyn tuoksu jäi mukavasti mieleen. Samalla reissulla jätin koostamani Kapustasalmen kisoja käsittelevän leikekirjan Markulle lainaan. Esalla kansio oli ollut lainassa jo aiemmin. Kansio palautui lainasta ja Markku oli tykännyt selata kansiota. Olihan hän ja Esakin käynyt Kapustasalmella ajamassa.

Esa palkintojen vieressä talvella 2016. Kuva : Tatu Marttinen

Aikaa kului ja kävin välillä katsomassa Esan harjoittelua myös uudestaan. Myöhemmin tuli tieto että Markku oli menehtynyt vaikeaan sairauteen. Minua jäi kalvamaan se että emme saaneet Markun kanssa järjestettyä enää yhteistä tapaamista, vaikka siitä oli ollut puhetta. Keväällä 2016 päätin kysyä Esalta, kiinnostaisiko häntä pienimuotoinen haastattelu liittyen hänen uraansa kilpaveneilyn parissa. Esa innostui asiasta ja sovimme tapaamisen.

Tarinoimme Mikkelin vanhalla Kesoililla, nykyisellä Kiiskinmäen kahviolla. Vein Esalle samalla pappani ottamia valokuvia Mikkelin Kattilalahdella ajetuista venekisoista 50-luvun lopusta tai 60-luvun alusta. "Katohan, tuossa on Pylvänäisen Eugen kilpailunjohtaja ja Pulkkisen Jorma. Pulkkisen Jorma ajoi 50-luvulla kanssa kilpaa. On ollu ajajia, voi veljet" "Tossaki 12 venettä startissa pyöreesti" Siinä Esan kanssa hörpittiin kahvia ja katseltiin myös Esan tuomia vanhoja kuvia ja jutusteltiin.

Kattilalahden ajot Mikkelissä 50-60-lukujen taitteessa. kuva: Tauno Marttinen

Esan perhe siirtyi sodan jälkeen Viipurista Mikkeliin. Esa syntyi evakkoreissulla 1944. Esan isä, Topi piti korjaamoa jo Viipurissa ja rupesi pyörittämään samanlaista pienkonekorjaamoa sitten Mikkelissä. Topi harrasti nyrkkeilyä 30 vuotta ja voitti mm. 3 Suomen mestaruutta kevyessä sarjassa. Isä Topi kuoli vuonna 1971 ja Esa jatkoi isänsä korjaamon pitoa vuoteen -79 asti. Sen jälkeen Esa oli pari vuotta Mikkelin Autotarvikkeen korjaamolla (Rehnin Tanun korjaamo). Vuonna -81 Esa siirtyi Tiaisen Artolle Kesport Tinttiin urheiluvälinemyyjäksi ja työskenteli siellä kaksikymmentä vuotta. Esa on muutenkin kova seuraamaan urheilua ja häntä on lehdissäkin kehuttu kovaääniseksi kannustajaksi.

Esan kilpaveneilyinnostus on peräisin siitä, kun Esan isä Topi Rytkönen ja hänen ystävänsä lääkäri Jaakko S. Aalto ajoivat kilpaa veneillä Mikkelissä.  "Isä ajoi joo. Tuolla on kuva. Se kone oli tosin sammuneena. Speedway JAP moottori. Isällä ei ollut siihen aikaan rahaa, mutta kun se oli mekaanikkona aina Jaskalle (Jaakko S. Aalto) venekilpailuissa, niin Jaska lahjoitti hydron ja JAPin moottorin, ja antoi vielä potkurinkin isälle. Isä oli aika usein nurin tai sitten kone ei toiminut. Ja miä itkin rannalla."

Numerolla 37 Esa tai Topi moottori sammuneena Kattilalahdella. kuva: Esa Rytkösen arkisto

"Kuvassa joko minä tai isä. Se kone oli välillä isän maaratarungossa (Speedway-pyörä) kiinni. Kone irti ja ei muuta kun veneen perään. Ajattele, isä rakensi sen rikinkin. Eihän sellasia rikejä ollut olemassakaan. Olisko se perä ollut Königin perä. Ajattele jos olis senkin koneen pannut säilöön. Piti olla niin tyhmä, että maailmalle vaan."


Speedway JAP oli yksisylinterinen, 500-kuutioinen nelitahtikone. "Virtavehkeet oli siihen aikaan huonot. Piti ruveta vetämään käyntiin jo monta minuuttia ennen kilpailustarttia. Se oli jäykkä vetää käyntiinkin. Sitä jos ei osannut kaveri vetää käyntiin, niin ranne irtos. Aattele, sinkkivaijerit oli, eihän narut kestänyt, ne meni poikki. Isällä oli nahkaliivikin suojana käynnistystä varten. Oli ne kyllä alkeellisia vehkeitä. Kakslapaisia pronssipotkureita. Saatto olla yks tai kaks potkuria ja niillä sitä sit ajettiin."

Venekilpailuja Kattilalahdella. kuva: Tauno Marttinen

"Muistan pikkupoikana ekoja kisoja Kaihulla. Ratakisoja oli silloin myös Kotkassa, Porvoossa, Hämeenlinnassa, Tampereella, Kuopiossa, Rovaniemellä... Hirveesti oli kilpailuja ja ajajia pilvin pimein." Esa ajoi ensimmäiset epäviralliset villit kisat Lokkamajalla, Kangasniemellä isänsä "polvari-hydrolla", eli polviltaan ajettavalla hydro-veneellä ja 500 JAPilla. Hän osallistui Kuumaan ryhmään ja JAP ei meinannut käynnistyä. Muut jo kiersivät lähtöpaikalla rinkiä, kun konetta vielä nyittiin käyntiin. Kuuluttaja kuulutti, että odotetaan niin kauan, että Rytköset saavat JAPin käymään ja sitten vasta kilpaillaan. Koneen käynnistyttyä Esa ajoi yhden ringin ja sitten vain kilpailemaan. Voittohan siitä sitten tuli. "Enhän minä pystynyt seuraavana yönä edes nukkumaan, pokaali kainalossa. Pokaali on muuten vieläkin tallessa. Hieno juttu se oli. Kyllä antoi potkua!"

Vuonna 1962 oli Esan ensimmäinen virallinen SM-kilpailu Mikkelin Kattilalahdella. Esa muisteli, että hän sai poikkeusluvan, koska oli vielä niin nuori ajamaan virallista sarjaa. "Unelmalähtö ja ekalla kääntöpoijulla pappilan puolella Fagerströmin Stigan kanssa kolaroitiin. Siellä tuli sellanen hässäkkä varikolla, kuule. Isä-Topi hyvä ettei ottanut varikolla nyrkkimatsia. Miä käänsin ja Stiga tuli sieltä urku auki. Syytti että minä aiheutin. No, kamppailutilanne..."

"Vuonna 1963 olin armeijassa. Sinä kesänä oltiin lähdössä Heinolaan venekilpailuihin. Mutta olin pioneerikomppaniassa Savon Prikaatissa vanhalla kasarmilla ja mulla oli komppanian päällikön kanssa huonot välit. Se ei myöntänyt mulle kilpailulomaa. Joukkueenjohtaja otti sitten vastuun ja sanoi että mee kisoihin vaan. Mulla oli se viissatanen jappi, isän kone ja Schulzen vene. Mentiin kisoihin sinne ja olikohan ensimmäinen vai toinen startti kun miä ajoin ympäri. Täyskuppi. Vene tuli takas oikeinpäin ja miä sieltä taivaalta ja jäin vasemmasta jalasta takataakiin kiinni. Palovammat jäi kun pakoputki poltti haalaritkin enkä saanut jalkaa irti siitä. Aikani hakkasin vettä ja aloin sit mennä syvyyksiin. Viimenen minkä tajusin, että sammakkomies repii liivistä irti. Oksensin veet pihalle. Oli kyllä hirvee tilanne. Jalka palo ja isäukko otti nitroja rannalla. Nehän olis vieny Heinolassa sairaalaan, mutta enhän miä sinne voinut kun olin puntiksella. Miä yritin sitten ite hoitaa sitä palovammaa. No, kauhee kuulusteluhan siitä sitten tuli. En muista menikö se kilpareissu sitten päällikön korviin, mutta olin sitten kaksi kuukautta varuskuntasairaalassa palovamman takia.."

