Tunnelmia 2016 Muistojen Suur-Saimaan ajoista

Vuodesta 2007 alkaen on järjestetty Muistojen Suur-Saimaan ajoja. Ajoissa kunnioitetaan vanhojen Suur-Saimaan ajojen henkeä. Tapahtuma on tarkoitettu nopeahkoille moottoriveneille, sekä vanhoille että uudemmillekin. Vuodesta 2015 alkaen tapahtumassa on ollut oma lähtö historiikkiveneille. Koska varsinaisia kilpa-asussa säilyneitä veneitä on Suomessa todella vähän, alkuperäisestä kilpamoottorista puhumattakaan, historiikkilähtöön on otettu mukaan muitakin vanhoja veneitä. Osalla ei varsinaisesti kilpaa ole ajettu, mutta historiikkimeininki on kohdallaan.

Itse olen kyseisessä tapahtumassa käynyt yrittämässä ajaa kolmena vuonna Bella Mosquitolla, jonka perässä oli 50hv Terhi. Kyseisellä venemallilla on osallistuttu aikoinaan varsinaisiin Suur-Saimaan ajoihin C-luokassa. Moottorina Mosquitoissa oli monesti 40hv mercury. 50hv Terhiä ei kilpailuissa aikanaan käytetty. Moottori muutenkin olisi kuulunut E-luokkaan 850cc iskutilavuuden takia. Oma Mosquitoni oli maalattu näyttämään 70-luvun C-luokan kilpaveneeltä, mainoksia olin apinoinut Osku Wilskan veneistä ja kilpanumeroiden tyyliä Tommi Vormiston D-717 Argosta. Ja punainen nenähän Mosquitoon piti maalata myös. Ja koska isommilla Terheillä ei Suomessa ajettu kilpaa, maalasin Terhin kopan muistuttamaan Archimedeksen koppaa. No, kokonaan en Muistojen Suur-Saimaan ajojen reittiä saanut Mosquitolla ajettua yhtenäkään vuonna. 

MSSA 2015.

Koska Mosquiton tilalle kaavailtu historic offshore-pakettini ei kerennyt valmistua kesän 2016 Muistojen Suur-Saimaan ajoihin, päätimme lähteä seuraamaan ajoja katsojina. Lainasimme tyttöystäväni ja serkkuni kanssa isäni tuulilasiveneen. Laskimme tuulilasiveneen Luukkaansalmen sillan luota ja ajoimme reitin varteen katselemaan ohiajavia veneitä. Allekirjoittaneen kartanlukutaidoissa on vähän hiomisen varaa, kun ensin löydetty "tosi hyvä katselupaikka" ei ollut edes reitin varressa...

Historiikkilpaveneharrastajan näkökulmasta kiinnostavimpia veneitä reitillä olivat:

Katti 123. 

-Ensimmäisenä ohi ajanut Katti 123 jota ohjasti Jorma Hartikka. Kartturina hänellä oli Tommi Vormisto. Välillä näinkin päin, aikanaanhan tehtävät olivat päinvastoin.

Argo 18

-Ari-Pekka Rötkön keltainen Argo 18 ja Mercury v6, joka veneenä natsaa vanhaan hyvän ajan meininkiin. Apa on kuitenkin modernisoinut veneen ja moottorin ilmettä hieman tuoreemmaksi.

Argo 18

-Veikko Rasan Argo 18 joka jo hienolla tuulilasilla, salkkukoppa v6 Mercuryllä ja vaijeriohjauksella lunasti paikkansa historiikkilähdössä. Kartanlukijalla näkyi olevan aidot Måsen racer-liivitkin päällä.

Argo 16

-Sami Pylkön Argo 16 Jossa hienosti vanhaan malliin E-111 tunnus ja Mobilin mainos. Ja kivasti ulvova Johnson Stinger perässä

Merinyl

-Teemu Majurin Merinyl. Harvinainen vene joka kulkee. Tämänkin perässä parkui Johnson Stinger

Jari Parkkinen & Finnspeed Mosquito & Mercury 50

Mika Selänne & Finnspeed Mosquito & Mercury 400

Juha Selänne & Finnspeed Mosquito & Mariner 40

-Mika Selänteen Finnspeed Mosquito jossa perässä Mercury 40. Oikeiden Suur-Saimaan ajojen C-luokan veneen kaltainen paketti. Erityisplussat myös muille Moskiittomiehille ja -naisille!

