Kirjoittamisen vaikeuksia

Tänä talvena Kilpavenenostalgian lippulaivasta nostettiin Jorma Hartikan 650 xs moottori pois. Nyt ollaan tavallaan eräänlaisessa taitekohdassa. Vaikka Jorman kone lähteekin takaisin Joutsenoon, silti yhteistyö Jorman kanssa näillä näkymin jatkuu vähän erillaisen kohteen kanssa. Toivottavasti luette siitä vielä joskus blogissa. Vähän samalla tavalla ollaan uuden alun edessä blogiteksteissä. Toivottavasti jotain muuttuu, mutta toivottavasti jotain jääkin. Blogihomma on ollut viime aikoina kuin tervan juontia, ja tekstiä on tullut todella vähän.  Olen pyöritellyt mielessä lääkkeitä blogin piristämiseen ja herättelyyn. Tässä hieman mietteitä..

En ole mikään erityisen lahjakas kirjoittaja. Osittain siitä johtuen tekstejä on tullut harvakseltaan. Mutta viime talvesta lähtien aiheisiin kiinni tarttuminen on ollut jotenkin erityisen raskasta tai alitajuntaisesti vastenmielistä. Oma vaikutuksensa on varmasti omassa elämässä sattuneissa vastoinkäymisissä, mutta asia ei selity pelkästään sillä. Ja koska tämä on blogi, voin vapaasti ruotia mikä mättää. Joskus ongelmat pienenevät samalla hetkellä kun ne sanoo ääneen, näin voi olla myös tämän asian kanssa. Eli ongelmat ja kompastuskivet ovat monasti pään sisällä. 

Alusta asti yksi mukana heilunut kiviriippa on ollut se että olen halunnut pitää tapahtumat ja faktat oikeina. Tavallaan olen yrittänyt tehdä blogista tietosanakirjamaista. Se tekee tekstien rakentamisen raskaaksi. Ja niinkuin muutamissa haastatteluissa olen huomannut, vuodet ja asiat menevät herkästi sekaisin, mutta itse tarinaa pienet virheet eivät haittaa juuri ollenkaan. Eli niitä on turha ottaa liian vakavasti, tai niitä ei tarvitse pitää minään absoluuttisina totuuksina. Menneen ajan fiilis ja viihdyttävä tarina ovat minun mielestä tärkeämpiä saavuttaa kuin juuri oikeat päivämäärät tai muut oikeat yksityiskohdat.

Olen halunnut pitää blogissa olennaisena osana kilpaveneilyn historiaan liittyvien henkilöiden haastattelut ja esittelyt. Ja niin meinasin pitää jatkossakin. Haastattelujen teko ja vanhojen konkareiden juttujen kuuntelu on kyllä mukavaa ja jännittävää puuhaa. Olen koittanut perehtyä aina haastateltavaan henkilöön ennen haastattelua. Mutta ehkä se ei ole välttämätöntä. On tietysti helpompii kysellä sellaiselta henkilöltä jonka taustat tuntee. Tässäkin asiassa yritän tehdä muutoksen, eli madallan kynnystä lähteä haastattelemaan ihmisiä. Jonkuntasoinen tietämys haastateltavasta pitää olla, mutta en yritä tehdä elämänkertaa valmiiksi ennen oikeaa haastattelua ja henkilön kanssa puhumista. 

Oman hankaluutensa haastatteluiden sopimiseen aiheuttaa heikko ajan käytön järjestely. harrastuksia ja tekemistä tuntuu riittävän ilman kilpavenenostalgiaakin. Siihen en ole keksinyt muuta ratkaisua kuin sen että välillä on vaan lyötävä joku päivämäärä lukkoon ja sovittava haastattelu tai muu kilpavenenostalgiaan liittyvä asia. 

Ja kyllähän sitä väkisin miettii että lukeekohan kukaan kilpavenenostalgiaa. Tai että kiinnostaako se ketään. Mutta tästä olen käynyt useita keskusteluja tyttöystäväni Suvin kanssa, ja olen ollut Suvin kanssa samaa mieltä siitä että sitä pitää tehdä omaksi iloksi, ei kenenkään muun takia. Ja jos sitä lukee joku muu ja vielä pitää lukemastaan, niin sehän on silloin hyvä asia ja vain plussaa.

Ja väkisin tämmöisessä asioiden penkomisessa käy niin että joku muu ehtii apajille ensin, ja haastattelu tuleekin muuta kautta. Väkisin sellainen jää kaivelemaan. Sekin kismittää jos blogia on käytetty surutta hyväksi jossain muussa julkaisussa yms. ilman lupaa. Silti tälläiset asiat pitää vaan vääntää positiivisiksi. Kunhan nämä unohduksissa olleet asiat vaan tulevat esiin, se on tärkeintä. Ja kai blogitekstit ja haastattelut ovat olleet sitten riittävän laadukkaita jos joku niitä on joskus "lainaillut".

Aion kirjoittaa jatkossa myös vähän enemmän oikean blogin tyyliin. Esimerkkinä vaikka blogin alkupäässä olleet tekstit omista veneistä, Muistojen Suur-Saimaan ajoihin osallistumisista jne. Jatkossa olisi varmaan hyvä kirjoitella lisää omista historiikkiveneiden kunnostuksista ja haluaisin kirjoittaa myös muiden samanlaisista projekteista. Muitakin juttuvinkkejä saa heitellä joko suoraan minulle tai kilpavenenostalgiaa-facen kautta.     

Ensi vuodelle ei tule uutta kilpavenenostalgiaa-kalenteria, vaikka joku olisi sellaista saattanut halutakkin. Kuluneena vuotena ei olla saatu kuvattua veneitä tarpeeksi, ja mitä on saatu kuvattua, on paljon samoja veneitä kuin edellisessä kalenterissa. Pidetään siitä välivuosi ja panostetaan tulevana kautena siihen että saataisiin sitten seuraavana vuonna tehtyä kalenteri. Kuulostaa ihan uudenvuoden lupaukselta.