Esan ensimmäinen oma kilpavene oli vuonna 1967-68. Koneena oli silloin kaksisylinterinen 500-kuutioinen König, jolla Esa ajoi kaksi kautta. Vuonna 1969 hän osti Vahvaselän Matilta neljäsylinterisen 500-kuutioisen Königin. "Neljällä Bingin kaasuttajalla. Veneenä oli Vahvaselän Matin vanha makuu-hydro, Itävaltalainen, ellen väärin muista niin se oli Schulze. Kato Vahvaselän Masa lopetti ajamisen sillon, ajoi viissatasta. Se oli mikkeliläinen hammaslääkäri. Sen veli Risto ajoi kanssa, B-luokassa, eli alta 350-kuutioisissa. Ne lopetti kai yhdessä sen kilvanajon. Se nelisylinterinen oli kyllä probleemamoottori, virtavehkeet oli sellasia. Vaikee saaha käyntiin. Ekalla nelisylinterisellä tuli SM-pronssia. Viimesen osakilpailun Mikkelin Pitkäjärvellä voitin. Meni nappiin se osakisa. Siitä tuli sit sellasta potkua et siitä se sitten lähti. Olisko ollut sit joskus -72 kun ostin uuden viissatasen Königin Berliinistä. Mulla on ollu monta Königin viissatasta. Sillontällön aina joku niistä lähtenyt maailmalle."

O-500:n lähtö Ristiinassa. Kuva: Veijo Marttinen

Esa on harvinaisen sitkeä kilpaveneilijä. Ja hydroveneissä hän on pysynyt aina. Joskus Esa sanoikin puolileikillään että venettä kuuluu ajaa mahaltaan, ei niitä istualtaan. Kuitenkin hän on ollut välillä lopettamassa kilpaveneilyä kokonaan. Yksi lopetusyritys johtui onnettomuudesta, johon hän joutui vuonna 1995 Englannissa käydyissä o-500:n maailmanmestaruuskilpailuissa.
Esa ajoi aika-ajoissa paalupaikalle. Lauantain starttia siirrettiin kovan tuulen vuoksi. Esa sai valita lähtöpaikan laiturissa starttiin. Esalla oli potkuri joka kiihtyi huonosti, mutta kulki. Täten hän valitsi ulkolaidan, paikan 22. Esan venettä putkista piti vanha Slovakialainen kilpakaveri ja Ikosen Kari veti käyntiin. Slovakialainen Attila jäikin haalareista putkissa olleisiin varmistusklemmareihin kiinni ja putosi veneen mukana veteen. Hän sai kuitenkin revittyä itsensä putkista irti, mutta roikkui veneen perässä jonkun aikaa. Samalla Esa ihmetteli mikä veneelle nyt tuli, tuntui että se uppoaa. Startin epäonnistuttua Esa tuli viimeisenä ensimmäiselle kääntöpoijulle. Aallokko oli kovaa vieläkin. "Mulla kato vähän pimahti ku jäin siinä startissa. Urut auki vaan ja latasin sitä rataa. Yhen kierroksen vedin ja lähin toiselle. Siinä vaiheessa olin noussu jo kahdeksanneks. Ihan älyttömästi läksin ajamaan, oli mun oma moka. Puoltoista kierrosta päästiin ja tultiin takasuoralle. Toisella puolella oli Englantilainen ja toisella puolella Venäläinen. Painoin hydrolla niitten trimaraanien välistä ohi ja en päässy ees sen suoran päähän ku vesi häipy näkyvistä. Miä ihmettelin mihin vesi hävis. Pojat sano että olin noussu johonki kymmeneen metriin taivaalle. Täys voltti ja taju kankaalle. Heräsin sitten kilpailun ensiapupaikalla sokissa. Multa loppu kisat siihen. Olin ihan murona, kaikki paikat mustelmilla. Tuuria oli ettei henki lähteny. Vaimo oli sillon mukana ja kävi ihan kuumana. Sano että nyt nämä kilpailut loppuu".

Voittaja heitetty veteen. O-500 kilpailut Ristiinassa. Kuva: Veijo Marttinen

Vuoden 1995 onnettomuudesta seurasi kilpailutauko. "Ajattelin että mä lopetan". Vuonna 1997 Esa oli seuraamassa venekilpailuja Jyväskylässä. Kilpailuissa oli ajamassa italialainen Rossi. Esa kävi varikolla ja Rossi ihmetteli miksei Esa ollut ajamassa. Kun Esa sanoi ettei hän aja, Rossi tarjosi Esalle omaa kilpakalustoaan. Vähän myöhemmin Esa tarttui Rossin tarjoukseen ja hommasi tältä kilpakaluston. Silloin vaihtui Esalla moottorimerkki Königistä Rossiin ja luokka o-500:sta o-250:n. 1998 Esa sitten jatkoi kilpailua o-250 luokassa, jossa on pysynyt siitä lähtien. Esa ajoi samassa luokassa VRP-moottorilla vielä viime kesänäkin, yli seitsemänkymppisenä!

Esa on syntynyt vuonna 1944. Ja sanoi tätä haastattelua tehdessä että veneellä ajanut kilpaa 48 vuotta. Jo siinä on saavutusta kerrakseen. Mitaleista Esa mainitsi 1982 Unkarissa MM-hopeaa joukkueena, 1980 Pariisissa MM-pronssi, Itävallassa 1985 MM-pronssi. SM-kultamitaleita hänellä on 13 kappaletta,  PM-kultia neljä kappaletta, ja PM-hopeaa kaksi kappaletta.

Esalla on neljä lasta, joista Ilkka on jatkanut kilpaveneilyn saralla isänsä jalanjälkiä. Ilkka aloitti kilpaveneilyn vuonna 2000. Ilkallakin on menestystä tullut roppakaupalla. Hän on ajanut samassa luokassa kuin Esa(o-250) mutta myös luokassa o-350. Viime kesänä Ilkka nappasi MM-hopeaa luokassa O-350. Esa itse on ollut paljon Ilkan taustajoukoissa mukana. Esan nuoremmat pojat pelaavat aktiivisesti jääpalloa, joten urheilullisuus taitaa kulkea suvussa.

Luotettavia apumiehiä Esa pitää tärkeänä. Hydron lähtötouhuissa tarvitaankin kahta apumiestä, joista toinen käynnistää koneen kun veneen perä on vedestä ylhäällä. Toinen pitää putkista venettä ylhäällä ja laskee perän veteen kun kuski näyttää merkkiä. Esa mainitseekin apumiehistään Marttisen Keijon, Putkosen Maken, Partin Heimon, Ikosen Karin ja Partin Erkin.

 Katsotaan taas keväällä laittaako Edu urut auki!

Nissen perämoottorimuseolla

Teimme keväällä 2016 Markus Paasosen ja Jorma Hartikan kanssa reissun Nils Häggblomin perämoottorimuseolle Kirkkonummen Tolsaan. Nils "Nisse" Häggblomilla on perämoottorimuseo myös Porvoossa Tirmossa. Tämä uusi museo oli avattu juuri Kirkkonummen Tolsassa. Jorma Hartikka kyseli olisiko halukkaita lähtemään museolle. Markuksen kanssa päätimme lähteä völjyyn.

Jorma kertoi että Nissellä oli museossa yksi Johnson GT115 moottorin perä. Hänen oli tarkoitus käydä katsomassa sitä aiemmin, mutta se oli jostain syystä jäänyt näkemättä. Minulla itsellä on samanlainen perämurikka, joten tämän toisen näkeminen kiinnosti. Oikeastaan se oli yksi syy lähteä käymään museossa.

Johnson gt-115 perämurikka

Johnson Golden Meteor GT 115 ja sisarkone Evinrude X-115 olivat vuonna 1967 valmistettuja OMC:n v4-kilpamoottoreita. Moottoreissa erikoista OMC:n v4-vakiokoneisiin verrattuna oli tehokkaampi moottoriosa, vahvistettu saranaosa jolla moottori tulee veneeseen kiinni, ja vasenkätinen kilpaperä. Perässä oli vaihteet, mutta vaihdetta ei saanut laittaa päälle moottorin pyöriessä. Perän erikoisuus vasenkätisyyden lisäksi oli "tuplaratasrakenne", jonka ansiosta perä kesti paremmin tehoa. Mercuryllä samantyyppisiä kilpavaihteistoja olivat bp- ja speedmaster perät.