Raisport

-Tomi Kanniaisen Raisport. Venemalli juuri niitä joilla aikanaan aloteltu Suur-Saimaan ajoja. Moottori oli hieman modernimpi 60 Yamaha

Pukatti P3

-Joni Hellmanin Pukatti P3 jossa oli sellaista oikeeta pioneerihenkeä läsnä. Porukasta erottuva venemalli

Marino Mustang

-Teemu Myllymäen Marino Mustang madalletulla tuulilasilla ja hienosti huutavalla v4 Johnsonilla

Kun kaikki veneet olivat ajaneet ohitse, köröttelimme itse Lappeenrannan satamaan katselemaan mihin muutama odotettu vene jäi. Kävimme myös evästämässä Sataman Loisteessa.

-Paavo Pernun OWM ei ollut noussut liukuun, joten Paavo nosti veneen trailerille.

-Panu Pietikäisen Argo 17 ja Mercury 850xs paketissa oli muita teknisiä murheita, joten sekin oli jäänyt satamaan

Evästauon jälkeen ajoimme takaisin odottamaan Puumalasta Lappeenrantaan palaavia veneitä. Kun ensimmäisinä ei tullutkaan odotettuja historiikkiveneitä, ajattelimme että lähtöjärjestystä on varmaan jotenkin muutettu, oltiinhan kuultu kritiikkiä isojen veneiden tekemistä aalloista. No, siinä ajeli ohitse tuoreempia veneitä, ja lopulta historiikkejakin alkoi näkyä. Siinä meni suurinpiirtein kaikki ohitse, mutta Katti 123:a ei kuulunut. Sitten alkoi heräilemään huoli siitä että jotain on sattunut. Ajoimme lainaveneen rantaan ja nostimme trailerille. Ajoimme sitten trailerin kanssa satamaan. Siellä alkoi kuulua uutisia että 123 olisi kaatunut matkalla. Noh, eihän se sen veneen eikä miehistön ensimmäinen kerta ollut. Kuulimme että miehistö oli säilynyt rytäkässä suurin piirtein ehjänä.

Tapahtuma oli jälleen kerran hieno, nyt näin tapahtuman kunnolla katsojaveneestä. Paljon hienoja ja nopeita veneitä nähtiin. Vauhtia ja hienoa tunnelmaa. Tapahtuma herätti myös hieman ajatuksia turvallisuuden ja käytännön järjestelyjen suhteen. Onhan meillä kotikulmillakin ajoja, ja samat huomiot kohdistan niihinkin turvallisuuden suhteen.  Mutta joka tapauksessa, ainutlaatuinen tapahtuma Suomessa, yksi kesän pakollisista nähtävyyksistä.

Kaikki kuvat: Suvi Nieminen / www.suvin.net

"Mercury-mies henkeen ja vereen"

Blogiteksteissä on tullut mainittua useaan otteeseen kilpaveneilijä Jorma Hartikka. Jormalla on takanaan pitkä ura suomalaisessa kilpaveneilyssä ja hän muistaa hyvin monet asiat: moottorit, veneet, kilpailijat paikat... Koska en tiennyt Jorman kilpavenehistoriaa kokonaisuudessaan, päätin eräänä iltana jututtaa häntä kahvikupin ääressä Joutsenon GT-huoltoasemalla. Vaikka Jorman kanssa on turistu näistä asioista moneen otteeseen, tuntui nauhurin ja muistiinpanovälineiden edessä jutteleminen aluksi jäykältä. Vauhtiin päästyään niin haastattelija kuin haastateltavakin rentoutuivat ja päästiin sukeltamaan Jorman kilpavenehistorian alkutaipaleelle.

Jorma, Katti Nikulainen ja Mercury 650XS kesäkuussa 2016. Kuva: Suvi Nieminen

Joutsenossa kasvanut ja siellä edelleen asuva Jorma Hartikka kiinnostui kilpaveneilystä, kun hänen isänsä Pentti ajoi vaneriveneellä kyläkisoissa Lappeenrannan Pulpinrannassa ja Halkosaaressa, Mikkelissä, Savonlinnassa ja Imatralla.

Moottori, jolla Jorma aloitti kilpahommat. Mercury Mark 25. Kuva: Jorma Hartikka

Jorman ensimmäinen kilpavene oli isän tekemä tasapohjainen vanerivene vihreäkoppaisella 50-luvun Mercury Mark 25:lla. Sillä hän pääsi tutustumaan kilpaveneilyn maailmaan osallistuessaan kyläkisoihin ensimmäistä kertaa 60-luvun loppupuolella. 1968 Jorma rakensi itse vanerista Mäkärä-veneen oppikoulun puutyöluokassa ja samalla Mark 25:lla jatkettiin. Tällä paketilla Jorma jatkoi kyläkilpailuissa käymistä. Hän kokeili veneessä myös Mercury Mark 30H-konetta, mutta sillä koneella Mäkärä onnistui kellahtamaan nurin. Kone lojui järven pohjassa pari päivää, kunnes Jorma onki sen ylös ja purki osiksi. Purettuna kone säilyi aina vuoteen 2015 asti, kunnes loppukesällä Jorma toi uudelleenkasatun moottorin nähtäväksi veneporukan illanistujaisiin. "Potkuria en oo vielä löytäny. Sen pitäs olla vielä jossain, ellei oo joku kupannu."

