Tammikuu

Kilpavenenostalgiaa 2018 kalenteri

Kilpavenenostalgiaa 2018 kalenteri päätyi monen veneharrastajan keittiön, työpöydän tai verstaan seinälle. Jotta kalenteri ei jäisi vain kivojen kuvien tasolle, esittelemme joka kuukausi kuvassa olevia veneitä, koneita ja ihmisiä.

Tammikuu

Tammikuun kuvassa esiintyy Markus Paasonen, Argo 15 ja Yamaha 85 (90).

Kuljettaja Markus Paasonen Mikkelistä. Markuksen veneinnostus on lähtenyt jo pikkupoikana siitä, kun hän teki isänsä kanssa Mäkärä-veneen ja he ajoivat sillä ja 20hv Chryslerillä. Markuksen kiinnostus sporttisiin veneisiin säilyi ja vuonna 2014 hän osti tämän oikean kilpaveneen.

Peurunka 2016

 
Vene on Pentti ja Harry Fabritiuksen valmistama 15-jalkainen Argocat. Venemallin ensiesiintyminen oli vuonna 1979 lähinnä D-luokassa, jossa venettä ajettiin 2-sylinterisillä Marinereilla ja Yamahoilla. ja se osoittautui heti alussa onnistuneeksi venemalliksi. Runkoa on muutettu vain vähän vuosien mittaan. Veneellä on kilpailtu menestyksekkäästi matkaveneluokissa D, E ja H Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, myöhemmin myös 3A- ja 3B-luokissa. Tämä Markuksen vene on valmistettu 80-luvun puolessavälissä.

Vauhdin Maailma -79. Etelä-Saimaan Veneralli tulokset

Moottorina on Yamahan 85hv, tai ainakin koppa on sellaisesta. Samanlaista moottoria käytetty tässä venemallissa aikanaan 3B-luokassa. Markus on ajanut useamman kesän samanlaisella moottorilla, joita Markuksella taitaa olla jo puolenkymmentä. Markus on pitkäjänteisesti ja järjestelmällisesti säätänyt ja testannut pakettia etsiessään lisää solmuja. Huiput tällä paketilla yli 140km/h. Markus on myös Mikkelin veneporukan ainoita, joka on päässyt ajamaan kesät läpeensä ilman suurempia vene- tai konemurheita. Ensi kesälle Markuksella taitaa olla taas jotain uutta konstia kokeiltavaksi.

Markus, Argo ja Yamaha Peurungassa 2016

Kuvat: Suvi Nieminen, Valokuvaus Suvin.net

Kilpavenenostalgiaa 2018 seinäkalenteri

Kilpavenenostalgiaa on viettänyt hiljaiseloa, mutta se ei tarkoita, etteikö kulisseissa tapahtuisi.

Kilpavenenostalgiaa 2018 seinäkalenteri nyt saatavana!

Kilpavenenostalgiaa 2018 -kalenteri A4-koon kuvalla ja reilun kokoisilla kalenteriruuduilla.
Kalenterin hinta on 25€ + postikulut 5€.

Tilaukset sähköpostilla marttinentatu@gmail.com tai Kilpavenenostalgiaa Facebookissa!
Nouto/toimitus sovittuun paikkaan Mikkelin seudulla tai postitus lisämaksusta.
Ostamalla kalenterin tuet Kilpavenenostalgian haastattelumatkoja... ;)

(p.s. kysy myös isompaa A3-koon kalenteria)

Kyläkisojen mestari Haukivuorelta

Nikki pienemmällä katamaraanilla 1979. Kuva: Eeva-Sirkku Räisä

Olen kasaillut Kyyvedellä ajetuista venekilpailuista leikekirjaa/kuva-albumia. Yksi kilpailujen kovista kilpailijoista on haukivuorelainen Niilo Nikulainen. Niilo, eli "Nikki" ja vaimonsa Raili lainasivat minulle joskus lehtileikkeitä ja kuvia. Tein heille kiitokseksi leikekirjasta oman kappaleen. Kun vein kirjan heille, jututin Nikkiä samalla vanhoista kilpajutuista. Sukelsimme niin syvälle Kyyveden kilpaveneilyn historiaan että yksi kenkäkin jäi pohjaan.

Niilo ja Raili Nikulainen palkintokaapin edessä. Kuva: Tatu Marttinen

Niilo Nikulainen on nykyään jo eläkkeellä oleva haukivuorelainen auto- ja korjaamoalan yrittäjä. Monelle haukivuorelaiselle ja lähiseudun asukkaalle Nikin paja ja Nikki ovat tuttuja. Korjaamon lisäksi Nikki tunnetaan Haukivuorella aktiivisuudesta metsästyksessä ja kilpaveneilyssä.  Nikki ajoi kilpaa villeissä kisoissa monella vuosikymmenellä: 50-, 60-, 70-, 80- ja vielä 90-luvullakin. Kenties olisi vielä ajanut 2000-luvullakin, jos kisat eivät olisi loppuneet? Virallisiin matkakilpailuihin Nikulainen osallistui 70-luvun loppupuolella. Haukivuoren Seutu -lehti teki viime vuonna Niilosta hyvän kirjoituksen, jossa kerrottiin tiivistetysti Niilon kilpaveneilyn vaiheista. Halusin itse penkoa vähän lisää. 

Nikin vanerivene. Kuva: Tauno Marttinen

 Aloitin haastattelun näyttämällä mustavalkoista valokuvaa tuulilasiveneestä. Kuva oli otettu Haukivuoren Kapustasalmen lossin luona. Kuvan oli ottanut pappani Tauno Marttinen. Papan mukaan tässä valokuvassa oli "Nikin vanerivene". "Kyllä se vissiin on. Siitä on aikaa. Siitä on niin pitkät ajat. Kyllä se ol se refekt (Ford Prefect). Tuon näkönen se vissiin ol. Ei tuosta naamataulusta oikeen saa selvää. Se ol vanerivene joo. Minä ostin koko auton tuolta Mikkelin luota jostakin. Minä en ajanu sillä autolla kun tänne ja nostin moottorin pois. Sitte laitoin tähän venneeseen. Sillä ei montaa reissua tullu ajettua. Kolmekasikohan se oli vuosluvultaan se kone. Kyllä sillä käytiin kilpailuissakin." Niilo muisteli käyneensä veneellä Kangasniemen Lokkamajalla kilpailuissa. "Kierinniemen rantaan sen jätin ja se vuoti ja painu pohjaan koko vehe. Tai koko takapuoli siitä kastu ja katoin että sitä on turha ruveta ennää laittamaan." Joku tämän veneen vielä kastumisen jälkeen osti Niilolta, mutta veneen myöhempiä vaiheita Niilo ei tiennyt tai muistanut.


Edellisen kuvan ottanut pappani Tauno Marttinen (Tassu) sai omaan veneeseensä isomman moottorin Niilon kautta. Se oli ilmeisesti kuvanottoaikoihin. Nikki ja Tauno olivat molemmat kotoisin Haukivuoren Häkkilästä, jonne tiet olivat huonoja vielä 50-luvun lopulla. Siksi laivat ja veneet olivat sillä suunnalla Kyyvettä tärkeitä kulkuvälineitä. Papallakin vene oli kulkuväline ja sillä hinattiin myös tukkilauttoja Kyyvedellä. Sen ajan kilpailutkin Kyyvedellä ajettiin ihan tavallisilla käyttöveneillä. Toki pieniä trimmauksia saatettiin kilpaviikonloppua varten tehdä. Esimerkiksi normaalisti hinauksessa käytettiin petroolia, mutta kisoja varten moottorit muutettiin toimimaan pelkällä bensalla nopeuden lisäämiseksi.

Niilo vasemmalla ja pappani Tauno oikealla. Istuvat papan veneessä 50-luvun loppupuolella. Kuva Niilo Nikulaisen arkisto

Niilon vaimo Raili kysyi jutustelun lomassa "ettekös työ ajanu Tassun kaa sillon kilpaa lossilla? Minä ainaki muistan." Varsinkin vanhemmat kyläläiset puhuvat Kapustasalmesta vieläkin lossina, koska salmen yli kulki 60-luvun loppupuolelle asti lossi. Nykyään siinä on silta. "Kyllähän myö taijettiin vähän aikaa ajaa, tai Tassu ajoi", Niilo jatkaa. "Tammisen Aatulla oli se Kuningas Austin taksina. Se oli Englannin suurlähettilään vanha auto. Siinä oli kattoluukku ja sitä kun hinattiin niin siitä pysty tähystämään. Se oli vähän erikoisempi auto. Mulla taitaa olla se keulamerkkikin tuolla, ja toinen lamppu. Siinä oli isot lamput ja se moottori oli aika iso, kuutoskone ihan." Nikki purki auton osiksi ja yhdessä papan kanssa laittoivat sen moottorin vaihdelaatikkoineen papan veneeseen.  "Ol vielä veikee kun Tassun kaa ajeltiin sillä venneellä pohoseen ja siinä yhen saaren kohalla oli kivi siinä vähän ulompana. Oli tarkalla ettei kajahtanu siihen kivveen. Miä sanoin että nyt ollaan vikakohalla, kurssia on muutettava. Se vene kuitenkin kulki jonniiverran. Moottorin kiinnikkeet oli vähän huonoja, pelkillä puupönkillä niitä laitettiin." Kesken yhden kilpailun jossain kurvissa se kuutoskone sitten kaatukin.