Kun saavuimme museolle, Nisse käveli pihalla vastaan ja toivotti meidät tervetulleiksi museolle. Museo oli tehty vanhaan navettaan. Perämoottoreita ja veneilyyn liittyviä esineitä oli navetan sisällä, navetan vinnissä ja navetan ulkopuolella piharakennuksessa. Ensimmäiseksi menimme katsomaan navetan vinnissä olleita perämoottoreita. Siellä oli myös tämä edellämainittu Johnsonin kilpavaihteisto. Vaihteisto todellakin oli samanlainen kuin minun vaihteisto, mutta se oli maalattu vain erivärillä. Jopa vaihteensiirtäjän akselin pää oli samanlailla kitattu piiloon. Huomautin tästä Jormalle ja Markukselle. Nisse kuuli sen ja tuli lähemmäksi ja sanoi :"Hauskaa että löytyy joku joka tietää tästä perästä enemmänkin." Minulla oli mukana ns. räjäytyskuva perästä. Annoin tämän perän rakennetta kuvaavan piirroksen Nisselle. Kerroin että minulla on samanlainen perä, mutta joka on peräisin pienemmästä 55hv moottorista. Nisse oli mielissään räjäytyskuvasta, ja muutamasta muusta kuvasta jotka hänelle vein. Hän sanoi omistavansa valokuvan jossa perän osat ovat irrallaan, mutta piirrosta hän ei ollut nähnyt aiemmin.

mainos vuodelta 1971. Nisse vasemmalla. Takana tuplakone-flipper

Jututin samalla Nisseä hänen kilpaveneily urastaan. Nisse kertoili kilpaveneilynsä vaiheista, veneistä millä oli aloittanut ja kilpaillut myöhemmin. Nisse aloitti kilpaveneilynsä vuonna 1964 Svartbacksloppet-ajoissa Loviisassa. Siellä hän ajoi suunnittelemallaan (ja Thure Lindströmin rakentamalla) avo-pulpettiveneellä, jonka perässä oli Elektrolux-Penta E-50. Hän kertoi tarinan tämän 50-hevosvoimaisen Pentan hausta. Nisse osti koneen Tukholmasta ja toi lentokoneen kyydissä sen Suomeen. Rahtitilaan perämoottori ei enää mahtunut tai kerennyt. Nisse sai kuitenkin lentoemännältä luvan ottaa perämoottorin koneen käytävälle mukaan, jos hän itse pitäisi konetta pystyssä matkan ajan. Nisseä huvitti tilanne vieläkin ja hän tokaisi että kyseinen homma ei saattaisi nykypäivänä enää onnistua. Myöhempiä kilpaveneitä olivat Weedo GT, Weedo SS, Delta ja Oldenburg.

Vauhdin Maailma nro 7/1970

Vuonna 1970 Nisse ajoi Flipper-katamaraanilla joka oli nimetty Snoopy too:ksi. Veneessä oli kaksi Johnsonin Gt-115 moottoria. Vene oli Sigurd Isacsonin suunnittelema, mutta se oli valmistettu Suomessa. Veneen rakensi Harry Ölander. Nisse kertoi että hänellä ja Sicurdilla oli sopimus veneen käytöstä, että hän ei kilpaile veneellä ruotsissa ja Sicurd ei aja Suomessa. Sigurd itse ajoi samanlaisella katamaraanilla kilpaa Ruotsissa, mutta moottoreina hänellä oli kaksi BP mercuryä.
Nisse kertoi myös muistoja katamaraanilla ajosta. Sanoi että se oli pirun hyvä ajaa, rungossa oli hyvä noste. Hän mainitsi myös sen että kilpailujen alussa veneen ollessa vastatuuleen siitä piti pumpata vettä pois jatkuvasti. Nisse ajoi tällä veneellä matkakilpailuja vuosina 1970 ja 1971. Veneen kohtalo on nykyään hämärän peitossa. Myös nämä erikoiset koneet kulkeutuivat muualle, Nissellä on jäljellä vain toisen perä. Viimeisen venekilpailunsa Nisse oli Timo Mäkisen kartanlukijana Orrengrundissa. Mäkisen oma kartanlukija oli eksynyt matkalla kilpailuihin, joten Nisse joutui tuuraamaan tätä. Merikortit olivat alkuperäisen kartanlukijan mukana, joten Nisse joutui Navigoimaan "kylmiltään"

Nisse esittelemässä museonsa aarteita

Juttutuokion jälkeen jatkoimme kierrosta museossa. Nissen museossa on paljon kiinnostavia perämoottoreita, seassa myös muutama vanha kilpamoottori. mm.Königin kilpamoottoreita ja edesmenneen Suomalaisen F1 kuljettajan Aarno Häkkisen vanha Johnson Formula 1 V8.

Markus, Nisse ja Jorma teellä Nissen toimistonurkkauksessa

Kierroksen lopuksi Nisse tarjosi meille teet "toimistonurkkauksessaan". Jutustelimme siinä porukalla vanhoista moottoreista. Nisse hieman harmitteli sitä että hänen arkistonsa olivat toisaalla, ja hänellä olisi ollut siellä paljon näytettävää. Lopuksi hän antoi nipun julkaisemattomia valokuvien kopioita hänen veneuransa varrelta. Kuvat ovat tulossa jossain vaiheessa kirjaan joka kertoo Nissen urasta veneilyn parissa. Tätä kirjaa odotan itsekkin mielenkiinnolla. Ja ennen poislähtöä laitoimme vielä nimet vieraskirjaan.
 

Mercury 650 xs

Allekirjoittaneen vauhtiveneilyt on tältä kaudelta ajettu, ja kilpavenevanhus on siirtymässä talviunille. Tänä viikonloppuna laittelimme veneen perässä olevan lainakoneen suojaan talvelta. Siitäpä tulikin idea kirjoittaa enemmän kyseisestä moottorimallista.

Mercury 650xs esite

Talvella 2014-2015 Jorma Hartikka ehdotti että jos kokeiltaisiin hänen Mercury 650XS-moottoria Niilo Nikulaisen vanhassa katamaraanissa. Alkuun tuo idea kuulosti vitsiltä, eihän Jorma raaskisi hienoa museomoottoria minun veneeseen asentaa. Tiesin siinä vaiheessa sen että moottori on harvinainen, arvokas ja oikukas.

Aikaisemmin yksi haave oli toteutunut: olin saanut hommattua suoraan Niilo Nikulaiselta hänen vanhan kilpaveneensä jolla hän ajoi kilpaa vuodesta 1979 vuoteen 1986. Vene oli tarkoitus kunnostaa ja maalata keväällä 2015. Kun veneen kunnostus aloitettiin, vitsiltä tuntunut kilpamoottorin lainaus alkoi tuntuakin todelliselta. Keväällä 2015 vene puhdistettiin vanhasta lohkeilevasta maalista ja hiottiin. Muuten vene todettiin hyväkuntoiseksi. Vene maalattiin heinäkuussa 2015. Tavoitteeksi kunnostuksessa oli asetettu Muistojen Suur-Saimaan Ajot-tapahtuman maanäyttely. Ajamaan sillä ei sinne meinattu, olihan kyseessä vanha villien kisojen ratavene, eikä matkakilpuri. Lainakoneella ajaminen mietitytti muutenkin.

Kevät 2015. Suvi ja Katti Nikulainen

Kun minä ja tyttöystäväni raaputimme venettä, Jorma kunnosti moottoria. Kyseessä oli puutteellinen yksilö, mm. koneen etukoppa ja sen kiinnikkeet puuttuivat kokonaan, ja lohkokin oli porailtu jo ties monenteen ylikokoon. Konetta oli myös "paranneltu" aikojen saatossa. Mutta koska Jorma osaa kaivaa puuttuvan tiedon ja osat vaikka kiven alta, moottorin kunnostaminen eteni hienosti. Koneen etukoppaa Jorma ei löytänyt alkuperäistä, joten kätevänä miehenä teki uuden itse. kopan kiinnikkeetkin hän sovelsi.




Kun vene alkoi olla valmiina maalaukseen, kävimme Jorman luona katsomassa valmista konetta. Siellä se oli muovihupun alla pukissa. Savuja siitä ei vielä tässä vaiheessa oltu otettu. Vielä tässäkin vaiheessa epäilin että raaskiiko Jorma konetta lainatakkaan. Ison työn hän koneen eteen oli tehnyt.

Muistojen Suur-Saimaan ajot 2015. Jorma Hartikka ja Mercuryt.