Jorman toinen kilpamoottori Mercury Mark 30H. Kuva: Jorma Hartikka

Vuoden 1970 tienoilla Jorma teki Hannu Räsäsen kanssa Tekniikan Maailman piirustusten mukaan Hydro Speed SS-veneen, 13-jalkaisen v-pohjaisen vaneriveneen. "Hannun venehän se oli ja sillä samalla Mark 25:lla mentiin sinne Jyväsjärven kolmen tunnin ajoihin". Se oli Jorman ensimmäinen virallinen kilpailu kuljettajana. Mukana kilpailuissa oli myös Pukatti-veneistä myöhemmin tunnettu Kossilan Rauno. Erityisesti Jorman mieleen Jyväsjärven ajoista on jäänyt se, kun Timo Mäkinen ajoi ohi Shakespeare-katamaraanilla ja isolla Mercurylla.

Jorma ja Artekno Sport. Kuva Jorma Hartikan arkistosta.

1969 Jorma osallistui Suur-Saimaan ajoihin isänsä kartanlukijana luokassa FT. Vene tuolloin oli Artekno Sport ja moottorina Mercury 650. Kilpailu oli isänsä ensimmäinen virallinen matkavenekilpailu, ja samalla Jorman ensimmäinen virallinen kilpailu kartturina.

Vuoden 1972 paikkeilla Jorman kalustoon kuului silloin uutta mallia ollut V-pohjainen Argo Thor, jolla hän ajoi mm. Jyväsjärven kolmen tunnin ajoissa. Jorma ajoi Thorilla myös matkakilpailujen B-luokassa Juha Pulkkisen kanssa päätyen mm. vuoden -73 Suomen mestareiksi. Seuraavana vuonna Argo jäi Jormalla jouten kartturinhommiin keskittymisen myötä, jolloin matkavenekilpailuista innostuneet Seppäsen Pauli ja Vitikaisen Raimo lainasivat Jorman Thoria Suur-Saimaan ajoihin. Öljykriisin takia ajettiin tuolloin lyhyempi reitti, ja Seppänen ja Vitikainen päätyivät kilpailussa kolmanneksi kokeneiden konkarien seassa.

Tommi Vormisto ajaa, kartturina Jorma Hartikka. Argo 16 ja Crescent 55. Kuva Tommi Vormiston arkistosta

70-luvun alkupuolella Jorma oli kartanlukijana Tommi Vormistolle D-luokassa. Kisoja "kierrettiin aktiivisesti pari kolme vuotta". Kalustona oli Argo 16 ja moottorina 55 Crescent ja myöhemmin uudempi Argo 16 ja  Volvo Penta 600 gtx. Mekaanikon hommat miehet hoitivat ise. Insinöörin koulutuksen saanut Jorma on näppärä käsistään ja teki itse veneisiin tarvittavia osia - trimmi oli itse tehty Tuunasen Paten mallin mukaan. Hissejä ei vielä tuolloin veneissä pahemmin käytetty, mutta Hartikan pajalla sellainen valmistettiin pokatusta alumiinista. Jorma muistelee, että 600 gtx:n huono vääntö ja liukuunpääsyn hankaluus olivat syitä hissin keksimiseen.

Liukuunpääsyn ongelmia. Uudempi Argo 16 & Volvo Penta GTX600. Kuva Tommi Vormiston arkistosta.

Jorma oli kartturina myös muille D-luokassa. Hän muistaa mm. kuinka Osku Wilskan kanssa he joutuivat keskeyttämään konerikon takia ja Kaj Eskmannin kanssa ajaessa startti repesi irti lohkosta. Epäonnea ja vastoinkäymisiä oli matkakilpailuissa enemmänkin - mieleenpainuvana Jorma mainitsee Ruotsin kilpailureissun Vormiston Tommin kanssa, kun Volvo Pentasta katkesi kampiakseli keskellä merta: "Siellä oli vähän orpo olo merellä. Ruotsin merivartiosto hinasi meidät johonkin sellaselle sotilasalueelle, missä oli joku vartiotorni, mihin ei olis saanut edes siviilit mennä. Ne anto meidän kattoa sieltä vartiokiikareilla, sieltä näkyi Maarianhaminaan kun kadulla käveli ihmisiä. Niin oli hyvät kiikarit."

Jorma melontahommissa. Kuva Tommi Vormiston arkistosta.