Jännityksellä ja innolla odotan kuitenkin sitä että milloin saamme lukea Sami Raittolan kilpavenenostalgiaa-tekstin. Ehkä se antaa myös uutta puhtia omien juttujen kehittelyihin. 

Elokuu

Petri ja Tg Kyyvedellä 2017 Kapustasalmen veteraanivenemiitissä. Kuva : Suvi Nieminen

Elokuun kalenterisivulla pomppaa Petri Häkkinen TG-Specialilla ja 20hv Mercuryllä kesän 2017 Kapustasalmen veteraanivenemiitingissä.

TG-Specialin mainos

Vene on Tage Gustaffsonin rakentamama vene 1970-luvun loppupuolelta. Venemalli on varmaan tunnetuimpia kilpaveneitä Suomessa yhdessä Vesimäkärän ja Argo 16:n kanssa. Venemallilla on kilpailtu menestyksekkäästi sekä radalla(SB ja SC) että matkapuolella(B) 1970-, ja 1980-luvulla. Sillä ajetaan kilpaa vielä nykyäänkin. Veneellä on oma sarja TG special cup/ TG 15 Cup.

Petri Hirvensalmi Racessa 2018

Veneessä olevaa moottorimallia on myös käytetty 1970-luvulla matka(B)- että ratapuolella(SB). Petrin moottoriyksilö (vm. 1979) on peräisin Jorma Hartikalta. Koneessa oleva pronssinen kilpapotkuri 17" Record on myös tullut Jormalta.

Petrin Tg kunnostustöiden jälkeen Peurungassa 2016. Tarrat puuttuvat vielä

Petri osti veneensä Esko Kainulaiselta 2015 n. 30 vuoden navetan ylisillä lojumisen jälkeen. Esko oli ajanut TG:llä villeissä kyläkisoissa savossa 1980-luvun puolessavälissä. Eskolla oli moottorina silloin samanlainen 20hv Mercury ja hän ajoi sarjassa alle 25hv. Ennen Eskoa veneen omisti Matti Jehkinen joka ajoi veneellä SC-luokkaa 1980-luvun alussa.

Petri ja Tg Kapustasalmen sillan alla 2017 

Petri on seurannut pienestä pitäen moottorivenekilpailuja Haukivuorella, Kangasniemellä, Pieksämäellä, Leppävirralla ym. Petrin aikuisiällä pahentuneeseen kilpavenekuumeeseen vaikutti varmasti myös Petrille työhommissa tutuksi tullut kilpaveneilyn maailmanmestari Risto Kuisma. Petri oli mukana 2014 järjestämässä Kyyvedellä ensimmäistä Kapustasalmen veteraanivenemiittiä ja seuraavana vuonna Petri sai hommattua tämän hänen ensimmäisen kilpaveneen, TG:n. Petri kunnosti veneen keväällä 2016 ja Jorma Hartikalta tuli kunnostettu moottori veneeseen. Samana kesänä vene oli mukana Peurungan F2-kisojen yhteydessä olleessa historiikkiveneiden näytösajossa. Siitä eteenpäin Petriä ja Tg:tä on nähty eri historiikkivenetapahtumissa. Petrin Tg oli myös venemessuilla 2017, jossa Tage itse signeerasi veneen. Kesän 2018 venetapahtumien melskeessä Tg:n toinen siipi sai vaurioita, joten kunnostustyötä on vielä luvassa.

Petri ja allekirjoittanut Race Hirvensalmessa 2018

Petri omistaa allekirjoittaneen kanssa vanhan Tauno Laulaisen rakentaman vanerikatamaraanin, jonka kunnostustyöt on tarkoitus aloittaa tulevana talvena. Ja tätä kirjoittaessa varmistui Petrin "uusi" kilpavenehankinta. Ehkä ensi kesän tapahtumissa nähdään Petri toisenlaisen kaluston kanssa...  

Heinäkuu

Heinäkuun kalenterisivulla vettä roiskuttaa Paavo Pernu ja OWM ja Chrysler 55 vm. 71 Kapustasalmen veteraanivenemiittingissä 2016. 

Vene on OWM-tallin (Olli W. Mildh ja muut) rakentama/rakennuttama vene, jolla Matti ja Liisa Laitinen osallistuivat vuoden 1971 Suur-Saimaan ajoihin kilpailunumerolla D-470. Ajettu myös ratapuolella SD-luokkaa. Veneen mitat 4,75 x 1,40.  Veneen erikoisuutena on rungon sisäpuolella hiilikuitunaruista tehty vahvistus. 

Paavo osti veneen vuonna 2012. Myynti-ilmoituksessa luki: "veneprojekti, tekemistä riittää" ja suttuinen kuva mustasta veneenraadosta. Venettä paikan päällä tutkiessa Paavo huomasi, ettei kyseessä ole mitä tahansa raato, hiilikuituvahvisteet rungossa näkyi niin selvästi. Paavo on kunnostanut veneen itse nykyiseen historiaa kunnioittavaan kuntoon vuosina 2013-2014. 

Paavon arkistoista kuva veneestä ennen kunnostusta

Tekemistä tosiaan riittää. Pohjassa hiilikuituvahvikkeet. Kuva Paavon arkistoista.

Paavo on kerennyt kokeilla veneessä kolmea eri moottoria. Archimedes Penta 450, Mercury 500 ja Chrysler 55. Samanlaisessa veneessä OWM-talli kokeili kahta perämoottoria, mutta kokeilun onnistumisesta ei ole tietoa. OWM-tallista on kerrottu Vauhdin Maailmassa 7/1972.