Kun vene oli maalattu, MSSA:ta edeltävällä viikolla vein veneen Jorman hallille. Siinä päivä vierähti iltaan kun asensimme moottorin veneeseen ja laitoimme ohjauksen, kaasu-ja vaihdekaapelit paikalleen. Tässä vaiheessa veneellä ei ollut vielä tarkoitus ajaa, joten esimerkiksi sähköt jäivät kokonaan asentamatta. Viikonlopuksi vene vietiin näytille Mssa-tapahtumaan. Jorma vei myös hänen f2000 kaluston maanäyttelyyn.

Eikö tuota miestä väsytä ollenkaan?

Veneellä ja moottorilla oli tarkoitus ajaa Haukivuorella Kapustasalmella myöhemmin kesällä. Se vaati vielä yhden illan että saatiin asennettua sähköt ja kaikki muukin toimimaan. Jorma oli konetta koekäyttänyt pukissa ennen veneeseen asennusta, mutta nyt sitä kokeiltiin uudestaan. Kello oli reilusti yli puolenyön, kun konetta koekäytettiin ja itse mietin että eikö tuota miestä väsytä ollenkaan.. Jorma sääti konetta eikä ollut tyytyväinen koneen käyntiin. Lopulta Jorma sai koneen käymään tyydyttävästi.

Mercury ennen Kapustasalmen veteraanivenemiittiä.

Seuraavana päivänä oli Haukivuorella Kapustasalmen veteraanivenemiitti, jossa veneellä oli tarkoitus ajaa. Ajojen lopuksi vietiin veteraanivene vanhalle Kapustasalmen kisapaikalle ja laskettiin järveen. Siinä vaiheessa jännitti melkoisesti. Jännitti se, että mitenkä osaan käynnistää oikukkaan koneen, milloin se poksahtaa, miten vene käyttäytyy ym. Käynnistimme koneen ja se kävi iloisesti tyhjäkäyntiä. Ääni oli kuin joku takoisi peltiämpäriä, terävä ja kova. Puin liivit ja kypärän ja katsoin vielä millä mielin koneen omistaja on. Kun siltäkin suunnalta tuli merkki että ajamaan vaan, pysätin moottorin ja laitoin vaihteen päälle. Starttaus ja vene läksi liikkeelle. Alkuun jännitin miten kone ja vene käyttäytyy, molemmat toimivat kuitenkin yllättävän hyvin. Kone käynnistyi hyvin ja vene oli vakaa. Kone vaan välillä nyki. Ajoin ringin ja tulin takaisin rantaan. Kysyin Jormalta että uskaltaako ajaa nykimisestä huolimatta. Jorma näytti että antaa palaa. Ajoin vielä muutaman ringin ja välillä vene meni hienosti, välillä kone nykäisi. Ajoin taas rantaan ja kysyin vaihdetaanko kuskia. Jorma ei halunnut ajamaan, joten läksin uudelle kierrokselle. Nyt oli myös gps mukana. Parin ringin jälkeen kurviin löysätessä moottori sammui. Silloin mieleen hiipi tarinat XS Mercuryn ylimmän männän sulamisesta. Noh, vene hinaamalla rantaan ja siitä trailerille. Jorma oli totinen muttei mitenkään erityisen allapäin. Jorma tutki konetta ja totesi: koneesta oli sulanut alin mäntä! Kyselin että mitäs nyt kun minä särin koneen. Jorma tokaisi että oli se sen arvoista nähä ja kuulla kone liikkeellä. Tuumi myös että pitää se saaha toimimaan kunnolla.

Särkynyt alimmainen mäntä.

Syksymmällä vein sitten pelkän moottorin nupin Jorman luo. Talven aikana Jorma korjasi moottorin. Kesän 2016 tavoitteeksi oli asetettu Peurungan F2-kisojen historiikkiveneiden näytösajo, ja XS oli ilmoitettu mukaan. Jorma oli myös löytänyt vian joka aiheutti alimman männän särkymisen. Keväällä Jorma toi korjatun moottorin veneen luo. Kone koekäytettiin ja nyt se toimi kunnolla. Jorma antoi ohjeita koeajolle. Hän ei itse ennättäisi koeajamaan moottoria, koska hänelläkin oli tarkoitus osallistua ajoihin ja omassa veneessä oli vielä tekemistä.

Koekäyttö ennen ensimmäistä koeajoa.

 Koeajolla moottori sitten toimi kuin unelma. Kierroksia löytyi hurjan tuntuisesti ja kone veti sitkeästi. Ääni oli mukava vaikkakin melko kova. Vaikka veneellä ajo oli vielä melkoista harjoittelua, hymy oli herkässä kun kaikki tuntu pelittävän kunnolla. Peurungan kisaviikonloppuna oli kova keli, joten moottori ei päässyt näyttämään todellista luonnettaan. Suomeksisanottuna kuski ei uskaltanut antaa hanaa. Jo aikaisemmin venettä kunnostellessa mieleen oli useasti tullut ajatus että miten tämmöisellä veneellä kukaan on uskaltanut ajaa toistasataa, saatikka kelissä.
Veneen rakenne kun muistutti enemmän pärekoppaa kuin venettä. Hatunnoston paikka vanhoille kuskeille!

Ensimmäinen koeajo ennen Peurunkaa.

Mutta moottori toimi todella hyvin. Lähti käyntiinkin aina hienosti, vaikka siitä oli kuullut kauhutarinoita ettei sitä saa käymään. Koko kesän moottori pelasi hienosti, trimmi oli ainut joka temppuili. Kierroksia koneesta löytyi ajaessa sellaiset 7500, joka alkuun tuntui hurjalle. Loppukesästä pelko alkoi jo väistyä ja sain paremmin tuntumaa veneeseen ja koneeseen. Kone tuntuisi olevan luonteeltaan sellainen että sen pitää antaa ulvoa kunnolla. Ja venevanhuskin vaatii vauhtia ja trimmiä että herkiää loikkaamasta.

Kapustasalmen veteraanivenemiittinki 2016.

Testasimme ratavenettä myös kahden hengen kuormalla, silloin vauhti hieman putosi muttei mitenkään hirveästi. Kausi päätettiin iloisissa merkeissä kun remonteilta säästyttiin. Hyviä valokuvia ja muutama videokin ohiajosta saatiin.

Mercuryn mainos

Mitä tuossa moottorissa sitten on erikoista? Moottori on tavallaan puolikas Mercuryn T2X-kuutosmoottorista. Kolmesylinterinen, kolmella isolla imuläppärungolla ja kolmella isolla kaasuttimella. Tältä osin se eroaa tavallisesta 65 hevosvoimaisesta kolmesylinterisestä, siinähän oli vain kaksi kaasutinta.
Moottorista ei ilmoitettu hevosvoimamäärää, mutta mainoksen mukaan siinä olisi 90 hevosvoimaa. Koneesta puuttuu myös kumityynyt, se on kiinteästi rikissä kiinni, joka mahdollistaa sporttisemman ajon. Tätä konemallia valmistettiin ilmeisesti vain vuonna 1975, vaikka sitä sai tilattua vielä myöhemminkin, mahdollisesti vuoteen 1977 asti. Tämän moottorin jälkeen valmistettiin Mercury 650X ja 700X jotka oli tehty pelkästään ratakäyttöön. Ne eroavat XS:stä perän ja rikinsä osalta. XS:ää käytettiin sekä rata- että matkapuolella.

Saimaa Race 75 lähtöluettelo, mukana kuusi XS:ää.

Suomessa Mercury 650XS käytettiin matkakilpailuissa E-luokassa jo vuonna 1975. Suur-Saimaan ajojen lähtöluettelossa koneita näkyy kuusi kappaletta. Silloin myös Fabritiuksen veljekset ajoivat XS:llä. Samana vuonna myös ratapuolella XS:llä ajoi Pentti Aminoff. Vuoden 1976 Suur-Saimaan ajojen lähtöluettelossa näitä kyseisiä moottoreita näkyi vielä viisi kappaletta. Vuonna 1977 Johnson Stinger FT19s alkoi olla E-luokassa Mercurylle liian kova vastus, joten silloin Suur-Saimaan ajojen lähtöluettelosta löytyi enää kolme Mercuryä.



Tämä Jorma Hartikan moottori joka on nyt kiinni minun vanerikatissa on ollut alkujaan Kaj Eskmanin kone. Veneessä aikanaan kiinni ollut kone oli tilattu alunperin Niilo Nikulaiselle matkakilpailujen E-luokkaa varten 16 Argoon. Kun hän lopetti matkakilpailut, hän siirsi moottorin tähän vaneriseen rataveneeseen ja ajoi sillä villejä kyläkilpailuja Savossa.