Argo Thorin jälkeen Jorman omaan venekalustoon kuului Tage Gustafssonin valmistama TG Marin-vene. Näitä veneitä Jormalla kerkesi olla kaksi, ja moottorina 20hv peltipanta-Mercury. Luokkana matkakilpailujen B. TG Marinin jälkeen Jorma siirtyi TG Special-veneeseen, koska se soveltui paremmin sekä matka- että ratakilpailuihin. TG Specialissa kokeiltiin peltipanta-Mercuryn lisäksi myös 23-hevosvoimaista Terhiä luokassa SB ja SSB, ja Yamahaa luokassa SC. Matkakilpailuja varten veneessä tuli luonnollisesti olla paikka myös kartturille, mikä kuulostaa ehkä tänä päivänä hurjalle veneen pienen koon huomioon ottaen. Jorman karttureina vuosien mittaan ovat toimineet Pekka Suomi, Juha Pulkkinen, Heikki Tanttu, Kim Gustafsson, Jukka Huuhtanen ja Seppo Lankinen.

Ristiinan kilpailuista 70-luvun lopusta. Jorma keltaisessa veneessä. Kuva: Tauno Marttinen

TG Special oli silloin huippuvene tällä koneteholla, mutta siihen aikaan alkoi isommissa luokissa kuvioihin ilmestyä katamaraaneja. Näihin aikoihin myös B-luokassa kokeiltiin katamaraaneja. Jormalle tuli kokeiltavaksi Tauno Laulaisen tekemä, Reino Hietasen omistama pieni katamaraani, jolla yrittivät ajaa 20:llä Mercuryllä. Vene kulki yksinään hyvin, noin 50 solmun nopeutta, mutta kahdestaan se ei jaksanut kulkea riittävästi. Jorma pääsi taas myös veneenrakennushommiin, kun hän rakensi Heikki Tantun kanssa katamaraanin, johon kävivät kyselemässä ohjeita Tauno Laulaiselta, mutta siitäkään ei ollut kaksin ajettavaksi. Omat katamaraanikokeilut jäivät sillä erää siihen.

Jorma TG-Special-veneessä. Kuva: Jorma Hartikan arkisto.

Katamaraanin kartturiksi Jorma päätyi vielä Tommi Vormistolle 1978 Ruotsin Skoklosteriin, jossa veneenä oli Tauno Laulaisen tekemä "Katti 1 (E123)", moottorina Johnson Stinger FT19S. Nopeutta sillä saatiin kuulemma "sellaiset sataneljäkymmentä". "Nunnaluostarin pihassa oltiin siellä teltassa yötä. Se oli syksyä, kun maa oli kuurassa. Huvitti kun nunnat keräs omenoita puista siellä aamusta aikasin, ettei myö varasteta niitä.", Jorma muistelee.

Peränvaihtohommia kisapaikalla. Argo 16 & Crescent 55. Kuva Tommi Vormiston arkistosta.

1980-luvun alussa moottoriurheilun painopiste siirtyi autoihin. Jorma ajoi ralleja aktiivisesti vuoteen 1994 asti Sunbeam Impillä. Veneisiin Jorma palasi 90-luvun puolivälissä. Wareliuksen Bo ja Tantun Heikki innostivat Jormaa kokeilemaan uutta T400-luokkaa, johon Jorma sitten päätyi TG Specialilla ja 25:lla Mercurylla. T400-luokassa menestystä alkoi tulla heti, kun veneeksi vaihtui Stopper, vaikka vastassa oli aikanaan ylivoimaisia Selvoja. 1995 jopa henkeen ja vereen Mercury-mies joutui taipumaan ja vaihtamaan Selvaan, jolla tuli heti EM-nelossija Ruotsin Västervikissä. 1996 vene vaihtui sitten Seaflyeriksi. Jorman apuna varikolla ja hallilla toimi Esa Kuutela.

Jorman ralliautoilu-ura huomatiin Saksassa asti. Markt 4/90

Suomenmestaruuksia T400-luokassa tuli tämän jälkeen melkein joka vuosi. Yhteensä kilpauran aikana palkintokaappiin kertyi lukemattomien pokaalien lisäksi 15 SM-kultaa, 5 SM-hopeaa ja 4 SM-pronssia, joiden lisäksi arvosijoituksina mainittakoon 2 PM-kultaa (joista toinen Hirvensalmella 2001), PM-pronssi, EM-Hopea sekä EM-nelossija. Myös nopeusennätyksiä rikottiin: ensimmäisessä ennätyskokeessa rikottiin Milla Suomen nimissä ollut Suomen ennätys ja myöhemmin myös Pohjoismaiden ja Maailman ennätykset. T550-luokassa ennätys on voimassa vielä tänäkin päivänä.  Kisoja tuli vuosien mittaan kierrettyä Suomen ja Pohjoismaiden lisäksi mm. Unkarissa, Puolassa ja Ukrainassa. Yhdeksi kovimmista kilpakumppaneista Jorma mainitsee Tony Sohlströmin.