Vauhdin Maailma 7/1971

Ilmeisesti Paavon veneyksilö on sama, mistä Vauhdin Maailman jutussa kerrottiin. Pariasennuksen jälkiä näkyvissä. (Paavon arkisto)

Maalin alta löytyi vanhat kilpanumerot, jotka historiaa kunnioittaen Paavo otti käyttöön kunnostetussa veneessä.

Paavo on historiikkiveneilijä, joka harrastaa kaikenlaisia vanhoja moottoreita. Paavolla taitaa nyttenkin olla toinen veneprojekti käsittelyssä. Paavo on osallistunut OWM:llä Muistojen Suur-Saimaan Ajoihin useampana vuonna ja kaksi kertaa Kapustasalmen veteraanivenemiittinkiin. Tämä kesä Paavolla on tainnut mennä enempi kartingin parissa.

Paavo, OWM ja Archimedes Penta. Paavon arkistoista.

Tässä jo numerot valmiina kyljissä ja Mercury perässä. Paavon arkistosta.

OWM on ilmeisesti vaihtamassa omistajaa. Toivottavasti vene pysyy historiikkivenekuvioissa ja nähdään vaikka ensi kesän näytösajoissa.

Allekirjoittanut sai kunnian kokeilla Paavon OWM-venettä Kapustasalmella 2016.

Kesäkuu

Kesäkuun kuvassa mikkeliläinen Ari-Pekka Rötkö ja Argocat 18, perässä Mercury 2-litrainen V6.

Vene on Pentti ja Harry Fabritiuksen valmistama, ilmeisesti ensimmäisen sukupolven Argocat 18. Tällä venemallilla on kilpailtu menestyksekkäästi offshore-luokissa Z ja N Suomessa ja Ruotsissa, myöhemmin myös luokissa 3C ja 3D. Erona uudempiin Argocat 18 on kannen takaosan kourut, jotka parantavat veneen aerodynamiikkaa. Suomessa tällä venemallilla on ajanut menestyksekkäästi mm. Mikael Winogradoff. Lars Ström ajoi samanlaisella veneellä vuonna 1978 Kotkan EM-kisoissa ja silloin tehtiin protesti liittyen juuri näihin kouruihin: veneen sisälle pitää mahtua kuviteltu tietyn kokoinen laatikko ja nämä urat puhkaisivat sen kuvitellun laatikon. Ilmeisesti siksi myöhemmissä venemalleissa ei näitä kouruja ole. 

Moottori on Mercury 2-litrainen V6. Samanlaista moottoria käytettiin näissä veneissä offshore-kilpailuissa 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa. Tälle kesälle Apa on saanut kopan alle oikean XR2-kilpamoottorin, joka on myös 2-litrainen, mutta tehty suoraan kilpakäyttöön. Alkukesä meni uutta konetta säätäessä, mutta on tällekin kesälle jo ehditty huippuja hätyyttelemään.

Myös autoja ja moottoripyöriä rakennellut Apa on kunnostanut veneen ja koneen itse nykykuntoonsa. Veneen numero 581 juontaa juurensa Mikkelin venhoilijoiden ensimmäisestä punnitustapahtumasta. Kellään ei oikein ollut käsitystä oman veneen painosta, joten niitä punnittiin yhdessä. Apa ei ehtinyt itse olemaan paikalla punnituksessa, mutta toi veneen. Puntariin saatiin lopulta Apan veneen kohdalla lukemat 581 kg. Siitä lähtien vene on tunnettu 581:nä. Veneen Mercury-tarroihin on haettu vaikutteita Wareliuksen veljesten kilpaveneestä 80/90-luvulta.

Toukokuu

Toukokuun kalenterisivulla on allekirjoittaneen omistama vanerikatamaraani. Perässä Jorma Hartikan omistama ja kunnostama Mercury 650 xs-moottori. Moottori on esitelty blogissa aiemmin ja venettäkin on esitelty useampaan otteeseen. Mutta nyt esitellään venettä hieman tarkemmin ja näytetään, mitä sille jouduttiin tekemään, että siitä saatiin sellainen kuin se nyt on.

Vene 80-luvun loistossaan. Länsi-Savo.

Niilo hyvästelemässä vanhan kilparatsunsa.

Sain ostettua veneen kevättalvella 2014. Veneen myi minulle haukivuorelainen kilpaveneilijä Niilo Nikulainen. Vene oli valmistunut Niilolle kesäksi 1979 villeihin kilpailuihin. Moottorina veneessä oli silloin myös Mercury 650xs. Viimeiset kilpailut Niilo ajoi sillä vuonna 1986.

Veneen ainut sponsoritarra vasemmassa takakulmassa.

Hieman nykyveneestä poikkeava ohjausakseli. Toimii hyvin, joten miksi muuttamaan?

Alkuperäinen nopeusmittari

Alkuperäine jalkakaasu.

Alkuperäinen ohjausrissa. Kuvista näkyy myös veneen rakennetta. Vene on tehty erittäin kevyeksi, joten kaaria ja jäykkäreitä on melkoisen vähän.

Vene oli vaneriosiltaan ja kuituvahvistetuilta ponttooneiltaan hyväkuntoinen. Vain maalipinta oli rapistunut. Maali hilseili irti vanerista.

Suvin ensikosketus kilpaveneisiin.

Maalin raaputus aloitettu. Maalia poistettiin siklillä/raapalla ja teräsharjalaikalla. Loput hiottiin hiomakoneella ja osittain käsin.

Keväällä 2015 Aloitimme raaputtamaan vanhaa maalia pois. Tavoite oli kunnostaa vene 2015 MSSA:han. Samana talvena ja keväänä Jorma Hartikka kunnosti hänen Mercury 650 xs-moottorin. Vene ja kone olivat näytillä 2015 Mssa:ssa. Saman kesänä veneellä ajettiin Haukivuorella "Kapustasalmen veteraanivenemiitissä."