Ford Prefectin koneella oleva vene oli Nikin ensimmäinen vene, jolla hän ajoi itse kilpaa. "Se ol ensimmäisiä ihan. Ne oli aika pieniä vehkeitä millä ne ajo. Sillä Emäsalon Aatillahan oli kanssa henkilöauton moottori veneessä. Se oli sellasessa perhevenneessä. En miä tiiä minkä kokonen se moottori ol, mutta auton moottori kumminkin. Sekin ol Lokkamajalla kilpailussa ajamassa kun käytiin siellä. Seki ol veikee kun se ol hirveen pitkä mies. Sit jos jokkii ajo ohi nii Aatin kaula alko virumaan pitkäks. Kohottautu vaa aina ylemmä mut eihä se vauhti siitä lissääntyny. Aatillakin vene oli tärkeä kulkuneuvo. Eihän se sieltä saaresta ois päässy mihinkään. Tännekin aseman rantaan venneellä kulki. Sillon ol ne vehkeet vähä sellasia. Ol se aikakin kokonaan iha toisellainen. Ei niihin paljoo sijotettu rahhaa eikä niitä moottoreita ollu niin saatavanakaa. Auton moottoreita oli, mutta perämoottoreita ei saant oikee ensinkään, nehä ol niin pieniäki. Jottai siankullia puoltoista kaks hevosvoimaa". Niilon touhu kilpavenekuvioissa jatkui, kun hän auttoi haukivuorelaisia lääkäreitä mm. Olavi Ikosta kilpaveneensä ja moottorinsa kanssa. Nikki auttoi lääkäreitä saamaan lisää vauhtia ja sai palkaksi kerran jopa moottorin, jonka muistaa omistavansa vieläkin.

Nikin V-pohjavene 1976. Takana Keijo Tiihonen ja Argo 16. Kuva: Tauno Marttinen

Perämoottorit alkoivat yleistyä ja Niilo alkoi kilpailla itsekin sellaisella. 20 hevosvoimainen Mercury hänellä oli kalaveneessä ja taisipa samanlainen moottori olla Niilon kilpaveneessä Ylämyllyn kisassakin. Nikki ajoi Laulaisen Taunon kanssa rakennetulla V-pohjaveneellä kolmeviitosella Mercurylla. "Tassun kanssa tehtiin muutenkin venneitä usseempia. Hankalaa sen Tassunkin ol tehä kun ol itestään. Paljon helpompi se ol kahelleen." Tauno Laulainen oli katamaraanirakennuksen pioneeri Suomessa. Ensimmäiset valmistuivat ilmeisesti jo 60-luvun puolella. Niilo oli mukana katamaraanien rakennuksessa ja testauksessa, sekä taitavana automaalarina auttoi Laulaista veneiden maalaamisessa. Taunon talli oli sen verran pieni, että ensimmäiset katamaraaniveneetkin tehtiin pääosin ulkona. "Sielläkin sitä pit suunnitella minkälaisia sitä tehhään." Niilo muisteli Taunon veneenrakennuksesta, että työkalut ja tilat olivat alkeelliset ja monesti hän toi työkalut mukanaan.

Niilon vanha V-pohjavene, ajamassa Juha Marttiin. Kuva: Pekka Manninen

V-pohjavene Niilolla oli aika pitkään. Niilon mukaan samantyyppinen vene oli ainakin Tarkiaisen Pekalla. Kuvan nähtyään hän muisteli venettä: "Kyllä se aika hyvästi kulki. Muistan vielä kun Paappasen Eskon kanssa tehtiin mökillä siihen remonttia. Se oli ennen kilpailuja edellisyönä. Jatkettiin sitä pohjaa ja testattiin välillä. Tehtiin sitä ihan aamupuoleen. Pantiin mökin etteen poijut ja Esko katto rannalta kun minä ajjoin rinkiä. Se muuttu paremmaks ajjaa, ei hyppint yhtään se vene. Sai nostaa ylemmäs sen venneen, kulki ihan kantasa varassa. Sillähän se kulki niin hyvästi." Kolmevitosen Mercuryn jälkeen Niilolle tuli samaan veneeseen 50hv Mercury. Niilolta veneen osti kilpakäyttöön Rautiaisen Pete tai Asko yhdessä Marttiinin Jussin kanssa.

Katamaraanikokeilujen alkuvaiheista jutustellessa Niilo kertoi ehkä parhaiten mieleen jääneen ensimmäisen virallisen matkakilpailun Taunon kartturina. "Sillon tuolla Salossa käytiin ajamassa merellä. Tassu sano että eihän siinä kauaa mene ku sinne ajetaan, keretään ihan hyvästi. Ohjaajakokkous ol jo aikasemmin siellä. Muut olikin jo lähössä siinä kun myö jouvutettiin siihen rantaan. Ne sano sitte että nuo ootetaan. Fabit oli sillon siinä rannalla, Harri ja Pena, niin ne sano että elekee laskee tuota venettä vesille ensinkään. Mutta kyllä sit ku myö lähettii ajamaan niin ne kahto et vauhti on ihan kokonaa toinen. Oli siellä Pylvänäisen Jollet ja Tillasen Penat ja kaikki. Niillä ol yksrunkovenneet sillon. Eihän ne pärjänneet yhtään." Niiloa nauratti, kun heillä ei ollut edes ratakarttoja, vaan piti ajaa muiden perässä. "Aateltiin että ajetaan perässä ja sitten ku loppusuora tullee nii pyyhkästään ohi. Silleenhän myö tehtiin sitten.  Oli tarkalla ettei ajettu kivelle, kun yhen venneen perään lähettiin ja se seisautti venneen yhelle kohalle ja näytti näin että etteenpäin vaan. Tassu ajo ohjeitten huitojan mukkaan, siinä nous karikko ihan pintaan. Minä hihkasin Tassulle että äkkiä pois, se ohjaa meitä kivveen, puota toiseen suuntaan kylmästi. Ja sitte ei muuta kun selän yli toisten perrään. Sillo aattelin että ei tämä peli pelaa, ihan tahallaan teki sen. Kahto ettei ajamalla pärjää nii ajatettaan siihen kivveen. Sitten loppusuoralle kun päästiin niin Tassu kysy että joko joko minä vejän auki. Miä sanoin että nyt vejä. Sit suat uskoa että pyyhkästiin kaikista ohite." Niilo kertoi voittotarinaa leveä hymy kasvoillaan. Voitto tuli vielä kesän seuraavassakin kilpailussa.  "Vähä huonompi homma ol kun kilipailun loppupuolella rupes vaijerit löystymään hirveesti. Miä siellä takapuolella pidin niistä vaijereista kiinni. Sanoin Tassulle että en miä jaksa vettää niistä niin paljon. Sit ku saatiin vene rannalle niin selvis se vaijerien löystyminen. Kone oli yhellä pultilla ennää kiinni venneessä, moottori oli ihan vinossa siellä perässä. Miä sanoin että nyt äkkiä siihen peitoks jottain, ja antaa olla siellä. Nehän tulee kahtelemaan minkälainen vene se on. Tarkalla oli ettei tullu giljotiini-systeemi. Kaulat olis katkennu jos se moottori olis lähteny, paksua oli se vaijerikin." Silloin Niilo torui Taunoa, että aina pitää käyttää tuplamuttereita tai muita varmistuksia, eikä luottaa yksiin muttereihin.

TM-Race -77 tuloslista Jorma Hartikan arkistosta.

Jorma Hartikalta saamassani vuoden 1977 Tampereen TM-Racen tuloslistassa näkyy Taunon ja Niilon väliajat ja samalla tavalla vasta viimeisellä kierroksella he olivat nopeimpia. Tämä oli Niilon ja Taunon toinen virallinen kilpailu. Talvella venemessuilla kuulin Ilkka Seppälältä tarinaa noista ensimmäisistä kilpailuista. Hän muisteli, että Tauno Laulainen ja Niilo Nikulainen saapuivat kisapaikalle harmaat miesten puvut päällä. Veneeseen teipattiin kilpanumerot mustalla sähköteipillä ja ohjausrummun kiinnikettä vahvistettiin kakkosnelosella. Kilpailuun miehet kuulemma osallistuivat samat puvut päällä, kravatti vain nakattiin olalle. Näistä samoista kisoista on muuten kirjoitettu Vene-lehteen otsikolla Haukivuoren Molinari (Vene 2/86).