Viimeisen virallisen kilpailun Jorma ajoi Kuhmossa EM-kisoissa vuonna 2006. Viimeinen "lisenssiajo" Jorman muistin mukaan on lokakuulta 2006 Ruotsin Öregrundissa, jossa hän ajoi T400 maailmanennätysnopeuden.

Jo ennen oman kilpauran lopettamista hän oli mukana auttelemassa Mannisten tiimin poikia. Oman kilpauran lopettamisen jälkeen Jorma on toiminut heille mekaanikkona ja jatkanut veneharrastusta itse historiikkiveneiden ja -koneiden parissa. Jormalta löytyykin monenlaisia aarteita, mm. Mercury Twister 2X-, Mercury 650X- ja XS-koneet, Hariscoop-vene. Ajovalmiita paketteja Formula 2000 Molgaard ja SST120-moottori, Katti 123 ja Mercury XR2 sekä Argo 18 ja XR2. Alkuaikojen Mark 30H ja 25 ovat vieläkin tallessa, kuten myös maailmanennätysvene Stopper ja molemmat Selva-ennätyskoneet.

Jorma, Stopper & Selva Kapustalla 05/2015. Kuva: Suvi Nieminen

Historiikkiveneharrastajana on hienoa nähdä, että vanhoja veneitä ja koneita on vielä hyvässä tallessa ja joku on niistä vielä kertomassa. Monen kohdalla niin ei kuitenkaan ole, vaan niitä on päätynyt juhannuskokkoihin ja romulavoille. Ennen niiden säilyttämistä tai valokuvaamista ei ole pidetty tärkeänä tai olennaisena, eikä kaikista aarteista ole minkäänlaista dokumenttia. 70-luvun katamaraaninrakennuksesta Jorma kertoo: "Tantun kanssa piirrustukset tehtiin tallin lattiaan. Se kun oli sitä aikaa kun ei tajunnu kuvata niitä. Kamerahan oli siihen aikaan Coca Cola korkkeja keräämällä saatu kamera." Tämän päivän historiikkiveneharrastajaa harmittaa, että Jorman katamaraanikokeilujen veneet eivät ole säilyneet tähän päivään, eikä niistä ole tallessa valokuvia tai piirrustuksia.

Vai onko?

Vanhoja kilpaveneitä nähtiin Peurungan F2-kisoissa

Formula 2 ratamoottoriveneiden MM-osakilpailu Laukaassa, Peurungassa on nyt takana.
Kilpailujen ohessa nähtiin vanhoja kilpaveneitä seitsemän kappaletta. Veneet olivat näytillä varikolla koko viikonlopun ja vedessä veneet nähtiin lauantaina ja sunnuntaina. Porukan ajot oli jaettu puoliksi, joten rataveneet ja matkaveneet olivat omissa lähdöissään. Yksi mukaan ilmoittautunut vene joutui jättäytymään pois tekniikkamurheiden takia.

Melkein koko porukka valmiina varikolla.

Itse saavuin Peurungan varikolle jo torstai-iltana. Paikan päällä sateli vettä ja tuuli oli melko voimakas. Vastaanotto varikolla oli huomattavasti lämpöisempi kuin keli, siellä vastassa oli varikkovastaavaksi osoittautunut hymyilevä nainen, joka toivotti meidät tervetulleeksi ja opasti meidät meille varatulle alueelle.

Kuski ja vene valmiina tositoimiin.

Perjantaina aamulla saapui paikalle viisi venekuntaa lisää ja alettiin porukalla pystyttämään veneiden päälle telttoja. Telttojen kasauksen jälkeen avautui race-office josta läksimme porukalla hakemaan liput ja kyselemään viikonlopun kuviosta. Toimistossakin meidät toivotettiin tervetulleeksi.

Historiikit oli sijoitettu varikolle näkyvälle paikalle heti sisääntulon viereen.

Perjantai menikin varikolla hengaillen ja F2 veneiden harjoittelua seuraten. Itsellä oli perjantaina vielä mainosten liimaus veneeseen, olin vasta saanut veneen maalattua ja koeajettua hieman aiemmin. Perjantai-iltana saapui riviin viimeinenkin vene. Koko seitsemän veneen ja neljäntoista tiimiläisen porukka oli kasassa.

Veneet nostettiin veteen nostureilla. Kuvassa historiikkiveneiden lisäksi Sami Seliön Formula 2-vene.

