tiistai 24. huhtikuuta 2018

Kilpaveneilyä kaiken kansan tietoon

Markku Oikkonen - kilpaveneilyn kynäniekka

Nyt esittelyssä vähän erilaisella, silti erityisen tärkeällä tavalla kilpaveneilyyn liittyvä henkilö. Markku Oikkonen on yksi tärkeimmistä suomalaisen kilpaveneilyn kuvioista kirjoittaneista henkilöistä. 

Vene-lehti 1979

Pohjustusta tarinaan. Kun olen tutkinut vanhempia kilpaveneilyn artikkeleita ja selannut tuloksia, lehtijuttujen tekijöinä on mainittu monesti henkilöt Markku Oikkonen, Ilkka Seppälä ja Hannu Hillo. Tapasin Markun ja Ilkan viime kesänä Muistojen Suur-Saimaan ajoissa. Juttelimme Markun ja Ilkan kanssa satamalaiturilla, jossa he katselivat minun Venjan-historiikkikilpuria ja kertoivat tietojaan ja muistojaan kyseisestä veneestä. Markku kertoi jo silloin vähän reportterin vaiheistaan ja sovimme, että juttelemme aiheesta myöhemmin vielä lisää. Helmikuussa 2018 saimme sovittua haastattelun Vene-messujen yhteyteen. Jututin Markkua messuhallin kahviossa teekupposen ääressä.
 
Markku venemessuilla helmikuussa 2018
 
Markun kiinnostus kilpaveneilyyn alkoi kesämökiltä Taipalsaarelta. Ilkka Seppälän mökki oli lähistöllä ja yhdessä tuli harrastettua monenlaista vesielämään liittyvää. Perheiden moottoriveneet olivat ahkarassa käytössä. Vesisuksilla hiihdettiin aina kun oli mahdollista. Lähellä asui ja vaikutti Lappeenrantalaisia kilpaveneilijöitä joiden kilpailuja Markku ja Ilkka seurasivat.
Ensimmäinen paikallinen idolini oli viime talvena edesmennyt Tuunasen Pate”, kertoo Markku. ”Muistan, kun 60-luvun lopulla näin Paten Mercuryn valkoisissa kisahaalareissa Lappeenrannan Halkosaaren laiturilla H-luokan kilpaveneensä luona. Siinä oli suuren maailman kilpaveneilyn tuntua.”
Aktiivinen kilpaveneilyn seuraaminen Markulla alkoi 60-luvun lopulla, veneilyn kultakautena. Silloin kisoihin lähtivät mukaan myös Fabritiuksen veljekset Pentti ja Harry, jotka Markku nostaa esiin suomalaisesta kilpaveneilystä. "Fabritiukset olivat sellainen kantava ja oikeastaan alullepaneva voima. Ihan ilmiömäinen juttu, kaverit tulevat kisoihin, ne on alle kolmekymppisiä, hallitsevat – varsinkin Pentti - veneen suunnittelun ja valmistuksen, potkurit, koneet ja osaavat vielä ajaa ja navigoida. Ne oli kova juttu. Kuskeja oli paljon, mutta Fabbet nousivat heti yli muiden. Se oli aikaa ennen kuin kirjoitin kisoista, mutta se vaikutti siihen että myöhemmin aloin tehdä lehtijuttuja kilpaveneilystä." Markku kehuu, että Suur-Saimaan ajoissa ja vastaavissa kilpailuissa 70-luvun alussa oli muutenkin oma tunnelmansa: "Porukkaa oli paljon ja meininki oli sellaista rempseää. Mukana oli paljon värikkäitä persoonia". 
Kuvassa Argo Zeus ja Fabritiukset, Tampereen Näsijärvellä vuonna 1973, luokka N. Kuva: Markku Oikkonen

Ensikosketuksen lehtimaailmaan Markku sai, kun hän oli vuonna 1975 katsomassa tuttuja Ruotsinsalmen ajoissa ja hän otti siellä kuvia omaan käyttöön. Pekka Rantakari ja Ilkka Seppälä olivat siellä ajamassa H-luokassa ja kisojen julkaistussa tuloksissa oli jotain epäselvyyttä. "En ole ihan varma miten se meni. Mutta kisasta tuli tulokset Etelä-Saimaaseen ja sitä juttua piti oikaista. Olin sitten yhteydessä lehteen ja sanoin että minulla on kuviakin siitä kisasta. Rantakari-Seppälän valokuva laitettiin sitten lehtijutun oikaisuun tai tarkennukseen mukaan. Siihen en kirjoittanut vielä mitään tekstiä", Markku muistelee.