Vasemmalla Niilon Argo 16, villit kisat Kapustasalmella. Kuva: Eeva-Sirkku Räisä

Niilo ajoi itsekin matkakilpailuissa Arvo Aarniosalon kanssa yksirunkoisella Argo 16:lla. He ajoivat mm. vuonna 1977 Suur-Saimaan Ajoissa. Tämä sama Argo on nyt isälläni Haukivuorella ja sillä on osallistuttu myös Muistojen Suur-Saimaan Ajoihin. Moottorina Niilolla oli silloin Mercury 650xs. "Ei se oikein kulkent se moottori. Tassun kanssa yhtä aikaa tilattiin ne, Tassuhan otti kanssa, ja yks tilaaja oli jostain rannikolta. Kolme moottoria tilattiin samaan aikaan. Kilpavehkeet piti olla, pikatrimmit ja kaikki. Ne konneet tul vähän myöhässä, ne ol lopettanu siinä vaiheessa sen moottorin tekemisen jo kokonaan, ne ol viimesiä siitä sarjasta. Sillä kolmannella tilaajalla oli se vanhempikin malli. Se sitten soittikin miulle että ei nämä uuvemmat koneet kule sillei." Niilo soitti Vatorille Helsinkiin ja valitti koneen toiminnasta ja pikatrimmien puutteesta, ja takuuna hänelle lähetettiin uusi lohko, mutta sekään ei toiminut sen kummemmin. "Ei siitä suurempia vikoja löytyny kun purettiin. Mikkelissä Pylvänäisen Jolle purki sen kaikki yksin kappalein ja mittas kaikki eikä siitä oikein vikkoo löytyny." Niilo sai koneen kulkemaan kovemmin, kun lisäsi sytytyksen ennakkoa, mutta sitten alkoi mäntiä sulamaan. Nikki kehuu, että oli kuullut tai nähnyt Fabritiusten ajavan sellaisella, ja se kyllä kulki hyvin.

Niilon pienempi katti vauhdissa Kapustalla -82. Kuva: Pekka Manninen

Kun Niilo lopetti V-pohjaveneellä ajamisen, siirtyi 650xs Niilon ja Taunon yhdessä vuonna 1979 tekemään katamaraaniin. Tämä vene on nyt minulla. Niilo hallitsi tällä veneellä kyläkilpailujen alle 75hv sarjoja aina vuoteen 1986 asti, jolloin uudemmat venemallit menivät heistä ohi. Siksi Niilo ja Tauno rakensivat Niilolle uuden Formula-tyylisen katamaraanin, jolla Niilo kilpaili Kyyveden villien kilpailujen loppumiseen asti 90-luvulle.

Villeissä kilpailuissa Niilo Nikulainen ja Tauno Laulainen ajoivat toisiaan vastaan. Niilo muisteli, että Taunolla oli aina isoja moottoreita. Kerrankin Ristiinassa järjestyssä kilpailussa Niilo ajoi pienemmällä moottorilla ja Tauno korkealla kuutosmoottorilla. Tauno teki loivat kurvit ja Niilo ajoi jyrkästi poijuja hipoen ja voitti Taunon ja Yöveden mestaruuden. "Tassukin kiros hirveesti, että ei voi olla mahdollista". Taunolla oli nopeampi vene, mutta Niilo ajoi radan paremmin. Tassulla oli yksikin vene, jossa oli kaksi 175hv moottoria. Kokeilujen perusteella Niilo valitteli, ettei se kääntynyt mihinkään ja kampesi niin rajusti, kun molemmat moottorit pyöri samaan suuntaan. Kapustasalmen kilpailuissa Niilo ajoi muutamana vuonna Taunon veneitä, koska Taunolla oli virallinen matkakilpailulisenssi, joka esti osallistumisen villeihin kisoihin.

Niilon isompi katti ja 235 Evinrude vuonna -82. Kuva: Pekka Manninen

80-luvun alussa Niilo sai muutaman mutkan kautta ostettua Taunon vanhan ison kilpaveneen, jossa oli moottorina 235hv Evinrude. Niilon mielestä vene ei soveltunut siltänään rataveneeksi, koska oli rakenteeltaan enemmän matkaveneen mallinen. Niilo muokkasi venettä paremmin radalle sopivaksi levittämällä ponttooneja. Niilon mielestä siitä tuli kuin eri vene. Kurvit sieti ajaa kovasti. Myös veneen moottoria Niilo kehui. "Se ol kyllä älytön kone. Siinä ol kyllä najua siinä moottorissa. Se ol se 2.4 se on ihan mahoton se voima mitä siitä lähti kun kierrokset vaan nous. Sen tunti kun vennessä ol että nyt männään. Välillä moottori otti niin paljon kierroksia, että tuli kiertokanki kupeesta läpi. Se ku ol 7500 kierrosta nii ol vielä ihan hyvä. Kaheksaantuhanteen kun kierrokset meni niin se vaan paksahti ja kierrokset putos, sitten ties että on kiertokanki pellolla. Luusniemelläkin kerran ajoin loppuun asti viidellä pytyllä. Se vähän pelotti aina kun nosti vauhtia että millon se särkyy taas. Kyllä miä kolme kertaa tein reijän siihen kuppeeseen. Otin vissiin kansista vähän liikoo pois." Myöhemmin moottori siirtyi Niilon omaan tavalliseen perheveneeseen. ja iso katamaraani jäi syrjään.

Keskeyttänyttä Nikkiä hinataan. Kuva: Reijo Laulainen

Vuonna 1984 ajettiin Naarajärvellä villejä kisoja ja kuuman sarjan lähdössä jaettiin voittajalle kymmenentuhatta markkaa. Niilo oli päättänyt, ettei lähde koko ajoihin. Kuitenkin Avikaisen Pekka tuli käymään Nikin pajalla ja houkutteli Niilon lähtemään kisoihin. Niilo veikin Naarajärvelle molemmat veneet: katamaraanin, jossa 235 Evikka, ja katin, jossa oli 650 Mercury. Rannalla Niilon isompaa venettä arvosteltiin ja ihmiset vähän naureskeli, että tuota ruuhta ei kannata laskea veteen ollenkaan. Niilo itse ajatteli, että eihän sitä tiedä ennen kuin on kilpailut ajettu. Vaikka Niilo mietti, että vene oli jo vähän vanhahtava ja painava, niin se kuitenkin kääntyi kurvissa hyvin ja kulki hyvin. Kilpailuun lähti viisi venettä. Alkuvaiheessa Niilo taisteli toisesta ja kolmannesta sijoituksesta, kunnes kolarien myötä lähtö uusittiin. Jäljellä olevista kolmesta veneestä Niilon "ruuhi" oli lopulta nopein. Niilo voitti tuolloin oman lähtönsä myös pienemmällä veneellä. Muut kilpailijat olivat hehkuttaneet etukäteen, kuinka kymppitonni tuntuu kivalle taskussa. Niilo naureskeli kisojen jälkeen, että kyllähän se tuntui.

Nikki, Tauno Laulainen ja Keijo Tiihonen -82. Kuva: Pekka Manninen

Nikin vaimo Raili kuunteli tarinoita ja väliin lisäili omia muistojaan. "Voi voi kun se aina pelotti. Sit kun kerran tää kävi siellä Luusniemellä pohjassa. Ei kuulunu vähhään aikaan, nyt ei nouse mies ennää ikinä pinnalle. Sitten viimein pullahti sieltä ja verta valui vaan." Nikki kertoi, että tämä oli ainut kerta kun hän ajoi veneellä nurin. "Jouvuin ajamaan Tiihosen laineesta, oli sillon alla se yksrunkovene, ja se vene nous korkeelle ilmaan, pomppas siitä aallosta ja vene pätkähti ylösalasin siihen vetteen. Sillon vietiin. Taju ol kankaalla vähän aikaa. Muistan vielä kun minä olin pohjassa ja katoin yllääpäin ja rupes kuultamaan valo. Halavatun äkkiä sieltä ylös. Tiihonen työns venneeseen ja sano että siulta on silmä päästä puonnu. Vaatteet ol ihan mudassa ja tennariki jäi pohjaan. Ku pääsin siihen venneeseen ja sitten tuli veet ulos keuhkoista. Jalkaan paukautti vene niin että se turpos ja silmäkulmasta tuli verta niin että näytti että on silmä irti. Kangasniemin poliisin kyydillä pääsin sairaalaan, sillon ei ollut kisoissa ambulanssia rannalla. Katamaraanillakin oli jonkun kerran kaatuminen lähellä, kun meinas nousta liian pystyyn. Se on taitohomma tuo katamaraanilla kun ajetaan. Se pitää nostaa varovasti siihen asentoon, pitää pitää muistissa minkä verran sietää nostaa. Ja jos tuulta on niin piti reagoida heti, vastatuuleen ei ajeta samalla nopeudella ja trimmillä. Sillähän ne monta kertaa tuolla hävis kun ne nosti liikaa ja ol ylösalasin sitte. Se on persetuntumassa oltava se tunto. Kerrankin mulla sammu kone Kapustalla ja Tassu ajo ohi ja vaan morjensti. Ja se ku pääs suoran loppuun niin sillä nous vene ilmaan ja sieltä takasin keula eellä pohjaan. Ei ois kannattanu morjenstella. "

Nikki ja Jouko Jalkanen. Kuva: Reijo Laulainen

80-luvun lopulle tultaessa Niilon isompi katamaraani jäi pois kilpailukäytöstä, mutta Niilo jatkoi kyläkilpailuissa käymistä pienemmällä Formula 4-mallisella katamaraanilla. Tässä veneessä oli ensimmäisenä tuttu 650xs moottori. Sen tilalle tuli Suzuki, johon Niilo ei ollut tyytyväinen. Suzukin tilalle tuli sitten Yamaha 70 CES. Yamahalla Niilo kävi ajamassa vielä Leppävirralla 90-luvun alussa. Villien venekilpailujen loputtua Savossa Niilo siirtyi kokonaan tavalliseen moottoriveneilyyn. Yamahakin siirrettiin tavalliseen tuulilasiveneeseen.  Tämä Formula 4-tyyppinen kilpavene Niilolla on vielä tallessa. Niilon tyttärenpoika Janne osallistui sillä Peurungan Formula 2 -kisojen historiikkikilpaveneiden näytösajoon kesällä 2016.