Lauantaina 10.30 ajoivat historiikki-rataveneet. Ajossa olivat villien kisojen kiertäjä Katti Laulainen Mercury 650xs-moottorilla, F4 tyyppinen katti Nikulainen Yamaha 70 ces-moottorilla ja TG-special 20 Mercuryllä. TG:tä ajoi Petri Häkkinen

Janne Räisä ja Katti Nikulainen ottivat varaslähdön radalle.

Petri Häkkinen ja TG-Special

Pieksämäeltä, F4:ää Janne Räisä Mikkelistä ja katti Laulaista ajoin minä. Tuuli oli vieläkin melkoisen kova, mutta ajo onnistui keliin nähden hyvin. Jannen Yamahassa ilmeni käyntihäiriöitä joten hän ajoi aiemmin pois.

Tatu Marttinen & Katti Laulainen

Lauantaina iltapäivällä oli vuorossa historiikki-offshore veneet. Iltapäivällä vedessä olivat Argo 16 Johnson 75 stinger-moottorilla, Katti 123(Laulainen) Mercury XR2-moottorilla, Argocat 15 perässään Yamaha 85, ja Argocat 18 mercuryn 2-litraisella moottorilla. Argo 16 kuski Sami Pylkkö Kuopiosta, Katti 123:n Jorma Hartikka Joutsenosta, Argo 15:n Markus Paasonen Mikkelistä, ja Argo 18:n Ari-Pekka Rötkö Mikkelistä. Iltapäivällä tuuli oli vieläkin kovaa, mutta tämän porukan menoa tuuli ei tuntunut haittaavan. Itse ihailin näiden ajoa lähtölaiturilta käsin.

Kahvitauko ennen sunnutain ajoa.

Sunnuntaina meidän ajot oli järjestetty peräkkäin. Ajoimme kaikki historiikkiveneet peräkkäin lähtölaiturin taakse parkkiin. Jannen vene jäi varikolle lauantaina ilmenneiden käyntiongelmien takia. Ensimmäiseen lähtöön lähdimme Petrin kanssa kahdestaan.

Historiikki-offshoreveneet lähdössä.

Keli tuntui olevan vielä kovempi kuin lauantaina joten ajelimme maltilla. Kun ruutulippua heilutettiin, ajoimme lähtölaiturin taakse parkkiin. Kun aloin sitomaan venettä laituriin, Valtteri Pihlström komensi laiturille ja siitä heti Jorma Hartikan veneen kyytiin. Itse olin siinä vaiheessa ihan pyörällä päästä. Siitä sitten melkein heti startattiin sunnuntain historiikki-offshorelähtöön. Samassa yksi haaveista oli toteutunut, pääsin vanhan Laulaisen rakentaman kilpaveneen kyytiin. Oli todella rajua kyytiä. Kiihtyminen ja vauhti oli jotain ennenkokematonta. Silti kyydissä oli varman oloista olla, olihan kuskina kokenut kilpaveneilijä Jorma Hartikka.

Allekirjoittaneen veneilyhistorian huippuhetkiä.

Viikonlopun aikana varikolla näkyi kiitettävän suuri määrä historiikkiveneistä kiinnostuneita. Pääsin jututtamaan mm. Raimo Sonnista ja Niilo Seliötä, joista kirjoitan myöhemmin blogissa enemmän. Sain myös uutta tietoa Tauno Laulaisen tekemistä veneistä. Kiitos kaikille mielenkiintoa osoittaneille ja koko historiikkitiimille. Pääsin myös antamaan haastattelun Keskisuomalaiseen ja Neloselle. Ei olisi syksyn ensimmäisessä suunnittelumiittingissä uskonut, mitä tuleman pitää. Tästä on hyvä jatkaa!

Apa Rötkölle ja Argo 18:lle näytetään ruutulippua.

Kilpavenenostalgiaa löytyy nyt myös Facebookista! https://www.facebook.com/venenostalgiaa/ Tykkäämällä näet historiikkipäivitykset heti tuoreeltaan.
Lisää kuvia Peurungan viikonlopun historiikkimeiningeistä löytyy mm. Vauhtiveneilyn Facebookista ja Suvin kuvagalleriasta. Julkaisun kuvat © Suvi Nieminen.

Valmistautumista Peurunkaan

Peurungan historiikkinäytösajoon valmistautumisen takia blogin kirjoittaminen on jäänyt vähälle. Tässä vähän kevään ja alkukesän ajalta tunnelmia ja maistiaisia siitä, mitä on touhuttu

Tulkaahan moikkaamaan Peurungan kisojen varikolle!

Kuvat Tatu Marttinen ja Suvi Nieminen / Suvin.net.