Iso kiitos vielä Jorma Hartikalle hienosta mahdollisuudesta XS:n kanssa! Kiitos vielä taustatiedoista, mainoksista ja kuvista.

   

Puhelu Kuopiosta

Mikael Winogradoffin kanssa toukokuussa käydyn puhelinkeskustelun jälkeen itseäni jäi ihmetyttämään nimi Raimo Sonninen. Raimo Sonninen oli rakentanut Mikaelille kilpaveneen ON-rataluokkaan kesälle 1971. ON-rataveneluokka oli tavallaan sen ajan F1-luokka, rataveneilyn kovin luokka. Silti en ollut törmännyt Raimo Sonnisen nimeen kilpaveneilyn historiaa tutkiessani. Minulla olevan Mikaelin vanhan vanerikatamaraanin rakentaja ja muu historia oli yhä epäselvä. Mikael ei muistanut veneen rakentajaa eikä sitä mihin vene häneltä meni.
 
Nimi Raimo Sonninen oli tullut esille muutama vuosi aiemmin kun minua jututti Mikkelin satamassa mopolla ajanut mies. Mies kertoi olleensa Raimon kanssa samoihin aikoihin armeijassa. Raimo Sonninen on siis Bella-venetehtaan perustaja. Mies kertoi jotain Raimon veneenrakennuksen alkuvaiheista ja muisteli Raimon myyneen jonkun tietyn kilpavenemallin suunnitelmat. Itseä harmitti kun en muistanut enää tätä tarinaa kokonaisuudessaan.

Ajattelin etsiä Raimon yhteystiedot ja laittaa hänelle sähköpostia. Pienen salapoliisityön jälkeen osoite löytyikin. Kirjoitin Raimolle viestin. Kyselin viestissä Winogradoffille rakennetusta veneestä. Oletin että Raimo vaikuttaa ja on vaikuttanut Kuopion suunnalla. Siksi liitin viestiin myös lehtileikkeen joka oli peräisin Savon Sanomista vuodelta 1971. Lehtileikkeen otsikko oli "Vauhtia Ritoniemessä: Leo Tolosesta tuli Kallaveden nopein" ja kuvatekstinä "Keijo Auvinen vauhdissa". Kyselin viestissä Raimolta olisiko hänellä tietoa tai muistikuvia ko. kilpailuista. Tämä kyseinen lehtileike oli säilynyt minulle mysteerinä vuodesta 2003 asti.

Savon Sanomat 2.8.1971

Viikot kuluivat eikä sähköpostiin kuulunut vastausta. Ajattelin että sähköpostiosoite oli väärä, tai Raimoa ei kilpaveneily enää kiinnostanut. Eräänä päivänä töissä ollessani puhelin soi. Näytössä näkyi outo numero. Ajattelin että joku lehtimyyjä soittaa. Vastasin. Langan toisessa päässä mies esitteli itsensä särmikkäästi ja rauhallisesti: Raimo Sonninen Kuopiosta. Raimo pahoitteli ettei ollut ehtinyt vastata sähköpostiin. Hän oli viestin lukenut ja sanoi, että viestistä tuli vanhat hyvät ajat mieleen.

Raimo jatkoi kertomalla lehtileikkeestä: "Kuvassa ei ole Keijo Auvinen, vaan Leo Tolonen. Keke ajoi hydrolla". Leo Tolosella oli hänen rakentamansa katamaraani allaan ja perässä BP Mercury. Raimo kertoi, että hän rakensi kaksi samanlaista venettä: toisen Leo Toloselle ja toisen Mikael Winogradoffille. Hän luetteli myös muita rakentamiaan kilpakatamaraaneja, ja kertoi myös omasta kilpahistoriastaan sekä katamaraanien rakentamisesta ja suunnittelusta.

Raimo kertoi rakentaneensa Winogradoffille katamaraanin. Veneen valmistuttua Raimo oli opiskellut lisää katamaraanin aerodynamiikkaa. Hän tuli siihen lopputulokseen että jo rakennetussa veneessä tunnelin nousukulma oli liian jyrkkä. Vene ei pysyisi enää kovassa vauhdisssa hallinnassa. Mikael Winogradoff oli Raimonkin mielestä sen verran kova nimi kilpaveneilyssä, että hän päätti rakentaa Mikaelille paremman veneen. Tässä valmistuneessa veneessä tunnelin kulma oli parempi ja juuri näitä malleja teki sitten kaksi kappaletta. Toisen hän myi Leo Toloselle ja toisen kuljetti Winogradoffille ja otti vaihdossa vanhanmallisen veneen takasin.

Kun Raimo kuvaili vanhanmallista venettä lisää, selvisi, että minulla oleva vene, "Mattolaituri", oli juuri tämä Raimon kuvailema vene. Keltainen kansi mahonginvärisillä raidoilla ja musta pohja, ja ponttoonit ohentuivat perään päin voimakkaasti. Kun kyselin Raimolta mitä tälle vanhalle veneelle sitten tapahtui, Raimo kertoi että se meni Aimo Miettiselle. Aimo Miettinen oli H.S.Pitkäsen pomoja ja hän asensi veneeseen sen ajan isoimman Chryslerin mitä Suomessa sai ostettua. Aimo Miettinen ja Leo Tolonen ajoivat toisiaan vastaan juuri näissä Ritoniemen ajoissa mistä mystinen lehtileikekin oli. Aimo ei ollut pärjännyt Toloselle, Raimon mukaan vanhan mallinen vene oli huonompi ja Tolonen ehkä parempi kuskikin.

Itseäni hymyilytti, kun yhdellä puhelinsoitolla moni mysteeri sai selityksen. Monta vuotta tavattu lehtileike ja sen mysteerivene sai taustatarinan ja oman veneen historiakin selvisi. Jännää, kuinka tämä mysteerileike ja oma mysteerivene liittyivätkin toisiinsa. Aiemmin Mattolaiturin taustaa tutkiessani olin verrannut sitä juuri tähän lehtikuvaan, ja huomannut niissä yhteneväisyyksiä. Ilmankos, sillä olivat saman miehen rakentamia veneitä.

Raimolla oli kerrottavanaan monia mielenkiintoisia kilpavenejuttuja. Töissä ollessani en voinut sen enempää jutella, mutta illalla soitin Raimolle uudestaan ja jututin häntä lisää. Raimo kertoi olevansa tulossa katsomaan Peurungan F2-kisoja, joten kutsuin hänet käymään varikolla katsomassa historiikkiveneitä. Raimo lupasi tulla morjenstamaan, ja tuoda mukanaan kuvia tekemistään veneistä, jos vain onnistuu niitä löytämään...

Tunnelmia 2016 Muistojen Suur-Saimaan ajoista

Vuodesta 2007 alkaen on järjestetty Muistojen Suur-Saimaan ajoja. Ajoissa kunnioitetaan vanhojen Suur-Saimaan ajojen henkeä. Tapahtuma on tarkoitettu nopeahkoille moottoriveneille, sekä vanhoille että uudemmillekin. Vuodesta 2015 alkaen tapahtumassa on ollut oma lähtö historiikkiveneille. Koska varsinaisia kilpa-asussa säilyneitä veneitä on Suomessa todella vähän, alkuperäisestä kilpamoottorista puhumattakaan, historiikkilähtöön on otettu mukaan muitakin vanhoja veneitä. Osalla ei varsinaisesti kilpaa ole ajettu, mutta historiikkimeininki on kohdallaan.

Itse olen kyseisessä tapahtumassa käynyt yrittämässä ajaa kolmena vuonna Bella Mosquitolla, jonka perässä oli 50hv Terhi. Kyseisellä venemallilla on osallistuttu aikoinaan varsinaisiin Suur-Saimaan ajoihin C-luokassa. Moottorina Mosquitoissa oli monesti 40hv mercury. 50hv Terhiä ei kilpailuissa aikanaan käytetty. Moottori muutenkin olisi kuulunut E-luokkaan 850cc iskutilavuuden takia. Oma Mosquitoni oli maalattu näyttämään 70-luvun C-luokan kilpaveneeltä, mainoksia olin apinoinut Osku Wilskan veneistä ja kilpanumeroiden tyyliä Tommi Vormiston D-717 Argosta. Ja punainen nenähän Mosquitoon piti maalata myös. Ja koska isommilla Terheillä ei Suomessa ajettu kilpaa, maalasin Terhin kopan muistuttamaan Archimedeksen koppaa. No, kokonaan en Muistojen Suur-Saimaan ajojen reittiä saanut Mosquitolla ajettua yhtenäkään vuonna. 