Nikin Formula 4-mallin katti ja Yamaha 70. Kuva Niilo Nikulaisen arkistosta

Niilo on ollut itselle yksi niitä henkilöitä, joiden vuoksi olen itse hurahtanut kilpaveneilyyn ja kilpavenehistorian tutkimiseen. Niilo on ollut aina se henkilö, joka on mainittu, kun Haukivuorella on tullut puhetta kilpaveneistä. Vaikka nuorempana asuin samalla kylällä ja nähtiin hirvimetsällä ja muualla kylällä, ei jostain syystä silloin tullut juurikaan puhetta veneistä. Vaikka on ollut todella hienoa päästä jututtamaan kyläkisojen mestaria näin, kun itselläkin on aiheesta jo enemmän tietoa, on ollut silti erityisen hienoa nähdä, kuinka paikallinen legenda oikein syttyy kertomaan kilpavenemuistoja.

Linjakas piikkinokka

Syksykesästä 2015 tyttöystäväni oli Moskiittoni kyydissä ja tykästyi veneilyyn. Silloiset veneeni F4 katamaraani ja Bella Mosquito olivat huonohkoja veneitä ajaa kahden hengen kuormalla. Silloin aloin tuumia itselle vaikka ihan tavallista tuulilasivenettä tai pientä katamaraania, jolla kuitenkin pystyisi ajamaan kahdestaan ja myin yhden hengen harrasteveneeni.

Selailimme yhdessä myynti-ilmoituksia. Suvi tykästyi yhteen linjakkaaseen v-pohjaveneeseen. Pidin hintaa kohtuullisena ja veneen mallia sopivana, mutta ihmettelin veneen merkkiä. En sitä tunnistanut ja ilmoituksessa venettä kaupattiin omavalmisteena. Vene oli punainen, tuulilasi puuttui ja keulakannen keskellä kulki musta raita. Vene kieltämättä miellytti omaakin silmää, mutta en millään keksinyt mikä se on merkiltään. Koska vene oli outo, kokemuksia kyseisestä veneestä ei luonnollisesti voinut lukea mistään. Pohjamuoto ainakin kuvien perusteella vaikutti tavanomaiselle ja ehkä toimivalle. Veneessä oli suhteellisen jyrkkä V-pohja ja kolme nousulistaparia. Veneen pituus (4,7m) ja muoto kielivät siitä, että se voisi olla hyvä myös kuormalla. Pari iltaa selailimme internettiä ja kävimme läpi eri venemerkkejä ja -malleja. Siinä kahlattiin läpi Finnspeedit, Finnsportit, Bellat, Arteknot, Marinot, Suvit, Lohet ym., mutta ei oikein mikään näyttänyt samalle. Jossain vaiheessa sitten ajateltiin, että vene ei taida olla suomalainen.

Linjakas piikkinokka hakureissulta.

Jatkoimme venemallien selaamista ruotsalaista venemerkeistä. Selattiin Gilbertit, Jokerit, Weedot ym.. Sitten jonkun venemallin vieressä olikin tutunnäköinen vene. Selvittelimme muita Ruotsissa tehtyjä veneitä ja kävimme merkkejä läpi. Sitten kun hakusanaksi kirjoitti Venjan, kuvista alkoi löytyä tutunnäköisiä muotoja. Tuntomerkeistä korkeahko sivu, törmäyslista suhteellisen ylhäällä, hieman alas kääntyvä kokkatäkki, lyhyet nousulistat ja sama musta raita keulakannella. Se sen on pakko olla. Venjan!

Etsimme veneestä lisätietoa ja selvisi, että venemallilla on kilpailtu Ruotsissa. No, se ei veneestä tai veneen ominaisuuksista kerro välttämättä mitään. Ruotsissahan ajetaan melkein pesuammeellakin kilpaa. Mutta jotenkin venemalli kiinnosti molempia, hinta oli kohtuullinen ja välimatka lyhyt. Läksin siis venettä hakemaan. Ensimmäisenä myyjä kysyi, että mikä tää on malliltaan. Vastasin myyjälle, että mielestäni se on ruotsalainen Venjan. Haettu vene piti olla helppo projekti ja sillä oli meininki ajaa jo samana syksynä tai viimeistään seuraavana keväänä. No, tätä kirjoittaessa kunnostusurakka on käynnissä vieläkin...

Suurin osa painavasta vaahdosta poistettu.

Venettä purkaessa ihmettelin pohjan rakennetta. Penkkien alla oli kuidutettu vaneri ja vanerin alla uretaanivaahto. Pohjassa ei ollut minkäänlaisia oikeita pohjan pituusjäykisteitä, vain pelkkä vaahto. Vettynyt uretaanivaahto oli kuin pesusieni, painoa poistetulla vaahdolla oli noin 90 kiloa. Jäljelle jäänyt veneen "hylsy" painoi noin 115kg.

Suvi hiomassa venettä.

Venjanin pohja oiottuna ja maalattuna.

Venettä kunnostaessa aloin etsiä tietoa veneestä ja sen käytöstä kilpailuissa. Vanhoissa Suur-Saimaan ajojen lähtöluetteloissa näkyi Venjaneita muutama, mutta kuvia en niistä löytänyt. Kyselin myös Hartikan Jormalta, muistaako hän kyseistä venettä. Jorma muisti veneen, mutta ei osannut kertoa millainen se on ominaisuuksiltaan. Kävin vanhoja Vauhdin Maailma- ja Vene-lehtiä läpi ja muutama kuvakin Venjanista löytyi. Vuosina 1970-72 Venjaneita käytettiin D-luokassa matkavenekilpailuissa. Koneena niissä oli yleensä ruotsalainen Monark/Crescent 50/55hv.

Pentti Aminoff ja Venjan. Vauhdin Maailma -71. kuvaaja Matti Murto

Suomessa Venjanilla ajoi kilpaa mm. Pentti "Bimbo" Aminoff ja Kai Pinomaa, jonka Venjanilla kilpailemisesta löytyy tarinaa internetistä. Googlauksen tuloksena löytyi ruotsalainen Venjan-veneen omistaja Björn Söderholm. Hänellä oli kilpa-asuinen kunnostettu Venjan Archimedes Penta 550-moottorilla. Venepaketista löytyi kuvia, joissa se oli esillä ruotsalaisilla messuilla mainostamassa Classic Offshore -luokkaa. Ruotissa siis on vanhoille kilpaveneille oma offshore-luokka.

Björn Söderholmin hieno Venjan. Kuva: Photos By Zander

Laittelimme Björnin kanssa viestiä Facebookissa ja hän lähetti nipun ruotsalaisia lehtileikkeitä ja valokuvia Venjaneista. Björnin lähettämistä lehtileikkeistä selvisi, että Venjan, tarkempi mallinimi Offshore III, oli kehitetty ensimmäisen vanerisen prototyypin pohjalta. Veneen rakentaja on Sture Nyhlen. Vuoden 1969 lehdissä veneen rakenteen kehuttiin olevan erikoinen. Pohjassa oleva taso, skida, teki veneestä nopean. Lehdissä kehuttiin Venjanin pääsevän 55hv moottorilla 40 solmuun: "Med den här båten kan vi säkert komma upp 40 knop". 60-70-lukujen vaihteessa Venjanin tyyppinen "suksipohja" oli yleinen nopeissa v-pohjaveneissä, esim. Finnspeed Mosquito, Raisport, vanhemmat Argot ym. Sillä saatiin paremmin vauhtia verrattuna terävään v-pohjaan. Idean voi näin jälkikäteen todeta tulleen rapakon takaa, jossa "Vee-Pad Hull" on vieläkin suosittu. Idea on samankaltainen, vaikkakin amerikkalaisten "pad" on vähän eri tavalla toteutettu. Venjanin mainoksessa mainittiin myös pohjan uretaanivaahto, joten minulla oleva vene on aito Venjan eikä sellaisen kopio.

Björnin lähettämästä materiaalista löytyi myös urheilu-uutisia. Niissä kerrottiin kilpailuista, joissa Venjaneilla oli pärjätty, mm. Berliinin kuuden tunnin ajo, Finngulf Race 1969 ym. Suomalaisissa lehdissä Venjanin oli mainittu voittaneen vuonna 1971 Finngulf Racen D-luokka Bimbo Aminoffin ajamana kovassa kuuden boforin (n. 11m/s) tuulessa.

Björnin postia

Erikoista Venjan-postissa oli myös tarina Venjanilla kilpaa ajaneesta Kent Svenungssonista. Hän oli vyötäröstä alaspäin halvaantunut kilpaveneilijä, joka ajoi jonkinlaisella poikkeusluvalla, koska ei pystynyt uimaan. Ruotsalaisten lehtien mukaan sääntö on, että kuljettajan on pystyttävä uimaan riittävästi. Liikuntarjoitteestaan huolimatta Svenungsson voitti Venjanillaan mm. DT-luokan Pohjoismaiden mestaruuden ja lukuisia Ruotsin mestaruuksia.