 

 

 

Vanerikatamaraanin mysteeri ratkesi

Edellisessä postauksessa kirjoitin Iisalmesta haetusta vanerikatamaraanista. Tarinaan saatiin hieman lisäselvennystä, kun Jorma Hartikan avulla pääsin juttelemaan Mikaelin kanssa puhelimessa. Jorma kyseli itse Mikaelilta kyseisestä veneestä ja alkuun kuulosti siltä että "mattolaiturikatilla" olisi todellakin ajettu Skoklosterissa ja Taivallahdessa. Jossain vaiheessa Jorma ojensi puhelimen minulle ja pääsin itse jututtamaan tätä kilpaveneilyn legendaa. Siinä vaiheessa kun mainitsin että vene on minulla nyt ja se on yhä keltainen, Mikael sanoi että me taidetaankin puhua eri veneistä. Se katamaraani jolla hän oli ajanut Skoklosterissa ja Taivallahdessa ON-luokassa, oli Raimo Sonnisen rakentama ja sitä venettä ei enää ole olemassa. Kehui että siitä veneestä oli hyviä valokuvia kilpa-ajoilta.
Keltaisesta veneestä hän mainitsi sen että sillä ei käyty kilpailemassa, saatikka ajamassa. Rakentajaa hän ei muistanut, mainitsi vaan että veneessä oli jotain sellaista ettei hän kokeillut ajaa sillä ollenkaan. Vene oli hänellä säilytyksessä pari vuotta ja sitten ilmeisesti möi eteenpäin. Sanoi että myöhäisemmistä vaiheista hänellä ei ole tietoa.

Juttelimme puhelimessa vielä jonkun aikaa ja mietittiin tapaamista myöhempänä ajankohtana.
Mikael Winogradoffista on siis luvassa tekstiä myöhemmin.


 

Mattolaituri - Mysteerivene Iisalmesta

Lokakuussa 2015 laittelin autoa katsastuskuntoon. Hitsailujen lomassa tuli Valtteri Pihlströmiltä viesti ja muutama valokuva kotia vailla olevasta vaneriveneestä. Valtteri sanoi, että hänellä tilat on jo täynnä ja muutenkin "tää ois ihan siun näköinen vene". Iisalmelainen kaivuriyrittäjä oli ottanut Valtteriin yhteyttä, koska muisti hänet Vauhtiveneily-nettisivuistaan. Yrittäjä ajatteli, että Valtterin kautta voisi löytyä hyvä koti tälle vaneriveneelle. Omistajaa askarrutti myös veneen tarkempi historia, hän oli sen pelastanut purkutuomion saaneesta ladosta, muttei tiennyt sen enempää veneen taustoja.

Olin jo aikaisemmin syksyllä etsinyt venettä ja sellaisen jo hommannut. Sanoin sen ostamisen jälkeen, että kaksi venettä on ehdoton maksimi. Näytin kuitenkin veneen kuvia tyttöystävälle ja hän sanoi, että kyllähän se yksi vene vielä mahtuu johonkin. Ja eihän sen kunnostamisessa ole kiire. Aikaisemmin käytiin yhdessä katsomassa vanhinta säilynyttä Laulaisen tekemää katamaraania, joka useista yrityksistä huolimatta ei ollut kaupan. Koska en voinut sitä unelmavenettä saada, niin olisihan tuossakin samantyyppinen isompi vanerikatti tulevaisuuden projektiksi.

kuva: Tatu Marttinen

Kun tyttöystäväkin oli myönteinen veneen pelastamista kohtaan, soitin myyjälle Iisalmeen. Myyjän kertoman mukaan vene oli kerinnyt jo seisoa pihalla, joten en siitä hirveästi tarjonnut. Myyjälle tuntui myös olevan rahaa tärkeämpää, että vene pääsee oikealle harrastajalle. Kaupat siis sovittiin.

Ennen Iisalmen reissua koitettiin porukalla selvitellä veneen mahdollista alkuperää. Kellä se olisi ollut? Kuka sillä olisi ajanut? Kukaan ei tuntunut tietävän veneestä mitään. Siinä oli piirteitä muista veneistä, mutta ei sitten kuitenkaan minkään tunnetun näköinen.

kuva: Tatu Marttinen

Vaikka veneen mitat (pituus 5,1m, leveys 2,2 m) olivat etukäteen tiedossa, oli Iisalmessa vastassa todella ison oloinen ja painava vene - varsinkin Moskiiton ja Formula 4:n kokoisiin veneisiin tottuneelle. Paikan päällä myyjä epäili veneen olevan erään paikallisen rakentama. Hän oli kuullut juttuja, että veneellä olisi joskus ajettu, mutta muuta ei tiennyt kertoa. Hän lupasi yrittää selvittää edelliseltä omistajalta lisää. Myyjä kyseli meiltäkin, että minkähänlainen moottori tässä on saattanut olla ja missä luokissa tämmöisillä on ajettu kilpaa. Silloin olin itse sitä mieltä, että sillä ei olisi osallistuttu mihinkään kilpailuihin, koska tunnukset puuttuu, eikä viitteitä sellaisesta ollut muutenkaan. Jopa kokkanarun ja vetolenkin paikat puuttuivat. Epäilytti vähän muutenkin, että onko vene ollut edes järvessä ikinä. Myyjä oli mukava ja oli hyvillään, että vene pääsi vaneriveneiden kunnostuksesta ja vanhojen kilpaveneiden päälle ymmärtävän harrastajan käsiin.