MSSA 2015.

Koska Mosquiton tilalle kaavailtu historic offshore-pakettini ei kerennyt valmistua kesän 2016 Muistojen Suur-Saimaan ajoihin, päätimme lähteä seuraamaan ajoja katsojina. Lainasimme tyttöystäväni ja serkkuni kanssa isäni tuulilasiveneen. Laskimme tuulilasiveneen Luukkaansalmen sillan luota ja ajoimme reitin varteen katselemaan ohiajavia veneitä. Allekirjoittaneen kartanlukutaidoissa on vähän hiomisen varaa, kun ensin löydetty "tosi hyvä katselupaikka" ei ollut edes reitin varressa...

Historiikkilpaveneharrastajan näkökulmasta kiinnostavimpia veneitä reitillä olivat:

Katti 123. 

-Ensimmäisenä ohi ajanut Katti 123 jota ohjasti Jorma Hartikka. Kartturina hänellä oli Tommi Vormisto. Välillä näinkin päin, aikanaanhan tehtävät olivat päinvastoin.

Argo 18

-Ari-Pekka Rötkön keltainen Argo 18 ja Mercury v6, joka veneenä natsaa vanhaan hyvän ajan meininkiin. Apa on kuitenkin modernisoinut veneen ja moottorin ilmettä hieman tuoreemmaksi.

Argo 18

-Veikko Rasan Argo 18 joka jo hienolla tuulilasilla, salkkukoppa v6 Mercuryllä ja vaijeriohjauksella lunasti paikkansa historiikkilähdössä. Kartanlukijalla näkyi olevan aidot Måsen racer-liivitkin päällä.

Argo 16

-Sami Pylkön Argo 16 Jossa hienosti vanhaan malliin E-111 tunnus ja Mobilin mainos. Ja kivasti ulvova Johnson Stinger perässä

Merinyl

-Teemu Majurin Merinyl. Harvinainen vene joka kulkee. Tämänkin perässä parkui Johnson Stinger

Jari Parkkinen & Finnspeed Mosquito & Mercury 50

Mika Selänne & Finnspeed Mosquito & Mercury 400

Juha Selänne & Finnspeed Mosquito & Mariner 40

-Mika Selänteen Finnspeed Mosquito jossa perässä Mercury 40. Oikeiden Suur-Saimaan ajojen C-luokan veneen kaltainen paketti. Erityisplussat myös muille Moskiittomiehille ja -naisille!

Raisport

-Tomi Kanniaisen Raisport. Venemalli juuri niitä joilla aikanaan aloteltu Suur-Saimaan ajoja. Moottori oli hieman modernimpi 60 Yamaha

Pukatti P3

-Joni Hellmanin Pukatti P3 jossa oli sellaista oikeeta pioneerihenkeä läsnä. Porukasta erottuva venemalli

Marino Mustang

-Teemu Myllymäen Marino Mustang madalletulla tuulilasilla ja hienosti huutavalla v4 Johnsonilla

Kun kaikki veneet olivat ajaneet ohitse, köröttelimme itse Lappeenrannan satamaan katselemaan mihin muutama odotettu vene jäi. Kävimme myös evästämässä Sataman Loisteessa.

-Paavo Pernun OWM ei ollut noussut liukuun, joten Paavo nosti veneen trailerille.

-Panu Pietikäisen Argo 17 ja Mercury 850xs paketissa oli muita teknisiä murheita, joten sekin oli jäänyt satamaan

Evästauon jälkeen ajoimme takaisin odottamaan Puumalasta Lappeenrantaan palaavia veneitä. Kun ensimmäisinä ei tullutkaan odotettuja historiikkiveneitä, ajattelimme että lähtöjärjestystä on varmaan jotenkin muutettu, oltiinhan kuultu kritiikkiä isojen veneiden tekemistä aalloista. No, siinä ajeli ohitse tuoreempia veneitä, ja lopulta historiikkejakin alkoi näkyä. Siinä meni suurinpiirtein kaikki ohitse, mutta Katti 123:a ei kuulunut. Sitten alkoi heräilemään huoli siitä että jotain on sattunut. Ajoimme lainaveneen rantaan ja nostimme trailerille. Ajoimme sitten trailerin kanssa satamaan. Siellä alkoi kuulua uutisia että 123 olisi kaatunut matkalla. Noh, eihän se sen veneen eikä miehistön ensimmäinen kerta ollut. Kuulimme että miehistö oli säilynyt rytäkässä suurin piirtein ehjänä.

Tapahtuma oli jälleen kerran hieno, nyt näin tapahtuman kunnolla katsojaveneestä. Paljon hienoja ja nopeita veneitä nähtiin. Vauhtia ja hienoa tunnelmaa. Tapahtuma herätti myös hieman ajatuksia turvallisuuden ja käytännön järjestelyjen suhteen. Onhan meillä kotikulmillakin ajoja, ja samat huomiot kohdistan niihinkin turvallisuuden suhteen.  Mutta joka tapauksessa, ainutlaatuinen tapahtuma Suomessa, yksi kesän pakollisista nähtävyyksistä.

Kaikki kuvat: Suvi Nieminen / www.suvin.net

"Mercury-mies henkeen ja vereen"

Blogiteksteissä on tullut mainittua useaan otteeseen kilpaveneilijä Jorma Hartikka. Jormalla on takanaan pitkä ura suomalaisessa kilpaveneilyssä ja hän muistaa hyvin monet asiat: moottorit, veneet, kilpailijat paikat... Koska en tiennyt Jorman kilpavenehistoriaa kokonaisuudessaan, päätin eräänä iltana jututtaa häntä kahvikupin ääressä Joutsenon GT-huoltoasemalla. Vaikka Jorman kanssa on turistu näistä asioista moneen otteeseen, tuntui nauhurin ja muistiinpanovälineiden edessä jutteleminen aluksi jäykältä. Vauhtiin päästyään niin haastattelija kuin haastateltavakin rentoutuivat ja päästiin sukeltamaan Jorman kilpavenehistorian alkutaipaleelle.

Jorma, Katti Nikulainen ja Mercury 650XS kesäkuussa 2016. Kuva: Suvi Nieminen

Joutsenossa kasvanut ja siellä edelleen asuva Jorma Hartikka kiinnostui kilpaveneilystä, kun hänen isänsä Pentti ajoi vaneriveneellä kyläkisoissa Lappeenrannan Pulpinrannassa ja Halkosaaressa, Mikkelissä, Savonlinnassa ja Imatralla.

Moottori, jolla Jorma aloitti kilpahommat. Mercury Mark 25. Kuva: Jorma Hartikka

Jorman ensimmäinen kilpavene oli isän tekemä tasapohjainen vanerivene vihreäkoppaisella 50-luvun Mercury Mark 25:lla. Sillä hän pääsi tutustumaan kilpaveneilyn maailmaan osallistuessaan kyläkisoihin ensimmäistä kertaa 60-luvun loppupuolella. 1968 Jorma rakensi itse vanerista Mäkärä-veneen oppikoulun puutyöluokassa ja samalla Mark 25:lla jatkettiin. Tällä paketilla Jorma jatkoi kyläkilpailuissa käymistä. Hän kokeili veneessä myös Mercury Mark 30H-konetta, mutta sillä koneella Mäkärä onnistui kellahtamaan nurin. Kone lojui järven pohjassa pari päivää, kunnes Jorma onki sen ylös ja purki osiksi. Purettuna kone säilyi aina vuoteen 2015 asti, kunnes loppukesällä Jorma toi uudelleenkasatun moottorin nähtäväksi veneporukan illanistujaisiin. "Potkuria en oo vielä löytäny. Sen pitäs olla vielä jossain, ellei oo joku kupannu."

Jorman toinen kilpamoottori Mercury Mark 30H. Kuva: Jorma Hartikka

Vuoden 1970 tienoilla Jorma teki Hannu Räsäsen kanssa Tekniikan Maailman piirustusten mukaan Hydro Speed SS-veneen, 13-jalkaisen v-pohjaisen vaneriveneen. "Hannun venehän se oli ja sillä samalla Mark 25:lla mentiin sinne Jyväsjärven kolmen tunnin ajoihin". Se oli Jorman ensimmäinen virallinen kilpailu kuljettajana. Mukana kilpailuissa oli myös Pukatti-veneistä myöhemmin tunnettu Kossilan Rauno. Erityisesti Jorman mieleen Jyväsjärven ajoista on jäänyt se, kun Timo Mäkinen ajoi ohi Shakespeare-katamaraanilla ja isolla Mercurylla.