Tähän jäätiin ennen lumien tuloa.

Veneestä oli alunperin tarkoitus tehdä ihan tavallinen ajovene ja unohtaa kaikki "historiikkikilpavenevouhotus". Mutta arvaahan sen, että siinä karkasi mopo lapasesta kun venemallin historia alkoi selvitä. Veneeseen on meininki tehdä 70-luvun alkupuolen tyylinen kisamaalaus ja mainokset, ohjaus, penkit, tankki ym. Moottoriksi tulee vuoden 1968 FT10S Johnson 55hv. Koneessa on alkuperäinen perä ja riki, mutta nuppi, varsinainen lohko on uudemmasta 1970 60hv Evinrudesta. Myös koneeseen lisätty korkeussäätö eli hissi ei kuulu alkuperäiseen moottoriin.

Toivottavasti meille ei käy näin... Kuva: Vene -71

Vaikka suunnitelmat veneen kohdalla menivät vähän uusiksi, alkaa näyttää siltä, että tulevana kesänä vene saadaan vesille. Toiveissa on, että tässä olisi hyväkulkuinen kahden hengen vene ensi kesän historiikkirientoihin. Suomalaisen kilpavenehistorian harrastajana on ehkä syntiä harrastaa ruotsalaisella historiikkiveneellä.. joten pitäähän sitä vähän länsinaapurin suuntaan irvailla. Ehkä näette kesällä, miten.

Urut auki vaan- Esa "Edu" Rytkönen

Esa Rytkönen harjoittelemassa Pelloksella Ristiinassa 2015. Kuva: Suvi Nieminen

Mikkelin seudulla monet tietävät kilpaveneilijä Esa Rytkösen. Itsekin olin ollut katsomassa hänen kilvanajoa Hirvensalmella useampana kesänä. Omakohtaisesti tutustuin Esaan entisen työpaikkani kautta, missä Esa kävi asiakkaana muutamia kertoja. Tottakai meillä meni jutut heti kilpaveneisiin. Kerran Esa sitten yllytti katsomaan hänen harjoitusajoa Ristiinaan. No, seuraavan kerran kun Esa meni harjoittelemaan, minä läksin katsomaan. Ennen harjoittelua kokoonnuimme Ristiinan entiselle st1:lle juomaan kahvit. Esalla oli mukana hänen vanha kilpakaveri Markku Kukkola. Kilpaveneilyn historiasta kiinnostuneelle Esan ja Markun keskinäinen kilpareissujen muistelu oli mieluisaa kuunneltavaa. Kahvittelun jälkeen sain kunnolla tuntumaa hydroveneisiin kun pääsin lähettämään veneen liikkelle rannasta. Eli pidin putkista kiinni ja laskin veneen veteen. Harjoittelu sujui Esalla hyvin. Risiiniöljyn tuoksu jäi mukavasti mieleen. Samalla reissulla jätin koostamani Kapustasalmen kisoja käsittelevän leikekirjan Markulle lainaan. Esalla kansio oli ollut lainassa jo aiemmin. Kansio palautui lainasta ja Markku oli tykännyt selata kansiota. Olihan hän ja Esakin käynyt Kapustasalmella ajamassa.

Esa palkintojen vieressä talvella 2016. Kuva : Tatu Marttinen

Aikaa kului ja kävin välillä katsomassa Esan harjoittelua myös uudestaan. Myöhemmin tuli tieto että Markku oli menehtynyt vaikeaan sairauteen. Minua jäi kalvamaan se että emme saaneet Markun kanssa järjestettyä enää yhteistä tapaamista, vaikka siitä oli ollut puhetta. Keväällä 2016 päätin kysyä Esalta, kiinnostaisiko häntä pienimuotoinen haastattelu liittyen hänen uraansa kilpaveneilyn parissa. Esa innostui asiasta ja sovimme tapaamisen.

Tarinoimme Mikkelin vanhalla Kesoililla, nykyisellä Kiiskinmäen kahviolla. Vein Esalle samalla pappani ottamia valokuvia Mikkelin Kattilalahdella ajetuista venekisoista 50-luvun lopusta tai 60-luvun alusta. "Katohan, tuossa on Pylvänäisen Eugen kilpailunjohtaja ja Pulkkisen Jorma. Pulkkisen Jorma ajoi 50-luvulla kanssa kilpaa. On ollu ajajia, voi veljet" "Tossaki 12 venettä startissa pyöreesti" Siinä Esan kanssa hörpittiin kahvia ja katseltiin myös Esan tuomia vanhoja kuvia ja jutusteltiin.

Kattilalahden ajot Mikkelissä 50-60-lukujen taitteessa. kuva: Tauno Marttinen

Esan perhe siirtyi sodan jälkeen Viipurista Mikkeliin. Esa syntyi evakkoreissulla 1944. Esan isä, Topi piti korjaamoa jo Viipurissa ja rupesi pyörittämään samanlaista pienkonekorjaamoa sitten Mikkelissä. Topi harrasti nyrkkeilyä 30 vuotta ja voitti mm. 3 Suomen mestaruutta kevyessä sarjassa. Isä Topi kuoli vuonna 1971 ja Esa jatkoi isänsä korjaamon pitoa vuoteen -79 asti. Sen jälkeen Esa oli pari vuotta Mikkelin Autotarvikkeen korjaamolla (Rehnin Tanun korjaamo). Vuonna -81 Esa siirtyi Tiaisen Artolle Kesport Tinttiin urheiluvälinemyyjäksi ja työskenteli siellä kaksikymmentä vuotta. Esa on muutenkin kova seuraamaan urheilua ja häntä on lehdissäkin kehuttu kovaääniseksi kannustajaksi.

Esan kilpaveneilyinnostus on peräisin siitä, kun Esan isä Topi Rytkönen ja hänen ystävänsä lääkäri Jaakko S. Aalto ajoivat kilpaa veneillä Mikkelissä.  "Isä ajoi joo. Tuolla on kuva. Se kone oli tosin sammuneena. Speedway JAP moottori. Isällä ei ollut siihen aikaan rahaa, mutta kun se oli mekaanikkona aina Jaskalle (Jaakko S. Aalto) venekilpailuissa, niin Jaska lahjoitti hydron ja JAPin moottorin, ja antoi vielä potkurinkin isälle. Isä oli aika usein nurin tai sitten kone ei toiminut. Ja miä itkin rannalla."

Numerolla 37 Esa tai Topi moottori sammuneena Kattilalahdella. kuva: Esa Rytkösen arkisto

"Kuvassa joko minä tai isä. Se kone oli välillä isän maaratarungossa (Speedway-pyörä) kiinni. Kone irti ja ei muuta kun veneen perään. Ajattele, isä rakensi sen rikinkin. Eihän sellasia rikejä ollut olemassakaan. Olisko se perä ollut Königin perä. Ajattele jos olis senkin koneen pannut säilöön. Piti olla niin tyhmä, että maailmalle vaan."


Speedway JAP oli yksisylinterinen, 500-kuutioinen nelitahtikone. "Virtavehkeet oli siihen aikaan huonot. Piti ruveta vetämään käyntiin jo monta minuuttia ennen kilpailustarttia. Se oli jäykkä vetää käyntiinkin. Sitä jos ei osannut kaveri vetää käyntiin, niin ranne irtos. Aattele, sinkkivaijerit oli, eihän narut kestänyt, ne meni poikki. Isällä oli nahkaliivikin suojana käynnistystä varten. Oli ne kyllä alkeellisia vehkeitä. Kakslapaisia pronssipotkureita. Saatto olla yks tai kaks potkuria ja niillä sitä sit ajettiin."

Venekilpailuja Kattilalahdella. kuva: Tauno Marttinen

"Muistan pikkupoikana ekoja kisoja Kaihulla. Ratakisoja oli silloin myös Kotkassa, Porvoossa, Hämeenlinnassa, Tampereella, Kuopiossa, Rovaniemellä... Hirveesti oli kilpailuja ja ajajia pilvin pimein." Esa ajoi ensimmäiset epäviralliset villit kisat Lokkamajalla, Kangasniemellä isänsä "polvari-hydrolla", eli polviltaan ajettavalla hydro-veneellä ja 500 JAPilla. Hän osallistui Kuumaan ryhmään ja JAP ei meinannut käynnistyä. Muut jo kiersivät lähtöpaikalla rinkiä, kun konetta vielä nyittiin käyntiin. Kuuluttaja kuulutti, että odotetaan niin kauan, että Rytköset saavat JAPin käymään ja sitten vasta kilpaillaan. Koneen käynnistyttyä Esa ajoi yhden ringin ja sitten vain kilpailemaan. Voittohan siitä sitten tuli. "Enhän minä pystynyt seuraavana yönä edes nukkumaan, pokaali kainalossa. Pokaali on muuten vieläkin tallessa. Hieno juttu se oli. Kyllä antoi potkua!"