Koska vene oli turhan kookas ja peräosan mataluus ihmetytti, tuumasin silloin, että sitä vois vaikka lyhentää. Onhan se iso ja painava kuin mattolaituri. Itsellä ei ollut tiedossa tarpeeksi julmaa moottoriakaan veneen liikauttamiseksi. Vene jäi sitten uuteen säilytyspaikkaansa ja jatkettiin muiden projektien parissa.

Vauhdin Maailma 3/71

Joulukuussa etsin tietoa Venjan-veneestä ja tilasin kirjastosta Vauhdin Maailman vuosikerran 1971. Lehtiä selatessa löytyi lehtijuttu, jossa oli hieman huonolaatuinen kuva katamaraanista, jossa oli takakate. Ensiksi huomasin, että ponttoonit madaltuu samalla tavalla perää kohti ja sitten huomio kohdistui rissoihin ja pehmusteisiin, jotka näyttivät tutuilta. Vasta sen jälkeen luin tekstin, jossa mainittiin "keltainen kansi, mahongin värinen pinta somisteenaan ja musta runko ovat vähintäänkin silmiinpistävät värit". Tekstin luettuani alkoi valjeta, että tässä taitaa olla sama vene. Joka on myös tähän tietoon vanhin säilynyt Suomessa kilpakäyttöön rakennettu katamaraani. Jutun vene oli valmistettu Mikael Winogradoffille Joensuussa Mikaelin omista piirustuksista. Moottoriksi lehtijutun perusteella Mikael meinasi BP-Mercurya.

Jäi ihmetyttämään, miksi kukaan ei ollut kuullut veneestä, vaikka se oli ihan nimimiehellä ollut. Jatkoin vanhojen lehtijuttujen penkomista ja jonkunlainen käsitys veneen käytöstä muodostui. Ilmeisesti Mikael Winogradoff käytti katamaraania tosi vähän. Suur-Saimaan ajojen ennakkojutussa vene mainitaan, mutta tulosten mukaan Mikael on kuitenkin ajanut Speedcraft-yksirunkoveneellä. Ilmeisesti hän käytti katamaraania Taivallahden ajoissa 4.7.1971. Vauhdin Maailma (Matti Murto) kirjoittaa Taivallahden ajoista kertovassa jutussa näin: ”Winogradoff yritti liian nopeasti ja näyttävästi, nopeus putosi liikaa ja Timo-herra ajoi karkuun”. Kuvissa näkyy vain Timo Mäkisen Shakespeare-katti, eikä vilaustakaan Winon veneestä.

Vauhdin Maailma 8/71

Aiemmin samana vuonna ajettiin Ruotsissa Skoklosterissa (19.-20.6.) Euroopan mestaruuskilpailut luokassa ON, johon hän on voinut osallistua katamaraanilla. Todisteita niin puolesta eikä vastaan ole löytynyt.  Taivallahden kisojen osallistujaluettelossa veneen nimenä on Catamaran, Skoklosterin tuloksissa UFO. Skoklosterissa Winogradoff päätyi sijalle 9, mutta ei hävinnyt huonoille – kilpailun mm. voitti Renato Molinari ja kolmantena Cesare Scotti. Timo Mäkinen oli seitsemäs.

Oletettavasti Mattolaiturin (vai UFOn?) kilpaura jäi noihin kahteen kilpailuun. Mutta miksi? Vene on kuitenkin ollut sen verran merkittävä suomalaisen katamaraanin historiassa, että on tullut mainituksi Vene-lehden Katti kulkee kovimpaa –artikkelissa, jonka kirjoitti Kari Pirhonen. ”Timo Mäkinen ajoi myös ratakilpailuja englantilaisella Shakespeare-ON-katamaraanilla. Kilpakumppanina tässä luokassa oli Mikael Winogradoff, jolla oli allaan ensimmäinen suomalaisvalmisteinen ratakatamaraani.”

Ihmetyttää vain, miten vene on päätynyt Iisalmeen. Jos jollain on minkäänlaista tietoa, niin jaa ihmeessä tietosi.