Jorma ja Artekno Sport. Kuva Jorma Hartikan arkistosta.

1969 Jorma osallistui Suur-Saimaan ajoihin isänsä kartanlukijana luokassa FT. Vene tuolloin oli Artekno Sport ja moottorina Mercury 650. Kilpailu oli isänsä ensimmäinen virallinen matkavenekilpailu, ja samalla Jorman ensimmäinen virallinen kilpailu kartturina.

Vuoden 1972 paikkeilla Jorman kalustoon kuului silloin uutta mallia ollut V-pohjainen Argo Thor, jolla hän ajoi mm. Jyväsjärven kolmen tunnin ajoissa. Jorma ajoi Thorilla myös matkakilpailujen B-luokassa Juha Pulkkisen kanssa päätyen mm. vuoden -73 Suomen mestareiksi. Seuraavana vuonna Argo jäi Jormalla jouten kartturinhommiin keskittymisen myötä, jolloin matkavenekilpailuista innostuneet Seppäsen Pauli ja Vitikaisen Raimo lainasivat Jorman Thoria Suur-Saimaan ajoihin. Öljykriisin takia ajettiin tuolloin lyhyempi reitti, ja Seppänen ja Vitikainen päätyivät kilpailussa kolmanneksi kokeneiden konkarien seassa.

Tommi Vormisto ajaa, kartturina Jorma Hartikka. Argo 16 ja Crescent 55. Kuva Tommi Vormiston arkistosta

70-luvun alkupuolella Jorma oli kartanlukijana Tommi Vormistolle D-luokassa. Kisoja "kierrettiin aktiivisesti pari kolme vuotta". Kalustona oli Argo 16 ja moottorina 55 Crescent ja myöhemmin uudempi Argo 16 ja  Volvo Penta 600 gtx. Mekaanikon hommat miehet hoitivat ise. Insinöörin koulutuksen saanut Jorma on näppärä käsistään ja teki itse veneisiin tarvittavia osia - trimmi oli itse tehty Tuunasen Paten mallin mukaan. Hissejä ei vielä tuolloin veneissä pahemmin käytetty, mutta Hartikan pajalla sellainen valmistettiin pokatusta alumiinista. Jorma muistelee, että 600 gtx:n huono vääntö ja liukuunpääsyn hankaluus olivat syitä hissin keksimiseen.

Liukuunpääsyn ongelmia. Uudempi Argo 16 & Volvo Penta GTX600. Kuva Tommi Vormiston arkistosta.

Jorma oli kartturina myös muille D-luokassa. Hän muistaa mm. kuinka Osku Wilskan kanssa he joutuivat keskeyttämään konerikon takia ja Kaj Eskmannin kanssa ajaessa startti repesi irti lohkosta. Epäonnea ja vastoinkäymisiä oli matkakilpailuissa enemmänkin - mieleenpainuvana Jorma mainitsee Ruotsin kilpailureissun Vormiston Tommin kanssa, kun Volvo Pentasta katkesi kampiakseli keskellä merta: "Siellä oli vähän orpo olo merellä. Ruotsin merivartiosto hinasi meidät johonkin sellaselle sotilasalueelle, missä oli joku vartiotorni, mihin ei olis saanut edes siviilit mennä. Ne anto meidän kattoa sieltä vartiokiikareilla, sieltä näkyi Maarianhaminaan kun kadulla käveli ihmisiä. Niin oli hyvät kiikarit."

Jorma melontahommissa. Kuva Tommi Vormiston arkistosta.

Argo Thorin jälkeen Jorman omaan venekalustoon kuului Tage Gustafssonin valmistama TG Marin-vene. Näitä veneitä Jormalla kerkesi olla kaksi, ja moottorina 20hv peltipanta-Mercury. Luokkana matkakilpailujen B. TG Marinin jälkeen Jorma siirtyi TG Special-veneeseen, koska se soveltui paremmin sekä matka- että ratakilpailuihin. TG Specialissa kokeiltiin peltipanta-Mercuryn lisäksi myös 23-hevosvoimaista Terhiä luokassa SB ja SSB, ja Yamahaa luokassa SC. Matkakilpailuja varten veneessä tuli luonnollisesti olla paikka myös kartturille, mikä kuulostaa ehkä tänä päivänä hurjalle veneen pienen koon huomioon ottaen. Jorman karttureina vuosien mittaan ovat toimineet Pekka Suomi, Juha Pulkkinen, Heikki Tanttu, Kim Gustafsson, Jukka Huuhtanen ja Seppo Lankinen.

Ristiinan kilpailuista 70-luvun lopusta. Jorma keltaisessa veneessä. Kuva: Tauno Marttinen

TG Special oli silloin huippuvene tällä koneteholla, mutta siihen aikaan alkoi isommissa luokissa kuvioihin ilmestyä katamaraaneja. Näihin aikoihin myös B-luokassa kokeiltiin katamaraaneja. Jormalle tuli kokeiltavaksi Tauno Laulaisen tekemä, Reino Hietasen omistama pieni katamaraani, jolla yrittivät ajaa 20:llä Mercuryllä. Vene kulki yksinään hyvin, noin 50 solmun nopeutta, mutta kahdestaan se ei jaksanut kulkea riittävästi. Jorma pääsi taas myös veneenrakennushommiin, kun hän rakensi Heikki Tantun kanssa katamaraanin, johon kävivät kyselemässä ohjeita Tauno Laulaiselta, mutta siitäkään ei ollut kaksin ajettavaksi. Omat katamaraanikokeilut jäivät sillä erää siihen.

Jorma TG-Special-veneessä. Kuva: Jorma Hartikan arkisto.

Katamaraanin kartturiksi Jorma päätyi vielä Tommi Vormistolle 1978 Ruotsin Skoklosteriin, jossa veneenä oli Tauno Laulaisen tekemä "Katti 1 (E123)", moottorina Johnson Stinger FT19S. Nopeutta sillä saatiin kuulemma "sellaiset sataneljäkymmentä". "Nunnaluostarin pihassa oltiin siellä teltassa yötä. Se oli syksyä, kun maa oli kuurassa. Huvitti kun nunnat keräs omenoita puista siellä aamusta aikasin, ettei myö varasteta niitä.", Jorma muistelee.

Peränvaihtohommia kisapaikalla. Argo 16 & Crescent 55. Kuva Tommi Vormiston arkistosta.

1980-luvun alussa moottoriurheilun painopiste siirtyi autoihin. Jorma ajoi ralleja aktiivisesti vuoteen 1994 asti Sunbeam Impillä. Veneisiin Jorma palasi 90-luvun puolivälissä. Wareliuksen Bo ja Tantun Heikki innostivat Jormaa kokeilemaan uutta T400-luokkaa, johon Jorma sitten päätyi TG Specialilla ja 25:lla Mercurylla. T400-luokassa menestystä alkoi tulla heti, kun veneeksi vaihtui Stopper, vaikka vastassa oli aikanaan ylivoimaisia Selvoja. 1995 jopa henkeen ja vereen Mercury-mies joutui taipumaan ja vaihtamaan Selvaan, jolla tuli heti EM-nelossija Ruotsin Västervikissä. 1996 vene vaihtui sitten Seaflyeriksi. Jorman apuna varikolla ja hallilla toimi Esa Kuutela.

Jorman ralliautoilu-ura huomatiin Saksassa asti. Markt 4/90

Suomenmestaruuksia T400-luokassa tuli tämän jälkeen melkein joka vuosi. Yhteensä kilpauran aikana palkintokaappiin kertyi lukemattomien pokaalien lisäksi 15 SM-kultaa, 5 SM-hopeaa ja 4 SM-pronssia, joiden lisäksi arvosijoituksina mainittakoon 2 PM-kultaa (joista toinen Hirvensalmella 2001), PM-pronssi, EM-Hopea sekä EM-nelossija. Myös nopeusennätyksiä rikottiin: ensimmäisessä ennätyskokeessa rikottiin Milla Suomen nimissä ollut Suomen ennätys ja myöhemmin myös Pohjoismaiden ja Maailman ennätykset. T550-luokassa ennätys on voimassa vielä tänäkin päivänä.  Kisoja tuli vuosien mittaan kierrettyä Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi mm. Unkarissa, Puolassa ja Ukrainassa. Yhdeksi kovimmista kilpakumppaneista Jorma mainitsee Tony Sohlströmin.