Vuonna 1962 oli Esan ensimmäinen virallinen SM-kilpailu Mikkelin Kattilalahdella. Esa muisteli, että hän sai poikkeusluvan, koska oli vielä niin nuori ajamaan virallista sarjaa. "Unelmalähtö ja ekalla kääntöpoijulla pappilan puolella Fagerströmin Stigan kanssa kolaroitiin. Siellä tuli sellanen hässäkkä varikolla, kuule. Isä-Topi hyvä ettei ottanut varikolla nyrkkimatsia. Miä käänsin ja Stiga tuli sieltä urku auki. Syytti että minä aiheutin. No, kamppailutilanne..."

"Vuonna 1963 olin armeijassa. Sinä kesänä oltiin lähdössä Heinolaan venekilpailuihin. Mutta olin pioneerikomppaniassa Savon Prikaatissa vanhalla kasarmilla ja mulla oli komppanian päällikön kanssa huonot välit. Se ei myöntänyt mulle kilpailulomaa. Joukkueenjohtaja otti sitten vastuun ja sanoi että mee kisoihin vaan. Mulla oli se viissatanen jappi, isän kone ja Schulzen vene. Mentiin kisoihin sinne ja olikohan ensimmäinen vai toinen startti kun miä ajoin ympäri. Täyskuppi. Vene tuli takas oikeinpäin ja miä sieltä taivaalta ja jäin vasemmasta jalasta takataakiin kiinni. Palovammat jäi kun pakoputki poltti haalaritkin enkä saanut jalkaa irti siitä. Aikani hakkasin vettä ja aloin sit mennä syvyyksiin. Viimenen minkä tajusin, että sammakkomies repii liivistä irti. Oksensin veet pihalle. Oli kyllä hirvee tilanne. Jalka palo ja isäukko otti nitroja rannalla. Nehän olis vieny Heinolassa sairaalaan, mutta enhän miä sinne voinut kun olin puntiksella. Miä yritin sitten ite hoitaa sitä palovammaa. No, kauhee kuulusteluhan siitä sitten tuli. En muista menikö se kilpareissu sitten päällikön korviin, mutta olin sitten kaksi kuukautta varuskuntasairaalassa palovamman takia.."

Esan ensimmäinen oma kilpavene oli vuonna 1967-68. Koneena oli silloin kaksisylinterinen 500-kuutioinen König, jolla Esa ajoi kaksi kautta. Vuonna 1969 hän osti Vahvaselän Matilta neljäsylinterisen 500-kuutioisen Königin. "Neljällä Bingin kaasuttajalla. Veneenä oli Vahvaselän Matin vanha makuu-hydro, Itävaltalainen, ellen väärin muista niin se oli Schulze. Kato Vahvaselän Masa lopetti ajamisen sillon, ajoi viissatasta. Se oli mikkeliläinen hammaslääkäri. Sen veli Risto ajoi kanssa, B-luokassa, eli alta 350-kuutioisissa. Ne lopetti kai yhdessä sen kilvanajon. Se nelisylinterinen oli kyllä probleemamoottori, virtavehkeet oli sellasia. Vaikee saaha käyntiin. Ekalla nelisylinterisellä tuli SM-pronssia. Viimesen osakilpailun Mikkelin Pitkäjärvellä voitin. Meni nappiin se osakisa. Siitä tuli sit sellasta potkua et siitä se sitten lähti. Olisko ollut sit joskus -72 kun ostin uuden viissatasen Königin Berliinistä. Mulla on ollu monta Königin viissatasta. Sillontällön aina joku niistä lähtenyt maailmalle."

O-500:n lähtö Ristiinassa. Kuva: Veijo Marttinen

Esa on harvinaisen sitkeä kilpaveneilijä. Ja hydroveneissä hän on pysynyt aina. Joskus Esa sanoikin puolileikillään että venettä kuuluu ajaa mahaltaan, ei niitä istualtaan. Kuitenkin hän on ollut välillä lopettamassa kilpaveneilyä kokonaan. Yksi lopetusyritys johtui onnettomuudesta, johon hän joutui vuonna 1995 Englannissa käydyissä o-500:n maailmanmestaruuskilpailuissa.
Esa ajoi aika-ajoissa paalupaikalle. Lauantain starttia siirrettiin kovan tuulen vuoksi. Esa sai valita lähtöpaikan laiturissa starttiin. Esalla oli potkuri joka kiihtyi huonosti, mutta kulki. Täten hän valitsi ulkolaidan, paikan 22. Esan venettä putkista piti vanha Slovakialainen kilpakaveri ja Ikosen Kari veti käyntiin. Slovakialainen Attila jäikin haalareista putkissa olleisiin varmistusklemmareihin kiinni ja putosi veneen mukana veteen. Hän sai kuitenkin revittyä itsensä putkista irti, mutta roikkui veneen perässä jonkun aikaa. Samalla Esa ihmetteli mikä veneelle nyt tuli, tuntui että se uppoaa. Startin epäonnistuttua Esa tuli viimeisenä ensimmäiselle kääntöpoijulle. Aallokko oli kovaa vieläkin. "Mulla kato vähän pimahti ku jäin siinä startissa. Urut auki vaan ja latasin sitä rataa. Yhen kierroksen vedin ja lähin toiselle. Siinä vaiheessa olin noussu jo kahdeksanneks. Ihan älyttömästi läksin ajamaan, oli mun oma moka. Puoltoista kierrosta päästiin ja tultiin takasuoralle. Toisella puolella oli Englantilainen ja toisella puolella Venäläinen. Painoin hydrolla niitten trimaraanien välistä ohi ja en päässy ees sen suoran päähän ku vesi häipy näkyvistä. Miä ihmettelin mihin vesi hävis. Pojat sano että olin noussu johonki kymmeneen metriin taivaalle. Täys voltti ja taju kankaalle. Heräsin sitten kilpailun ensiapupaikalla sokissa. Multa loppu kisat siihen. Olin ihan murona, kaikki paikat mustelmilla. Tuuria oli ettei henki lähteny. Vaimo oli sillon mukana ja kävi ihan kuumana. Sano että nyt nämä kilpailut loppuu".

Voittaja heitetty veteen. O-500 kilpailut Ristiinassa. Kuva: Veijo Marttinen

Vuoden 1995 onnettomuudesta seurasi kilpailutauko. "Ajattelin että mä lopetan". Vuonna 1997 Esa oli seuraamassa venekilpailuja Jyväskylässä. Kilpailuissa oli ajamassa italialainen Rossi. Esa kävi varikolla ja Rossi ihmetteli miksei Esa ollut ajamassa. Kun Esa sanoi ettei hän aja, Rossi tarjosi Esalle omaa kilpakalustoaan. Vähän myöhemmin Esa tarttui Rossin tarjoukseen ja hommasi tältä kilpakaluston. Silloin vaihtui Esalla moottorimerkki Königistä Rossiin ja luokka o-500:sta o-250:n. 1998 Esa sitten jatkoi kilpailua o-250 luokassa, jossa on pysynyt siitä lähtien. Esa ajoi samassa luokassa VRP-moottorilla vielä viime kesänäkin, yli seitsemänkymppisenä!

Esa on syntynyt vuonna 1944. Ja sanoi tätä haastattelua tehdessä että veneellä ajanut kilpaa 48 vuotta. Jo siinä on saavutusta kerrakseen. Mitaleista Esa mainitsi 1982 Unkarissa MM-hopeaa joukkueena, 1980 Pariisissa MM-pronssi, Itävallassa 1985 MM-pronssi. SM-kultamitaleita hänellä on 13 kappaletta,  PM-kultia neljä kappaletta, ja PM-hopeaa kaksi kappaletta.

Esalla on neljä lasta, joista Ilkka on jatkanut kilpaveneilyn saralla isänsä jalanjälkiä. Ilkka aloitti kilpaveneilyn vuonna 2000. Ilkallakin on menestystä tullut roppakaupalla. Hän on ajanut samassa luokassa kuin Esa(o-250) mutta myös luokassa o-350. Viime kesänä Ilkka nappasi MM-hopeaa luokassa O-350. Esa itse on ollut paljon Ilkan taustajoukoissa mukana. Esan nuoremmat pojat pelaavat aktiivisesti jääpalloa, joten urheilullisuus taitaa kulkea suvussa.

Luotettavia apumiehiä Esa pitää tärkeänä. Hydron lähtötouhuissa tarvitaankin kahta apumiestä, joista toinen käynnistää koneen kun veneen perä on vedestä ylhäällä. Toinen pitää putkista venettä ylhäällä ja laskee perän veteen kun kuski näyttää merkkiä. Esa mainitseekin apumiehistään Marttisen Keijon, Putkosen Maken, Partin Heimon, Ikosen Karin ja Partin Erkin.

 Katsotaan taas keväällä laittaako Edu urut auki!

Nissen perämoottorimuseolla

Teimme keväällä 2016 Markus Paasosen ja Jorma Hartikan kanssa reissun Nils Häggblomin perämoottorimuseolle Kirkkonummen Tolsaan. Nils "Nisse" Häggblomilla on perämoottorimuseo myös Porvoossa Tirmossa. Tämä uusi museo oli avattu juuri Kirkkonummen Tolsassa. Jorma Hartikka kyseli olisiko halukkaita lähtemään museolle. Markuksen kanssa päätimme lähteä völjyyn.