Kylkien hiontaa nauhakoneella. Allekirjoittanutkin todistettavasti tehnyt hiomishommia ja vielä suojainten kanssa.

Roiskelista muutettu ja ensimmäinen pohjamaalikerros tunnelin pohjassa. Pohjavanerin karkeuden vuoksi pohja oli maalattava useampaan kertaan. Ensimmäiset kerrokset maalattiin pensselillä.

Pohjaväri ruiskutettuna. Tästä jatkettiin hionnan jälkeen pintaväri.

Koneen asennusta Jorma Hartikan pajalla. Maali näytti ihan hyvälle, mutta ongelmia ilmeni myöhemmin.

Seuraavalle kesälle ajatuksissa oli kannen maalauksen uusiminen. Keltaiseen maalipintaan jäi rakoja. Kun vene kastui päältäpäin, vaneri pullistui raon kohdalta.

Taas hiottuna. Seuraavaksi maalattiin pohjaväri pensselillä uurteiden piilottamiseksi.

Pensselillä maalatun pohjavärin ja kittauksen ja hiomisten jälkeen ruiskutettiin pohjamaali. Tämänkin kuvan jälkeen taidettiin vielä hioa ja maalata, hioa ja maalata kerroksia useampaan kertaan.

Perfetionisti ei pety, vai miten se meni.. Ensimmäisen pintavärin vetoon tuli valumia, joten vene piti TAAS hioa uudestaan. Tässä vaiheessa Suvi epäili, ja taisi epäillä jo Jormakin, että valmistuuko vene Peurunkaan.

Onnistunut värikerros ruiskutettuna. Kuten kuvista näkyy, olosuhteet ei olleet aina ihan viimeisen päälle, vaan piti luottaa sääolosuhteisiin ja vähän onneenkin. Ulkona maalaaminen oli helpompaa paremman valon takia, tosin kevät alkoi olla jo sen verran pitkällä, että aina joku kärpänen laski mäkeä kannen kourua myöten.

Pitihän kärriin saada samaa väriä...

Kesälle 2016 oli sovittu Historiikkiveneiden näytösajo Peurungan F2-veneiden MM-osakilpailun yhteyteen. Tämä vahvisti päätöksen, että veneen kansi hiotaan ja maalataan uudelleen. Vene saatiin valmiiksi vajaa viikko ennen Peurungan näytösajoa ja edelliskesänä särkynyt moottori kerettiin koeajaa.

Perillä Peurungassa ennen kilpailuja torstaina.

Tarrat asennettuna ensimmäisen kilpailupäivän, perjantain, aamuna. Tarrojen piti antaa kuivaa vuorokausi, joten vähän tiukille meni. Lauantaina veneellä jo ajettiin.

Tämän veneen kanssa moni asia onnistui. Ei välttämättä ensimmäisellä kerralla, mutta toisella viimeistään. Ylivoimaisesti hienoin juttu oli se, että Jorma Hartikka lainasi Mercurynsä veneeseen. Jorma joutui oikeasti tekemään paljon töitä moottorin kanssa.

Saimme kunnian viedä historiikkiveneitä näytille Vene 2017-messuille. Katti ja Petri Häkkisen TG lähdössä Jani Pellis Lindholmin kyydillä kohti Helsinkiä.

Esillä Messukeskuksessa "oikeiden" kilpaveneiden seurassa.

Nyt tulevalle kesälle Mercury siirretään pukkiin huilaamaan, ja ihan käyntikuntoisena. Tilalle tulee FT10s Johnson "replica". Tämän erikoisen moottorin riki ja perä tulivat myös Jormalta.

Kilpaveneilyä kaiken kansan tietoon

Markku Oikkonen - kilpaveneilyn kynäniekka

Nyt esittelyssä vähän erilaisella, silti erityisen tärkeällä tavalla kilpaveneilyyn liittyvä henkilö. Markku Oikkonen on yksi tärkeimmistä suomalaisen kilpaveneilyn kuvioista kirjoittaneista henkilöistä. 

Vene-lehti 1979

Pohjustusta tarinaan. Kun olen tutkinut vanhempia kilpaveneilyn artikkeleita ja selannut tuloksia, lehtijuttujen tekijöinä on mainittu monesti henkilöt Markku Oikkonen, Ilkka Seppälä ja Hannu Hillo. Tapasin Markun ja Ilkan viime kesänä Muistojen Suur-Saimaan ajoissa. Juttelimme Markun ja Ilkan kanssa satamalaiturilla, jossa he katselivat minun Venjan-historiikkikilpuria ja kertoivat tietojaan ja muistojaan kyseisestä veneestä. Markku kertoi jo silloin vähän reportterin vaiheistaan ja sovimme, että juttelemme aiheesta myöhemmin vielä lisää. Helmikuussa 2018 saimme sovittua haastattelun Vene-messujen yhteyteen. Jututin Markkua messuhallin kahviossa teekupposen ääressä.
 

Markku venemessuilla helmikuussa 2018

 
Markun kiinnostus kilpaveneilyyn alkoi kesämökiltä Taipalsaarelta. Ilkka Seppälän mökki oli lähistöllä ja yhdessä tuli harrastettua monenlaista vesielämään liittyvää. Perheiden moottoriveneet olivat ahkarassa käytössä. Vesisuksilla hiihdettiin aina kun oli mahdollista. Lähellä asui ja vaikutti Lappeenrantalaisia kilpaveneilijöitä joiden kilpailuja Markku ja Ilkka seurasivat.