Viimeisen virallisen kilpailun Jorma ajoi Kuhmossa EM-kisoissa vuonna 2006. Viimeinen "lisenssiajo" Jorman muistin mukaan on lokakuulta 2006 Ruotsin Öregrundissa, jossa hän ajoi T400 maailmanennätysnopeuden.

Jo ennen oman kilpauran lopettamista hän oli mukana auttelemassa Mannisten tiimin poikia. Oman kilpauran lopettamisen jälkeen Jorma on toiminut heille mekaanikkona ja jatkanut veneharrastusta itse historiikkiveneiden ja -koneiden parissa. Jormalta löytyykin monenlaisia aarteita, mm. Mercury Twister 2X-, Mercury 650X- ja XS-koneet, Hariscoop-vene. Ajovalmiita paketteja Formula 2000 Molgaard ja SST120-moottori, Katti 123 ja Mercury XR2 sekä Argo 18 ja XR2. Alkuaikojen Mark 30H ja 25 ovat vieläkin tallessa, kuten myös maailmanennätysvene Stopper ja molemmat Selva-ennätyskoneet.

Jorma, Stopper & Selva Kapustalla 05/2015. Kuva: Suvi Nieminen

Historiikkiveneharrastajana on hienoa nähdä, että vanhoja veneitä ja koneita on vielä hyvässä tallessa ja joku on niistä vielä kertomassa. Monen kohdalla niin ei kuitenkaan ole, vaan niitä on päätynyt juhannuskokkoihin ja romulavoille. Ennen niiden säilyttämistä tai valokuvaamista ei ole pidetty tärkeänä tai olennaisena, eikä kaikista aarteista ole minkäänlaista dokumenttia. 70-luvun katamaraaninrakennuksesta Jorma kertoo: "Tantun kanssa piirrustukset tehtiin tallin lattiaan. Se kun oli sitä aikaa kun ei tajunnu kuvata niitä. Kamerahan oli siihen aikaan Coca Cola korkkeja keräämällä saatu kamera." Tämän päivän historiikkiveneharrastajaa harmittaa, että Jorman katamaraanikokeilujen veneet eivät ole säilyneet tähän päivään, eikä niistä ole tallessa valokuvia tai piirrustuksia.

Vai onko?

Vanhoja kilpaveneitä nähtiin Peurungan F2-kisoissa

Formula 2 ratamoottoriveneiden MM-osakilpailu Laukaassa, Peurungassa on nyt takana.
Kilpailujen ohessa nähtiin vanhoja kilpaveneitä seitsemän kappaletta. Veneet olivat näytillä varikolla koko viikonlopun ja vedessä veneet nähtiin lauantaina ja sunnuntaina. Porukan ajot oli jaettu puoliksi, joten rataveneet ja matkaveneet olivat omissa lähdöissään. Yksi mukaan ilmoittautunut vene joutui jättäytymään pois tekniikkamurheiden takia.

Melkein koko porukka valmiina varikolla.

Itse saavuin Peurungan varikolle jo torstai-iltana. Paikan päällä sateli vettä ja tuuli oli melko voimakas. Vastaanotto varikolla oli huomattavasti lämpöisempi kuin keli, siellä vastassa oli varikkovastaavaksi osoittautunut hymyilevä nainen, joka toivotti meidät tervetulleeksi ja opasti meidät meille varatulle alueelle.

Kuski ja vene valmiina tositoimiin.

Perjantaina aamulla saapui paikalle viisi venekuntaa lisää ja alettiin porukalla pystyttämään veneiden päälle telttoja. Telttojen kasauksen jälkeen avautui race-office josta läksimme porukalla hakemaan liput ja kyselemään viikonlopun kuviosta. Toimistossakin meidät toivotettiin tervetulleeksi.

Historiikit oli sijoitettu varikolle näkyvälle paikalle heti sisääntulon viereen.

Perjantai menikin varikolla hengaillen ja F2 veneiden harjoittelua seuraten. Itsellä oli perjantaina vielä mainosten liimaus veneeseen, olin vasta saanut veneen maalattua ja koeajettua hieman aiemmin. Perjantai-iltana saapui riviin viimeinenkin vene. Koko seitsemän veneen ja neljäntoista tiimiläisen porukka oli kasassa.

Veneet nostettiin veteen nostureilla. Kuvassa historiikkiveneiden lisäksi Sami Seliön Formula 2-vene.

Lauantaina 10.30 ajoivat historiikki-rataveneet. Ajossa olivat villien kisojen kiertäjä Katti Laulainen Mercury 650xs-moottorilla, F4 tyyppinen katti Nikulainen Yamaha 70 ces-moottorilla ja TG-special 20 Mercuryllä. TG:tä ajoi Petri Häkkinen

Janne Räisä ja Katti Nikulainen ottivat varaslähdön radalle.

Petri Häkkinen ja TG-Special

Pieksämäeltä, F4:ää Janne Räisä Mikkelistä ja katti Laulaista ajoin minä. Tuuli oli vieläkin melkoisen kova, mutta ajo onnistui keliin nähden hyvin. Jannen Yamahassa ilmeni käyntihäiriöitä joten hän ajoi aiemmin pois.

Tatu Marttinen & Katti Laulainen

Lauantaina iltapäivällä oli vuorossa historiikki-offshore veneet. Iltapäivällä vedessä olivat Argo 16 Johnson 75 stinger-moottorilla, Katti 123(Laulainen) Mercury XR2-moottorilla, Argocat 15 perässään Yamaha 85, ja Argocat 18 mercuryn 2-litraisella moottorilla. Argo 16 kuski Sami Pylkkö Kuopiosta, Katti 123:n Jorma Hartikka Joutsenosta, Argo 15:n Markus Paasonen Mikkelistä, ja Argo 18:n Ari-Pekka Rötkö Mikkelistä. Iltapäivällä tuuli oli vieläkin kovaa, mutta tämän porukan menoa tuuli ei tuntunut haittaavan. Itse ihailin näiden ajoa lähtölaiturilta käsin.

Kahvitauko ennen sunnutain ajoa.

Sunnuntaina meidän ajot oli järjestetty peräkkäin. Ajoimme kaikki historiikkiveneet peräkkäin lähtölaiturin taakse parkkiin. Jannen vene jäi varikolle lauantaina ilmenneiden käyntiongelmien takia. Ensimmäiseen lähtöön lähdimme Petrin kanssa kahdestaan.

Historiikki-offshoreveneet lähdössä.

Keli tuntui olevan vielä kovempi kuin lauantaina joten ajelimme maltilla. Kun ruutulippua heilutettiin, ajoimme lähtölaiturin taakse parkkiin. Kun aloin sitomaan venettä laituriin, Valtteri Pihlström komensi laiturille ja siitä heti Jorma Hartikan veneen kyytiin. Itse olin siinä vaiheessa ihan pyörällä päästä. Siitä sitten melkein heti startattiin sunnuntain historiikki-offshorelähtöön. Samassa yksi haaveista oli toteutunut, pääsin vanhan Laulaisen rakentaman kilpaveneen kyytiin. Oli todella rajua kyytiä. Kiihtyminen ja vauhti oli jotain ennenkokematonta. Silti kyydissä oli varman oloista olla, olihan kuskina kokenut kilpaveneilijä Jorma Hartikka.

Allekirjoittaneen veneilyhistorian huippuhetkiä.

Viikonlopun aikana varikolla näkyi kiitettävän suuri määrä historiikkiveneistä kiinnostuneita. Pääsin jututtamaan mm. Raimo Sonnista ja Niilo Seliötä, joista kirjoitan myöhemmin blogissa enemmän. Sain myös uutta tietoa Tauno Laulaisen tekemistä veneistä. Kiitos kaikille mielenkiintoa osoittaneille ja koko historiikkitiimille. Pääsin myös antamaan haastattelun Keskisuomalaiseen ja Neloselle. Ei olisi syksyn ensimmäisessä suunnittelumiittingissä uskonut, mitä tuleman pitää. Tästä on hyvä jatkaa!

Apa Rötkölle ja Argo 18:lle näytetään ruutulippua.

Kilpavenenostalgiaa löytyy nyt myös Facebookista! https://www.facebook.com/venenostalgiaa/ Tykkäämällä näet historiikkipäivitykset heti tuoreeltaan.
Lisää kuvia Peurungan viikonlopun historiikkimeiningeistä löytyy mm. Vauhtiveneilyn Facebookista ja Suvin kuvagalleriasta. Julkaisun kuvat © Suvi Nieminen.