Jorma kertoi että Nissellä oli museossa yksi Johnson GT115 moottorin perä. Hänen oli tarkoitus käydä katsomassa sitä aiemmin, mutta se oli jostain syystä jäänyt näkemättä. Minulla itsellä on samanlainen perämurikka, joten tämän toisen näkeminen kiinnosti. Oikeastaan se oli yksi syy lähteä käymään museossa.

Johnson gt-115 perämurikka

Johnson Golden Meteor GT 115 ja sisarkone Evinrude X-115 olivat vuonna 1967 valmistettuja OMC:n v4-kilpamoottoreita. Moottoreissa erikoista OMC:n v4-vakiokoneisiin verrattuna oli tehokkaampi moottoriosa, vahvistettu saranaosa jolla moottori tulee veneeseen kiinni, ja vasenkätinen kilpaperä. Perässä oli vaihteet, mutta vaihdetta ei saanut laittaa päälle moottorin pyöriessä. Perän erikoisuus vasenkätisyyden lisäksi oli "tuplaratasrakenne", jonka ansiosta perä kesti paremmin tehoa. Mercuryllä samantyyppisiä kilpavaihteistoja olivat bp- ja speedmaster perät.

Kun saavuimme museolle, Nisse käveli pihalla vastaan ja toivotti meidät tervetulleiksi museolle. Museo oli tehty vanhaan navettaan. Perämoottoreita ja veneilyyn liittyviä esineitä oli navetan sisällä, navetan vinnissä ja navetan ulkopuolella piharakennuksessa. Ensimmäiseksi menimme katsomaan navetan vinnissä olleita perämoottoreita. Siellä oli myös tämä edellämainittu Johnsonin kilpavaihteisto. Vaihteisto todellakin oli samanlainen kuin minun vaihteisto, mutta se oli maalattu vain erivärillä. Jopa vaihteensiirtäjän akselin pää oli samanlailla kitattu piiloon. Huomautin tästä Jormalle ja Markukselle. Nisse kuuli sen ja tuli lähemmäksi ja sanoi :"Hauskaa että löytyy joku joka tietää tästä perästä enemmänkin." Minulla oli mukana ns. räjäytyskuva perästä. Annoin tämän perän rakennetta kuvaavan piirroksen Nisselle. Kerroin että minulla on samanlainen perä, mutta joka on peräisin pienemmästä 55hv moottorista. Nisse oli mielissään räjäytyskuvasta, ja muutamasta muusta kuvasta jotka hänelle vein. Hän sanoi omistavansa valokuvan jossa perän osat ovat irrallaan, mutta piirrosta hän ei ollut nähnyt aiemmin.

mainos vuodelta 1971. Nisse vasemmalla. Takana tuplakone-flipper

Jututin samalla Nisseä hänen kilpaveneily urastaan. Nisse kertoili kilpaveneilynsä vaiheista, veneistä millä oli aloittanut ja kilpaillut myöhemmin. Nisse aloitti kilpaveneilynsä vuonna 1964 Svartbacksloppet-ajoissa Loviisassa. Siellä hän ajoi suunnittelemallaan (ja Thure Lindströmin rakentamalla) avo-pulpettiveneellä, jonka perässä oli Elektrolux-Penta E-50. Hän kertoi tarinan tämän 50-hevosvoimaisen Pentan hausta. Nisse osti koneen Tukholmasta ja toi lentokoneen kyydissä sen Suomeen. Rahtitilaan perämoottori ei enää mahtunut tai kerennyt. Nisse sai kuitenkin lentoemännältä luvan ottaa perämoottorin koneen käytävälle mukaan, jos hän itse pitäisi konetta pystyssä matkan ajan. Nisseä huvitti tilanne vieläkin ja hän tokaisi että kyseinen homma ei saattaisi nykypäivänä enää onnistua. Myöhempiä kilpaveneitä olivat Weedo GT, Weedo SS, Delta ja Oldenburg.

Vauhdin Maailma nro 7/1970

Vuonna 1970 Nisse ajoi Flipper-katamaraanilla joka oli nimetty Snoopy too:ksi. Veneessä oli kaksi Johnsonin Gt-115 moottoria. Vene oli Sigurd Isacsonin suunnittelema, mutta se oli valmistettu Suomessa. Veneen rakensi Harry Ölander. Nisse kertoi että hänellä ja Sicurdilla oli sopimus veneen käytöstä, että hän ei kilpaile veneellä ruotsissa ja Sicurd ei aja Suomessa. Sigurd itse ajoi samanlaisella katamaraanilla kilpaa Ruotsissa, mutta moottoreina hänellä oli kaksi BP mercuryä.
Nisse kertoi myös muistoja katamaraanilla ajosta. Sanoi että se oli pirun hyvä ajaa, rungossa oli hyvä noste. Hän mainitsi myös sen että kilpailujen alussa veneen ollessa vastatuuleen siitä piti pumpata vettä pois jatkuvasti. Nisse ajoi tällä veneellä matkakilpailuja vuosina 1970 ja 1971. Veneen kohtalo on nykyään hämärän peitossa. Myös nämä erikoiset koneet kulkeutuivat muualle, Nissellä on jäljellä vain toisen perä. Viimeisen venekilpailunsa Nisse oli Timo Mäkisen kartanlukijana Orrengrundissa. Mäkisen oma kartanlukija oli eksynyt matkalla kilpailuihin, joten Nisse joutui tuuraamaan tätä. Merikortit olivat alkuperäisen kartanlukijan mukana, joten Nisse joutui Navigoimaan "kylmiltään"

Nisse esittelemässä museonsa aarteita

Juttutuokion jälkeen jatkoimme kierrosta museossa. Nissen museossa on paljon kiinnostavia perämoottoreita, seassa myös muutama vanha kilpamoottori. mm.Königin kilpamoottoreita ja edesmenneen Suomalaisen F1 kuljettajan Aarno Häkkisen vanha Johnson Formula 1 V8.

Markus, Nisse ja Jorma teellä Nissen toimistonurkkauksessa

Kierroksen lopuksi Nisse tarjosi meille teet "toimistonurkkauksessaan". Jutustelimme siinä porukalla vanhoista moottoreista. Nisse hieman harmitteli sitä että hänen arkistonsa olivat toisaalla, ja hänellä olisi ollut siellä paljon näytettävää. Lopuksi hän antoi nipun julkaisemattomia valokuvien kopioita hänen veneuransa varrelta. Kuvat ovat tulossa jossain vaiheessa kirjaan joka kertoo Nissen urasta veneilyn parissa. Tätä kirjaa odotan itsekkin mielenkiinnolla. Ja ennen poislähtöä laitoimme vielä nimet vieraskirjaan.
 

Mercury 650 xs

Allekirjoittaneen vauhtiveneilyt on tältä kaudelta ajettu, ja kilpavenevanhus on siirtymässä talviunille. Tänä viikonloppuna laittelimme veneen perässä olevan lainakoneen suojaan talvelta. Siitäpä tulikin idea kirjoittaa enemmän kyseisestä moottorimallista.

Mercury 650xs esite

Talvella 2014-2015 Jorma Hartikka ehdotti että jos kokeiltaisiin hänen Mercury 650XS-moottoria Niilo Nikulaisen vanhassa katamaraanissa. Alkuun tuo idea kuulosti vitsiltä, eihän Jorma raaskisi hienoa museomoottoria minun veneeseen asentaa. Tiesin siinä vaiheessa sen että moottori on harvinainen, arvokas ja oikukas.

Aikaisemmin yksi haave oli toteutunut: olin saanut hommattua suoraan Niilo Nikulaiselta hänen vanhan kilpaveneensä jolla hän ajoi kilpaa vuodesta 1979 vuoteen 1986. Vene oli tarkoitus kunnostaa ja maalata keväällä 2015. Kun veneen kunnostus aloitettiin, vitsiltä tuntunut kilpamoottorin lainaus alkoi tuntuakin todelliselta. Keväällä 2015 vene puhdistettiin vanhasta lohkeilevasta maalista ja hiottiin. Muuten vene todettiin hyväkuntoiseksi. Vene maalattiin heinäkuussa 2015. Tavoitteeksi kunnostuksessa oli asetettu Muistojen Suur-Saimaan Ajot-tapahtuman maanäyttely. Ajamaan sillä ei sinne meinattu, olihan kyseessä vanha villien kisojen ratavene, eikä matkakilpuri. Lainakoneella ajaminen mietitytti muutenkin.

Kevät 2015. Suvi ja Katti Nikulainen

Kun minä ja tyttöystäväni raaputimme venettä, Jorma kunnosti moottoria. Kyseessä oli puutteellinen yksilö, mm. koneen etukoppa ja sen kiinnikkeet puuttuivat kokonaan, ja lohkokin oli porailtu jo ties monenteen ylikokoon. Konetta oli myös "paranneltu" aikojen saatossa. Mutta koska Jorma osaa kaivaa puuttuvan tiedon ja osat vaikka kiven alta, moottorin kunnostaminen eteni hienosti. Koneen etukoppaa Jorma ei löytänyt alkuperäistä, joten kätevänä miehenä teki uuden itse. kopan kiinnikkeetkin hän sovelsi.