”Ensimmäinen paikallinen idolini oli viime talvena edesmennyt Tuunasen Pate”, kertoo Markku. ”Muistan, kun 60-luvun lopulla näin Paten Mercuryn valkoisissa kisahaalareissa Lappeenrannan Halkosaaren laiturilla H-luokan kilpaveneensä luona. Siinä oli suuren maailman kilpaveneilyn tuntua.”

Aktiivinen kilpaveneilyn seuraaminen Markulla alkoi 60-luvun lopulla, veneilyn kultakautena. Silloin kisoihin lähtivät mukaan myös Fabritiuksen veljekset Pentti ja Harry, jotka Markku nostaa esiin suomalaisesta kilpaveneilystä. "Fabritiukset olivat sellainen kantava ja oikeastaan alullepaneva voima. Ihan ilmiömäinen juttu, kaverit tulevat kisoihin, ne on alle kolmekymppisiä, hallitsevat – varsinkin Pentti - veneen suunnittelun ja valmistuksen, potkurit, koneet ja osaavat vielä ajaa ja navigoida. Ne oli kova juttu. Kuskeja oli paljon, mutta Fabbet nousivat heti yli muiden. Se oli aikaa ennen kuin kirjoitin kisoista, mutta se vaikutti siihen että myöhemmin aloin tehdä lehtijuttuja kilpaveneilystä." Markku kehuu, että Suur-Saimaan ajoissa ja vastaavissa kilpailuissa 70-luvun alussa oli muutenkin oma tunnelmansa: "Porukkaa oli paljon ja meininki oli sellaista rempseää. Mukana oli paljon värikkäitä persoonia". 

Kuvassa Argo Zeus ja Fabritiukset, Tampereen Näsijärvellä vuonna 1973, luokka N. Kuva: Markku Oikkonen

Ensikosketuksen lehtimaailmaan Markku sai, kun hän oli vuonna 1975 katsomassa tuttuja Ruotsinsalmen ajoissa ja hän otti siellä kuvia omaan käyttöön. Pekka Rantakari ja Ilkka Seppälä olivat siellä ajamassa H-luokassa ja kisojen julkaistussa tuloksissa oli jotain epäselvyyttä. "En ole ihan varma miten se meni. Mutta kisasta tuli tulokset Etelä-Saimaaseen ja sitä juttua piti oikaista. Olin sitten yhteydessä lehteen ja sanoin että minulla on kuviakin siitä kisasta. Rantakari-Seppälän valokuva laitettiin sitten lehtijutun oikaisuun tai tarkennukseen mukaan. Siihen en kirjoittanut vielä mitään tekstiä", Markku muistelee.

Myöhemmin samana kesänä 1975 Markulle tarjoutui tilaisuus kirjoittaa Etelä-Saimaaseen ensimmäinen oikea juttu. "Se oli sellainen kisareissu Ruotsiin Mälaren Runt:iin, missä oli joutsenolaisia ja imatralaisia kilpailijoita mukana. Tein sieltä sitten ensimmäisen kilpavenejutun. Se oli jännittävä hetki, kun näki oman jutun lehdessä."

Seuraavana vuonna Markku sopi Etelä-Saimaan kanssa tekevänsä koko kesän kilpavenejutut, yhteensä kymmenkunta juttua. Seppälän Ilkka otti kuvat ja Markku kirjoitti. "Se oli sellainen peruskoulu lehtikirjoittamiseen. Kun ne tehtiin yhden kesän aikana, niissä oli erona myöhempiin laajoihin artikkeleihin se että nämä tehtiin tiukassa aikataulussa. Usein piti tehdä juttu valmiiksi seuraavan päivän lehteen. Piti omaksua aikataulut ja tavat tehdä ne jutut." 

Markku ja Ilkka Seppälä Ruotsinsalmen ajojen varikolla 70-luvun lopulla.

Vuonna 1977 Markku rohkaistui ja meni tarjoamaan juttujaan Vene-lehteen. Hänellä oli mukana mappi, jossa olivat Etelä-Saimaaseen tehdyt jutut ja Ilkan ottamia valokuvia. "Näytin mappia Vene-lehden päätoimittajalle Matti Murrolle. Muistan kun annoin mapin sille ja se lehteili sitä. Käänsi sivuja hiljakseen eikä puhunut mitään. Luki ja katsoi kuvia. Ajattelin, että mitäköhän se sanoo, kyllä vai ei. Sitten Murto tokaisi että selvä, seuraavaan lehteen kilpavene-esittely. Ja yhden neuvon Murto antoi, taisi olla ainoa neuvo minkä koskaan häneltä sain. ’Älä koskaan kirjoita kuvatekstiin, että voittajan on helppo hymyillä.’ Siitä se Vene-lehteen kirjoittaminen sitten lähti."

Markun mielestä kilpaveneily oli 70-luvun loppua lähestyttäessä hiipunut siitä kukoistuksesta, missä se oli ollut 60-70-luvun vaihteessa. Silti aktiviteettia oli ja veneilystä riitti kirjoittamista, ja varsinkin tietynlainen kansainvälistyminen oli nousussa. Erityisesti kilpailu Ruotsissa oli aktiivisempaa ja suomalaiset pärjäsivät siellä. "Mekin käytiin Roslagsloppetit ja tälläset. Siellä näki että suomalaiset ottaa lajin vakavammin monessa suhteessa. Toisaalta Ruotsissa oli joitain luokkia mitä Suomesta ei ollut. Eivät olleet kaikki niin veren maku suussa kilpailemassa."

Niihin aikoihin tuli katamaraanit matkakisoihin pysyvästi. "Samalla tuli kovemmin esiin lajin erikoistuminen, mikä oli kyllä näkyvissä joitain vuosia aiemminkin. Kisoihin ei enää lähtenytkään joka kaveri mökkiveneellään, vaan se oli jo ihan spesiaalitoimintaa."
 