Myöhemmin samana kesänä 1975 Markulle tarjoutui tilaisuus kirjoittaa Etelä-Saimaaseen ensimmäinen oikea juttu. "Se oli sellainen kisareissu Ruotsiin Mälaren Runt:iin, missä oli joutsenolaisia ja imatralaisia kilpailijoita mukana. Tein sieltä sitten ensimmäisen kilpavenejutun. Se oli jännittävä hetki, kun näki oman jutun lehdessä."

Seuraavana vuonna Markku sopi Etelä-Saimaan kanssa tekevänsä koko kesän kilpavenejutut, yhteensä kymmenkunta juttua. Seppälän Ilkka otti kuvat ja Markku kirjoitti. "Se oli sellainen peruskoulu lehtikirjoittamiseen. Kun ne tehtiin yhden kesän aikana, niissä oli erona myöhempiin laajoihin artikkeleihin se että nämä tehtiin tiukassa aikataulussa. Usein piti tehdä juttu valmiiksi seuraavan päivän lehteen. Piti omaksua aikataulut ja tavat tehdä ne jutut." 
Markku ja Ilkka Seppälä Ruotsinsalmen ajojen varikolla 70-luvun lopulla.
Vuonna 1977 Markku rohkaistui ja meni tarjoamaan juttujaan Vene-lehteen. Hänellä oli mukana mappi, jossa olivat Etelä-Saimaaseen tehdyt jutut ja Ilkan ottamia valokuvia. "Näytin mappia Vene-lehden päätoimittajalle Matti Murrolle. Muistan kun annoin mapin sille ja se lehteili sitä. Käänsi sivuja hiljakseen eikä puhunut mitään. Luki ja katsoi kuvia. Ajattelin, että mitäköhän se sanoo, kyllä vai ei. Sitten Murto tokaisi että selvä, seuraavaan lehteen kilpavene-esittely. Ja yhden neuvon Murto antoi, taisi olla ainoa neuvo minkä koskaan häneltä sain. ’Älä koskaan kirjoita kuvatekstiin, että voittajan on helppo hymyillä.’ Siitä se Vene-lehteen kirjoittaminen sitten lähti."

Markun mielestä kilpaveneily oli 70-luvun loppua lähestyttäessä hiipunut siitä kukoistuksesta, missä se oli ollut 60-70-luvun vaihteessa. Silti aktiviteettia oli ja veneilystä riitti kirjoittamista, ja varsinkin tietynlainen kansainvälistyminen oli nousussa. Erityisesti kilpailu Ruotsissa oli aktiivisempaa ja suomalaiset pärjäsivät siellä. "Mekin käytiin Roslagsloppetit ja tälläset. Siellä näki että suomalaiset ottaa lajin vakavammin monessa suhteessa. Toisaalta Ruotsissa oli joitain luokkia mitä Suomesta ei ollut. Eivät olleet kaikki niin veren maku suussa kilpailemassa."
Niihin aikoihin tuli katamaraanit matkakisoihin pysyvästi. "Samalla tuli kovemmin esiin lajin erikoistuminen, mikä oli kyllä näkyvissä joitain vuosia aiemminkin. Kisoihin ei enää lähtenytkään joka kaveri mökkiveneellään, vaan se oli jo ihan spesiaalitoimintaa."
 
Vene 8/78

80-luvun alussa Markku sai uutta perspektiiviä kotimaisiin kisoihin verrattuna, kun hän pääsi tekemään juttua Norjassa Drammenissa OZ (myöhemmin F1)-luokasta, ja Ruotsissa Roslagsloppet/Örengrundsloppet kisaviikonloppuna Offshore ykkösistä. Drammenin kilpailuiden juttu meni OZ-luokan esittelynä Tekniikan Maailmaan.