Kun vene alkoi olla valmiina maalaukseen, kävimme Jorman luona katsomassa valmista konetta. Siellä se oli muovihupun alla pukissa. Savuja siitä ei vielä tässä vaiheessa oltu otettu. Vielä tässäkin vaiheessa epäilin että raaskiiko Jorma konetta lainatakkaan. Ison työn hän koneen eteen oli tehnyt.

Muistojen Suur-Saimaan ajot 2015. Jorma Hartikka ja Mercuryt.

Kun vene oli maalattu, MSSA:ta edeltävällä viikolla vein veneen Jorman hallille. Siinä päivä vierähti iltaan kun asensimme moottorin veneeseen ja laitoimme ohjauksen, kaasu-ja vaihdekaapelit paikalleen. Tässä vaiheessa veneellä ei ollut vielä tarkoitus ajaa, joten esimerkiksi sähköt jäivät kokonaan asentamatta. Viikonlopuksi vene vietiin näytille Mssa-tapahtumaan. Jorma vei myös hänen f2000 kaluston maanäyttelyyn.

Eikö tuota miestä väsytä ollenkaan?

Veneellä ja moottorilla oli tarkoitus ajaa Haukivuorella Kapustasalmella myöhemmin kesällä. Se vaati vielä yhden illan että saatiin asennettua sähköt ja kaikki muukin toimimaan. Jorma oli konetta koekäyttänyt pukissa ennen veneeseen asennusta, mutta nyt sitä kokeiltiin uudestaan. Kello oli reilusti yli puolenyön, kun konetta koekäytettiin ja itse mietin että eikö tuota miestä väsytä ollenkaan.. Jorma sääti konetta eikä ollut tyytyväinen koneen käyntiin. Lopulta Jorma sai koneen käymään tyydyttävästi.

Mercury ennen Kapustasalmen veteraanivenemiittiä.

Seuraavana päivänä oli Haukivuorella Kapustasalmen veteraanivenemiitti, jossa veneellä oli tarkoitus ajaa. Ajojen lopuksi vietiin veteraanivene vanhalle Kapustasalmen kisapaikalle ja laskettiin järveen. Siinä vaiheessa jännitti melkoisesti. Jännitti se, että mitenkä osaan käynnistää oikukkaan koneen, milloin se poksahtaa, miten vene käyttäytyy ym. Käynnistimme koneen ja se kävi iloisesti tyhjäkäyntiä. Ääni oli kuin joku takoisi peltiämpäriä, terävä ja kova. Puin liivit ja kypärän ja katsoin vielä millä mielin koneen omistaja on. Kun siltäkin suunnalta tuli merkki että ajamaan vaan, pysätin moottorin ja laitoin vaihteen päälle. Starttaus ja vene läksi liikkeelle. Alkuun jännitin miten kone ja vene käyttäytyy, molemmat toimivat kuitenkin yllättävän hyvin. Kone käynnistyi hyvin ja vene oli vakaa. Kone vaan välillä nyki. Ajoin ringin ja tulin takaisin rantaan. Kysyin Jormalta että uskaltaako ajaa nykimisestä huolimatta. Jorma näytti että antaa palaa. Ajoin vielä muutaman ringin ja välillä vene meni hienosti, välillä kone nykäisi. Ajoin taas rantaan ja kysyin vaihdetaanko kuskia. Jorma ei halunnut ajamaan, joten läksin uudelle kierrokselle. Nyt oli myös gps mukana. Parin ringin jälkeen kurviin löysätessä moottori sammui. Silloin mieleen hiipi tarinat XS Mercuryn ylimmän männän sulamisesta. Noh, vene hinaamalla rantaan ja siitä trailerille. Jorma oli totinen muttei mitenkään erityisen allapäin. Jorma tutki konetta ja totesi: koneesta oli sulanut alin mäntä! Kyselin että mitäs nyt kun minä särin koneen. Jorma tokaisi että oli se sen arvoista nähä ja kuulla kone liikkeellä. Tuumi myös että pitää se saaha toimimaan kunnolla.

Särkynyt alimmainen mäntä.

Syksymmällä vein sitten pelkän moottorin nupin Jorman luo. Talven aikana Jorma korjasi moottorin. Kesän 2016 tavoitteeksi oli asetettu Peurungan F2-kisojen historiikkiveneiden näytösajo, ja XS oli ilmoitettu mukaan. Jorma oli myös löytänyt vian joka aiheutti alimman männän särkymisen. Keväällä Jorma toi korjatun moottorin veneen luo. Kone koekäytettiin ja nyt se toimi kunnolla. Jorma antoi ohjeita koeajolle. Hän ei itse ennättäisi koeajamaan moottoria, koska hänelläkin oli tarkoitus osallistua ajoihin ja omassa veneessä oli vielä tekemistä.

Koekäyttö ennen ensimmäistä koeajoa.

 Koeajolla moottori sitten toimi kuin unelma. Kierroksia löytyi hurjan tuntuisesti ja kone veti sitkeästi. Ääni oli mukava vaikkakin melko kova. Vaikka veneellä ajo oli vielä melkoista harjoittelua, hymy oli herkässä kun kaikki tuntu pelittävän kunnolla. Peurungan kisaviikonloppuna oli kova keli, joten moottori ei päässyt näyttämään todellista luonnettaan. Suomeksisanottuna kuski ei uskaltanut antaa hanaa. Jo aikaisemmin venettä kunnostellessa mieleen oli useasti tullut ajatus että miten tämmöisellä veneellä kukaan on uskaltanut ajaa toistasataa, saatikka kelissä.
Veneen rakenne kun muistutti enemmän pärekoppaa kuin venettä. Hatunnoston paikka vanhoille kuskeille!

Ensimmäinen koeajo ennen Peurunkaa.

Mutta moottori toimi todella hyvin. Lähti käyntiinkin aina hienosti, vaikka siitä oli kuullut kauhutarinoita ettei sitä saa käymään. Koko kesän moottori pelasi hienosti, trimmi oli ainut joka temppuili. Kierroksia koneesta löytyi ajaessa sellaiset 7500, joka alkuun tuntui hurjalle. Loppukesästä pelko alkoi jo väistyä ja sain paremmin tuntumaa veneeseen ja koneeseen. Kone tuntuisi olevan luonteeltaan sellainen että sen pitää antaa ulvoa kunnolla. Ja venevanhuskin vaatii vauhtia ja trimmiä että herkiää loikkaamasta.

Kapustasalmen veteraanivenemiittinki 2016.

Testasimme ratavenettä myös kahden hengen kuormalla, silloin vauhti hieman putosi muttei mitenkään hirveästi. Kausi päätettiin iloisissa merkeissä kun remonteilta säästyttiin. Hyviä valokuvia ja muutama videokin ohiajosta saatiin.

Mercuryn mainos

Mitä tuossa moottorissa sitten on erikoista? Moottori on tavallaan puolikas Mercuryn T2X-kuutosmoottorista. Kolmesylinterinen, kolmella isolla imuläppärungolla ja kolmella isolla kaasuttimella. Tältä osin se eroaa tavallisesta 65 hevosvoimaisesta kolmesylinterisestä, siinähän oli vain kaksi kaasutinta.
Moottorista ei ilmoitettu hevosvoimamäärää, mutta mainoksen mukaan siinä olisi 90 hevosvoimaa. Koneesta puuttuu myös kumityynyt, se on kiinteästi rikissä kiinni, joka mahdollistaa sporttisemman ajon. Tätä konemallia valmistettiin ilmeisesti vain vuonna 1975, vaikka sitä sai tilattua vielä myöhemminkin, mahdollisesti vuoteen 1977 asti. Tämän moottorin jälkeen valmistettiin Mercury 650X ja 700X jotka oli tehty pelkästään ratakäyttöön. Ne eroavat XS:stä perän ja rikinsä osalta. XS:ää käytettiin sekä rata- että matkapuolella.

Saimaa Race 75 lähtöluettelo, mukana kuusi XS:ää.

Suomessa Mercury 650XS käytettiin matkakilpailuissa E-luokassa jo vuonna 1975. Suur-Saimaan ajojen lähtöluettelossa koneita näkyy kuusi kappaletta. Silloin myös Fabritiuksen veljekset ajoivat XS:llä. Samana vuonna myös ratapuolella XS:llä ajoi Pentti Aminoff. Vuoden 1976 Suur-Saimaan ajojen lähtöluettelossa näitä kyseisiä moottoreita näkyi vielä viisi kappaletta. Vuonna 1977 Johnson Stinger FT19s alkoi olla E-luokassa Mercurylle liian kova vastus, joten silloin Suur-Saimaan ajojen lähtöluettelosta löytyi enää kolme Mercuryä.



Tämä Jorma Hartikan moottori joka on nyt kiinni minun vanerikatissa on ollut alkujaan Kaj Eskmanin kone. Veneessä aikanaan kiinni ollut kone oli tilattu alunperin Niilo Nikulaiselle matkakilpailujen E-luokkaa varten 16 Argoon. Kun hän lopetti matkakilpailut, hän siirsi moottorin tähän vaneriseen rataveneeseen ja ajoi sillä villejä kyläkilpailuja Savossa.


Iso kiitos vielä Jorma Hartikalle hienosta mahdollisuudesta XS:n kanssa! Kiitos vielä taustatiedoista, mainoksista ja kuvista.