Vene 8/78

80-luvun alussa Markku sai uutta perspektiiviä kotimaisiin kisoihin verrattuna, kun hän pääsi tekemään juttua Norjassa Drammenissa OZ (myöhemmin F1)-luokasta, ja Ruotsissa Roslagsloppet/Örengrundsloppet kisaviikonloppuna Offshore ykkösistä. Drammenin kilpailuiden juttu meni OZ-luokan esittelynä Tekniikan Maailmaan.

80-luvun alussa suomalaisessa kilpaveneilyssä elettiin melko hiljaista aikaa. 80-luvun puolivälissä Ilkka Seppälä oli käynnistämässä Formula-4 cuppia, Neste Sigma Cuppia. Markku oli siinä mukana. Ilkalla ja Markulla oli tavoitteena luoda Suomeen sellaisia kilpailuja ja toimintaa, josta he itsekin haluaisivat kirjoittaa. He halusivat nostaa suomalaisia kilpailuja korkeammalle tasolle. "Se tarkoittaa sitä, että pitää olla enemmän kilpailuja, enemmän kovia kuskeja, kansainvälisyyttä, yleisölle tiiviitä ja näyttäviä kisoja, ja palkinnot eri tasoa kuin aiemmin. Ja sitten pitää olla näkyvyyttä ja julkisuutta." Ensimmäinen Formula 4-cup oli vuonna 1986. Niitä oli sen jälkeen useampana vuonna aina 90-luvun puolelle saakka. 90-luvun alussa mukana olivat myös F2-veneet. "Minun mielestäni se oli Suomen kilpaveneilyn toinen kukoistuskausi 60-70-luvun taitteen matkaveneilykauden jälkeen. Oli hienoa olla järjestämässä sitä. Niihin sitten liittyi jutun tekoa ja videoiden tekoa ym. jolla saatiin medianäkyvyyttä. Mutta ilman Ilkkaa näitä cupeja ei olisi tullut. Hän oli se varsinainen moottori." Formula 4-cupit olivat siihen aikaan osallistujamäärältään Euroopan suurimpia veneluokkia. Luokassa järjestettiin avoin Suomen mestaruus, johon tuli mukaan kilpailemaan huippuja ulkomailtakin, mm. Hollannista, Ruotsista ja Englannista. Mukana olivat mm. Mats Kimby ja Owen Jelf. Kilpailut olivat siis kansainvälisiä ja korkeatasoisia. 

80-luvun loppupuolella Markku kirjoitti Ilta-Sanomiin Formula 4-kisoista. "Olin yhteydessä Ilta-Sanomien urheilutoimituksen päällikköön ja kerroin tästä kilpavenesarjasta, ja kysyin, ettekö te voisi kirjoittaa siitä. Kehuin tietysti luokan kansainvälisyyttä ja kovaa tasoa. Sitten tuli jotenkin puheeksi, että olin itsekin kirjoittaja. Sitten päällikkö kysyi, että mitä jos sä kirjoittaisit cupin joka kisasta, yksi liuska per kisa." Markun mukaan se oli omanlaisensa kokemus, kun aikataulut oli tiukat. "Aina kisapäivän iltana piti keretä kirjoittaa juttu ja faksilla tai puhelinsanelulla lähettää vielä toimitukseen, tai viedä se itse." Markun viikonlopuilta ei tekeminen loppunut, sillä samaan aikaan hän teki videoita kilpailuista.

Markun mielestä Formula-cupien jälkeen kilpailuiden osanottajamäärät Suomessa ovat olleet huolestuttavan alhaisia. "Kulta-aikojen osallistujamääriin ei varmaan milloinkaan enää päästä."

Jo 80-luvun alussa suomalainen Aarno Häkkinen kilpaili Formula ykkösissä, mutta menestystä ei kummemmin tullut. Pertti "Patu" Leppälä oli ensimmäinen suomalainen, joka oikeasti pärjäsi Formula ykkösissä. Ja sitten viimeistään kun tuli Sami Seliö, suomalainen kilpaveneily oli maailman huipulla. Markun mielestä tämä oli tavallaan kolmas suomalaisen kilpaveneilyn kohokohta. "Vaikka olihan näitä matkavenemestaruuksia MM-ja EM-tasolla ollut, mutta siellä oli monesti olleet lähinnä suomalaiset vastaan ruotsalaiset. Mutta toisaalta puolileikillään voi sanoa, että jos jossain ollaan parempia kuin ruotsalaiset, niin silloin ollaan todennäköisesti aika korkealla maailmanmitassa." Ykkösissä Sami vielä jatkaa ja Filip Roms on vahvasti nousussa, eli pohja siellä on vahva. Ratapuolella on myös hienosti hoidettu junioritoiminta, ja sieltä nousee koko ajan kuskeja isimpiin luokkiin.  
 

Vauhdin Maailma 8/85

Kun tuli puhetta villeistä kisoista, Markku muisteli: "olikohan vuonna -85 kun tein jutun villeistä kilpailuista Pieksämäen Naarajärvellä. Sieltä kisojen puuhamies Harry Sutinen otti yhteyttä ja houkutteli tekemään lehtijutun kisoista. Menin paikalle ja täytyy sanoa, että harvoin ovat kisajärjestäjät olleet yhtä vieraanvaraisia toimittajalle. Silloin oli vähän vastakkainasettelua moottoriveneliiton kilpailujen ja villien kisojen välillä. Turvallisuusasiat ja se miten villit kisat oli niin suosittuja. Mietin silloin että miten tulen esittämään tämän. Kun virallisissa kisoissa oli kisaorganisaatiot ja turvallisuusasiat määritelty tarkkaan, villeissä kisoissa oli tavallaan niin, että jos kaikki menee hyvin ja ilman onnettomuuksia niin sitten ei mitään, mukavat kisat, mutta jos sattuu jotain, miten menevät toimintamallit ja vastuukysymykset niissä asioissa. Kaj Kerppola ajoi silloin siellä ja sen näki, että tästä kaverista tulee jotain, ei sellaisen kannata pelkkiä villejä kisoja ajaa."