80-luvun alussa suomalaisessa kilpaveneilyssä elettiin melko hiljaista aikaa. 80-luvun puolivälissä Ilkka Seppälä oli käynnistämässä Formula-4 cuppia, Neste Sigma Cuppia. Markku oli siinä mukana. Ilkalla ja Markulla oli tavoitteena luoda Suomeen sellaisia kilpailuja ja toimintaa, josta he itsekin haluaisivat kirjoittaa. He halusivat nostaa suomalaisia kilpailuja korkeammalle tasolle. "Se tarkoittaa sitä, että pitää olla enemmän kilpailuja, enemmän kovia kuskeja, kansainvälisyyttä, yleisölle tiiviitä ja näyttäviä kisoja, ja palkinnot eri tasoa kuin aiemmin. Ja sitten pitää olla näkyvyyttä ja julkisuutta." Ensimmäinen Formula 4-cup oli vuonna 1986. Niitä oli sen jälkeen useampana vuonna aina 90-luvun puolelle saakka. 90-luvun alussa mukana olivat myös F2-veneet. "Minun mielestäni se oli Suomen kilpaveneilyn toinen kukoistuskausi 60-70-luvun taitteen matkaveneilykauden jälkeen. Oli hienoa olla järjestämässä sitä. Niihin sitten liittyi jutun tekoa ja videoiden tekoa ym. jolla saatiin medianäkyvyyttä. Mutta ilman Ilkkaa näitä cupeja ei olisi tullut. Hän oli se varsinainen moottori." Formula 4-cupit olivat siihen aikaan osallistujamäärältään Euroopan suurimpia veneluokkia. Luokassa järjestettiin avoin Suomen mestaruus, johon tuli mukaan kilpailemaan huippuja ulkomailtakin, mm. Hollannista, Ruotsista ja Englannista. Mukana olivat mm. Mats Kimby ja Owen Jelf. Kilpailut olivat siis kansainvälisiä ja korkeatasoisia. 

80-luvun loppupuolella Markku kirjoitti Ilta-Sanomiin Formula 4-kisoista. "Olin yhteydessä Ilta-Sanomien urheilutoimituksen päällikköön ja kerroin tästä kilpavenesarjasta, ja kysyin, ettekö te voisi kirjoittaa siitä. Kehuin tietysti luokan kansainvälisyyttä ja kovaa tasoa. Sitten tuli jotenkin puheeksi, että olin itsekin kirjoittaja. Sitten päällikkö kysyi, että mitä jos sä kirjoittaisit cupin joka kisasta, yksi liuska per kisa." Markun mukaan se oli omanlaisensa kokemus, kun aikataulut oli tiukat. "Aina kisapäivän iltana piti keretä kirjoittaa juttu ja faksilla tai puhelinsanelulla lähettää vielä toimitukseen, tai viedä se itse." Markun viikonlopuilta ei tekeminen loppunut, sillä samaan aikaan hän teki videoita kilpailuista.

Markun mielestä Formula-cupien jälkeen kilpailuiden osanottajamäärät Suomessa ovat olleet huolestuttavan alhaisia. "Kulta-aikojen osallistujamääriin ei varmaan milloinkaan enää päästä."

Jo 80-luvun alussa suomalainen Aarno Häkkinen kilpaili Formula ykkösissä, mutta menestystä ei kummemmin tullut. Pertti "Patu" Leppälä oli ensimmäinen suomalainen, joka oikeasti pärjäsi Formula ykkösissä. Ja sitten viimeistään kun tuli Sami Seliö, suomalainen kilpaveneily oli maailman huipulla. Markun mielestä tämä oli tavallaan kolmas suomalaisen kilpaveneilyn kohokohta. "Vaikka olihan näitä matkavenemestaruuksia MM-ja EM-tasolla ollut, mutta siellä oli monesti olleet lähinnä suomalaiset vastaan ruotsalaiset. Mutta toisaalta puolileikillään voi sanoa, että jos jossain ollaan parempia kuin ruotsalaiset, niin silloin ollaan todennäköisesti aika korkealla maailmanmitassa." Ykkösissä Sami vielä jatkaa ja Filip Roms on vahvasti nousussa, eli pohja siellä on vahva. Ratapuolella on myös hienosti hoidettu junioritoiminta, ja sieltä nousee koko ajan kuskeja isimpiin luokkiin.  
 