Markku teki Vene-lehteen katamaraaneja käsitelleen jutun viitisen vuotta sitten. "Siinä yritin jäljittää Suomen ensimmäisiä katteja, pääsinkin aika pitkälle mutta sitten huomasin, että aika ei riitä aivan kaikkien kuvioiden selvittämiseen." Ensimmäisten katamaraanien olemassaolo on aika vähien faktojen varassa ja hankala selvittää. Vuonna 1985 Markku haastatteli Tauno Laulaista. "Sieltähän tuli juttua ja hienoja tarinoita. Yritin selvittää, että mikä vuosi se tarkalleen oli, kun Tauno teki ensimmäisen katamaraaninsa. Taunolta tuli savolaistyyppinen vastaus, että saatto se olla sillon tai saatto olla tällön. Sen takia on tärkeätä historiajutuissa jäljittää myös vanhoja dokumentteja, sieltä voi löytää vastauksia."

Lehtijutun perusteella Taunon ensimmäinen katamaraani valmistui vuonna 1965. Haasteena vanhojen asioiden selvittämisessä on se, että ihmiset muistavat asioita eri aikoihin ja eri tavalla, kuin ne oikeasti olivat. Siitä olimme Markun kanssa samaa mieltä, ja että todellisuuden selvittämiseksi dokumentit ovat luotettavampia. "Tietysti niitä voi sitten yhdistellä, se on sellasta palapelin tekoa." Varhaisten katamaraanien selvitystä hankaloittaa sekin, että on olemassa tavallinen kaksirunkoinen vene, eli katamaraani jossa on kaksi runkoa yhdistetty toisiinsa, ja oikea tunnelipohjainen katamaraani, jossa runkoja yhdistävän veneen osan aerodynaamisia ominaisuuksia käytetään venen kulun hyväksi. "Siihen aikaan 60-luvulla otettiin valokuviakin vähän ja veneistä otetut kuvat on otettu niin kaukaa että niistä on vaikea saada edes mitään selvää", Markku harmittelee.

 
Tärkeimmistä tekemistään Vene-lehden laajemmista jutuista Markku nostaa esiin Argon tarinan vuodelta 2001. "Koko Argon tarina nousulistojen tarkkuudella 60-luvun lopusta alkaen. Siihen olen erittäin tyytyväinen, jopa sen jutun taitto on hieno. Kuvat on hyviä. Se oli ihan täysosuma." Myös S.O. Fagerströmin tarina 2000-luvun alussa ja Timo Mäkisestä tehty juttu ovat jääneet mieleen. "Se Timo Mäkisen haastattelu tehtiin -98 ja ilmestyi 99. Se oli hieno legendan haastattelu. Oli mielenkiintoista, että kun Mäkinen ajoi rallia, niin sillä oli niitä koirankoppi-Minejä, mutta kun se ajoi veneellä niin ne oli huipputason isoja kalustoja. Sekin oli erikoista, kun suomalainen lähtee rohkeasti maailmalle ja luo kontakteja maailman huippu-venesuunnittelijoihin. Ja olihan se Brittein saarten ympäriajon kulku ja Mäkisen voitto ehkä kaikkien aikojen kilpaveneuutinen suomalaisessa mediassa."  

Timo Mäkisen Cougar Tullisalmessa Suur-Saimaan ajoissa vuonna 1970. Kuva: Markku Oikkonen

Markku on siis kirjoittanut kilpaveneilystä juttuja Etelä-Saimaaseen, Vene-lehteen, Vauhdin Maailmaan, Ilta-sanomiin, Kippariin , Urheilulehteen, Tekniikan maailmaan ja Länsiväylään. Lisäksi on ollut kilpavenekatsauksia yli kymmeneen moottoriurheilukirjaan. Ilkka otti useimmat kuvat. Hän myös kirjoitti itse juttuja.

Markku teki lehtijuttujen lisäksi myös videoita kilpaveneilystä. "Kaitafilmejä ensin. Suurin osa on tallessa. Alkuun kuvasin Lappeenrannan Moottoriveneseuran moottoriveneralleja ihan itselle. Sitten muutama Moottoriveneseuralle. Ja Suur-Saimaan ajoja ja Ruotsinsalmen ajoja kuvasin kanssa kaitafilmille." Myöhemmin Markku ja Ilkka tekivät elokuvan: S.O. Fagerström - ennätyksestä ennätykseen. Videolla S.O.:ta haastatellaan ja kerrotaan S.O.:n ura lyhyesti ja kuvataan maailmanennätyskoetta, joka suoritettiin Kangasalla Fagerströmin kesäpaikalla vuonna 1982. Tämä elokuva on esitetty televisiossakin. Vuonna 1983 Markku teki elokuvan Sami Salomaasta. Sami ajoi silloin SE-luokassa hopeanvärisellä Sjöberg-katilla jossa oli Busterin mainokset. "Seurattiin Samia useassa kisassa, Tanskassakin. Mutta oli huono säkä, että Sami ei sinä vuonna pärjännyt. Seuraavana vuonna Sami ajoi sitten MM-hopeaa ihan parin sekunnin erolla ensimmäiseen. Sikäli olisi ollut mukava, jos silloin olisi tullut se MM-hopea, kun kuvattiin." Formula-cupeista Markku teki useamman videon. Ilkka oli näissäkin tuottajana.  