Vauhdin Maailma 8/85

Kun tuli puhetta villeistä kisoista, Markku muisteli: "olikohan vuonna -85 kun tein jutun villeistä kilpailuista Pieksämäen Naarajärvellä. Sieltä kisojen puuhamies Harry Sutinen otti yhteyttä ja houkutteli tekemään lehtijutun kisoista. Menin paikalle ja täytyy sanoa, että harvoin ovat kisajärjestäjät olleet yhtä vieraanvaraisia toimittajalle. Silloin oli vähän vastakkainasettelua moottoriveneliiton kilpailujen ja villien kisojen välillä. Turvallisuusasiat ja se miten villit kisat oli niin suosittuja. Mietin silloin että miten tulen esittämään tämän. Kun virallisissa kisoissa oli kisaorganisaatiot ja turvallisuusasiat määritelty tarkkaan, villeissä kisoissa oli tavallaan niin, että jos kaikki menee hyvin ja ilman onnettomuuksia niin sitten ei mitään, mukavat kisat, mutta jos sattuu jotain, miten menevät toimintamallit ja vastuukysymykset niissä asioissa. Kaj Kerppola ajoi silloin siellä ja sen näki, että tästä kaverista tulee jotain, ei sellaisen kannata pelkkiä villejä kisoja ajaa."

Markku teki Vene-lehteen katamaraaneja käsitelleen jutun viitisen vuotta sitten. "Siinä yritin jäljittää Suomen ensimmäisiä katteja, pääsinkin aika pitkälle mutta sitten huomasin, että aika ei riitä aivan kaikkien kuvioiden selvittämiseen." Ensimmäisten katamaraanien olemassaolo on aika vähien faktojen varassa ja hankala selvittää. Vuonna 1985 Markku haastatteli Tauno Laulaista. "Sieltähän tuli juttua ja hienoja tarinoita. Yritin selvittää, että mikä vuosi se tarkalleen oli, kun Tauno teki ensimmäisen katamaraaninsa. Taunolta tuli savolaistyyppinen vastaus, että saatto se olla sillon tai saatto olla tällön. Sen takia on tärkeätä historiajutuissa jäljittää myös vanhoja dokumentteja, sieltä voi löytää vastauksia."
Lehtijutun perusteella Taunon ensimmäinen katamaraani valmistui vuonna 1965. Haasteena vanhojen asioiden selvittämisessä on se, että ihmiset muistavat asioita eri aikoihin ja eri tavalla, kuin ne oikeasti olivat. Siitä olimme Markun kanssa samaa mieltä, ja että todellisuuden selvittämiseksi dokumentit ovat luotettavampia. "Tietysti niitä voi sitten yhdistellä, se on sellasta palapelin tekoa." Varhaisten katamaraanien selvitystä hankaloittaa sekin, että on olemassa tavallinen kaksirunkoinen vene, eli katamaraani jossa on kaksi runkoa yhdistetty toisiinsa, ja oikea tunnelipohjainen katamaraani, jossa runkoja yhdistävän veneen osan aerodynaamisia ominaisuuksia käytetään venen kulun hyväksi. "Siihen aikaan 60-luvulla otettiin valokuviakin vähän ja veneistä otetut kuvat on otettu niin kaukaa että niistä on vaikea saada edes mitään selvää", Markku harmittelee.
 
Tärkeimmistä tekemistään Vene-lehden laajemmista jutuista Markku nostaa esiin Argon tarinan vuodelta 2001. "Koko Argon tarina nousulistojen tarkkuudella 60-luvun lopusta alkaen. Siihen olen erittäin tyytyväinen, jopa sen jutun taitto on hieno. Kuvat on hyviä. Se oli ihan täysosuma." Myös S.O. Fagerströmin tarina 2000-luvun alussa ja Timo Mäkisestä tehty juttu ovat jääneet mieleen. "Se Timo Mäkisen haastattelu tehtiin -98 ja ilmestyi 99. Se oli hieno legendan haastattelu. Oli mielenkiintoista, että kun Mäkinen ajoi rallia, niin sillä oli niitä koirankoppi-Minejä, mutta kun se ajoi veneellä niin ne oli huipputason isoja kalustoja. Sekin oli erikoista, kun suomalainen lähtee rohkeasti maailmalle ja luo kontakteja maailman huippu-venesuunnittelijoihin. Ja olihan se Brittein saarten ympäriajon kulku ja Mäkisen voitto ehkä kaikkien aikojen kilpaveneuutinen suomalaisessa mediassa."  
Timo Mäkisen Cougar Tullisalmessa Suur-Saimaan ajoissa vuonna 1970. Kuva: Markku Oikkonen
Markku on siis kirjoittanut kilpaveneilystä juttuja Etelä-Saimaaseen, Vene-lehteen, Vauhdin Maailmaan, Ilta-sanomiin, Kippariin , Urheilulehteen, Tekniikan maailmaan ja Länsiväylään. Lisäksi on ollut kilpavenekatsauksia yli kymmeneen moottoriurheilukirjaan. Ilkka otti useimmat kuvat. Hän myös kirjoitti itse juttuja.