Markulla on myös omaa kokemusta kilpailemisesta, kartanlukijana. "Olen ollut kartanlukijana vuonna 1972. Se oli itse suunniteltu ja rakennettu vanerivene B-luokkaan. Seppälän Ilkka oli kuskina ja minä olin navigaattorina. Osallistuttiin Etelä-Saimaan moottoriveneralliin, mutta se vene hajosi, pohjavaneri petti. Kilpaveneilyni jäivät siihen. Se taisi olla Suomen lyhin kilpaveneura, Lappeenrannan Korkkitehtaan rannasta Kirjamoinsalmeen. Huomasin, ettei kilpaveneellä ajaminen ole minun lajina. Muut saavat ottaa ne riskit ja uhrata kaiken vapaa-aikansa ja rahansa siihen."
 

Nuuttilan veljekset ja Argo 16, Kotkassa 70-luvulla. Kuva: Markku Oikkonen

Kilpaveneluokissa tehot ovat kasvaneet, mutta Markun mielestä ideaali kilpaveneluokka olisi vanha E-luokka Argo 16/17 veneellä ja jollain 50-65-hevosvoimasella Mercuryllä. "Se on hyvä yhdistelmä. Ei se tarvitsisi enempää tehoa. Siinä toteutuisi parhaiten kilpa, kuka saa kulkemaan koviten. Tähän varmaan liittyvät nostalgiset muistot kilpavenekesästä 1972, kun Fabbet ajoivat E-luokassa ja voittivat muistaakseni 12 kisaa 13:sta. Argo 16/17-venettä voi kehua monella tavalla, mutta minusta se on myös suomalaisen teollisen muotoilun mestarinäyte, toiminnallisesti huippua, sopusuhtainen muodoiltaan ja tyylikäs. Sille olisi kuulunut arvostusta myös tässä suhteessa." 

Vene-messuilla 2018

Markku oli helppo jututettava, tarinaa tuli selkeästi ja Markku muisti vuodet tarkkaan. Sanoinkin Markulle, että välillä näin päin, haastattelija ja jutuntekijä on nyt haastateltavana. Itseä kieltämättä jännitti haastattelu, kun nyt haastateltavana oli kokenut konkari. Minulla oli muutama tukikysymys paperilla mukana, ja Markku taisi osata lukea kysymykset etukäteen, vaikka paperi oli hänestä katsoen ylösalaisin. Sen verran sujuvasti Markun juttu kulki, että ei tarvinnut montaa asiaa kysyä erikseen. Ja oli tietysti kiva kuulla Markun vinkkejä ja saada kannustusta historian taltioimisessa. Markun mielestä kilpaveneilystä on ollut niin vähän kirjoittajia. "Vanhat tiedot ja muistot on arvokkaita. Ne pitää kerätä ja tallentaa,"

Huhtikuu

Huhtikuun kuva on vuodelta 2016 Laukaan Peurungassa järjestetystä Formula 2-veneiden MM-osakilpailusta. Kuvassa oikealla laiturilla Janne Räisä Måsen-liiveissä ja hänen isoisänsä villien kisojen Formula 4-mallinen katti. Perässä Yamaha 70 ces moottori.

Kuten blogin pitkäaikaiset lukijat tietävät, saimme tilaisuuden osallistua kesällä 2016 Peurungassa järjestettyjen Formula 2-veneiden MM-osakilpailujen yhteydessä ajettuun historiikkiveneiden näytösajoon. Kahdeksan venekuntaa Mikkelistä ja vähän muualtakin esittäytyi yleisölle kahtena päivänä yhteensä neljässä lähdössä. Järjestäjä Markus Nenosen kiinnostus historiikkiveneitä kohtaan mahdollisti meidän osallistumisen tähän hienoon tapahtumaan.

Vaikka elettiin jo kesäkuuta, räntää satoi kun saavuimme varikolle. Keli oli kylmä, mutta vastaanotto lämmin. Tavalliselle historiikkiveneilijälle tapahtumaan osallistuminen oli once in a lifetime kokemus. Pääsimme kokemaan vähän suuren maailman meininkiä: veneet laskettiin järveen nostureilla ja varikolta rantaan liikuttiin mönkijöillä. Samalla varikolla meitä vastapäätä olivat mm. Bimba Sjöholmin ja Sami Seliön Formula 2-tiimit.. Ilmankos meiltä muistettiin joka kerta tarkistaa varikkopassit portilla. ;)

Tapahtuma oli meidän näkökulmastamme kaikin puolin erittäin hieno ja oli suuri kunnia päästä osallistumaan. Nähtiimpä vilaus vanhoja kilpaveneitä ihan televisiossa asti.
Lisää tapahtuman tunnelmista voit lukea täältä.

Keskisuomalaisen juttu Peurungan kisoista.

Alkuperäisenä tavoitteena oli saada hyvä kattaus tärkeitä suomalaisia kilpaveneitä näytösajoon. Omasta mielestäni tässä onnistuttiin suhteellisen hyvin. Mukana oli tärkeimpiä offshore-veneitä (1- ja 2-runkoiset Argot) ja ratapuolelta Formula 4-mallin vene ja TG Special. Tauno Laulaisen tekemiä veneitä, suomalaisen kilpaveneilyn "kummajaisia", saatiin mukaan peräti kolme kappaletta. Lehtijutuissa nämä kääntyvät usein ensimmäisiksi katamaraaneiksi, vaikka asia ei aivan niin ole.

Historiikkiveneporukan videovelho Valtteri Pihlström kokosi useamman action-kameran ja järjestelmäkameran videomateriaaleista hienon koosteen. Tämä kannattaa katsoa!

 

Toivottavasti historiikkiveneitä nähdään näytösajoissa vielä muuallakin. Ensi kesänä on tarkoitus esittäytyä ainakin Haukivuoren toritapahtuman yhteydessä 7.7.2018.