Markku teki lehtijuttujen lisäksi myös videoita kilpaveneilystä. "Kaitafilmejä ensin. Suurin osa on tallessa. Alkuun kuvasin Lappeenrannan Moottoriveneseuran moottoriveneralleja ihan itselle. Sitten muutama Moottoriveneseuralle. Ja Suur-Saimaan ajoja ja Ruotsinsalmen ajoja kuvasin kanssa kaitafilmille." Myöhemmin Markku ja Ilkka tekivät elokuvan: S.O. Fagerström - ennätyksestä ennätykseen. Videolla S.O.:ta haastatellaan ja kerrotaan S.O.:n ura lyhyesti ja kuvataan maailmanennätyskoetta, joka suoritettiin Kangasalla Fagerströmin kesäpaikalla vuonna 1982. Tämä elokuva on esitetty televisiossakin. Vuonna 1983 Markku teki elokuvan Sami Salomaasta. Sami ajoi silloin SE-luokassa hopeanvärisellä Sjöberg-katilla jossa oli Busterin mainokset. "Seurattiin Samia useassa kisassa, Tanskassakin. Mutta oli huono säkä, että Sami ei sinä vuonna pärjännyt. Seuraavana vuonna Sami ajoi sitten MM-hopeaa ihan parin sekunnin erolla ensimmäiseen. Sikäli olisi ollut mukava, jos silloin olisi tullut se MM-hopea, kun kuvattiin." Formula-cupeista Markku teki useamman videon. Ilkka oli näissäkin tuottajana.  

Markulla on myös omaa kokemusta kilpailemisesta, kartanlukijana. "Olen ollut kartanlukijana vuonna 1972. Se oli itse suunniteltu ja rakennettu vanerivene B-luokkaan. Seppälän Ilkka oli kuskina ja minä olin navigaattorina. Osallistuttiin Etelä-Saimaan moottoriveneralliin, mutta se vene hajosi, pohjavaneri petti. Kilpaveneilyni jäivät siihen. Se taisi olla Suomen lyhin kilpaveneura, Lappeenrannan Korkkitehtaan rannasta Kirjamoinsalmeen. Huomasin, ettei kilpaveneellä ajaminen ole minun lajina. Muut saavat ottaa ne riskit ja uhrata kaiken vapaa-aikansa ja rahansa siihen."
 
Nuuttilan veljekset ja Argo 16, Kotkassa 70-luvulla. Kuva: Markku Oikkonen

Kilpaveneluokissa tehot ovat kasvaneet, mutta Markun mielestä ideaali kilpaveneluokka olisi vanha E-luokka Argo 16/17 veneellä ja jollain 50-65-hevosvoimasella Mercuryllä. "Se on hyvä yhdistelmä. Ei se tarvitsisi enempää tehoa. Siinä toteutuisi parhaiten kilpa, kuka saa kulkemaan koviten. Tähän varmaan liittyvät nostalgiset muistot kilpavenekesästä 1972, kun Fabbet ajoivat E-luokassa ja voittivat muistaakseni 12 kisaa 13:sta. Argo 16/17-venettä voi kehua monella tavalla, mutta minusta se on myös suomalaisen teollisen muotoilun mestarinäyte, toiminnallisesti huippua, sopusuhtainen muodoiltaan ja tyylikäs. Sille olisi kuulunut arvostusta myös tässä suhteessa." 
Vene-messuilla 2018

Markku oli helppo jututettava, tarinaa tuli selkeästi ja Markku muisti vuodet tarkkaan. Sanoinkin Markulle, että välillä näin päin, haastattelija ja jutuntekijä on nyt haastateltavana. Itseä kieltämättä jännitti haastattelu, kun nyt haastateltavana oli kokenut konkari. Minulla oli muutama tukikysymys paperilla mukana, ja Markku taisi osata lukea kysymykset etukäteen, vaikka paperi oli hänestä katsoen ylösalaisin. Sen verran sujuvasti Markun juttu kulki, että ei tarvinnut montaa asiaa kysyä erikseen. Ja oli tietysti kiva kuulla Markun vinkkejä ja saada kannustusta historian taltioimisessa. Markun mielestä kilpaveneilystä on ollut niin vähän kirjoittajia. "Vanhat tiedot ja muistot on arvokkaita. Ne pitää kerätä ja tallentaa,"

1 kommentti: