sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Toukokuu



Toukokuun kalenterisivulla on allekirjoittaneen omistama vanerikatamaraani. Perässä Jorma Hartikan omistama ja kunnostama Mercury 650 xs-moottori. Moottori on esitelty blogissa aiemmin ja venettäkin on esitelty useampaan otteeseen. Mutta nyt esitellään venettä hieman tarkemmin ja näytetään, mitä sille jouduttiin tekemään, että siitä saatiin sellainen kuin se nyt on.

Vene 80-luvun loistossaan. Länsi-Savo.

Niilo hyvästelemässä vanhan kilparatsunsa.

Sain ostettua veneen kevättalvella 2014. Veneen myi minulle haukivuorelainen kilpaveneilijä Niilo Nikulainen. Vene oli valmistunut Niilolle kesäksi 1979 villeihin kilpailuihin. Moottorina veneessä oli silloin myös Mercury 650xs. Viimeiset kilpailut Niilo ajoi sillä vuonna 1986.

Veneen ainut sponsoritarra vasemmassa takakulmassa.

Hieman nykyveneestä poikkeava ohjausakseli. Toimii hyvin, joten miksi muuttamaan?

Alkuperäinen nopeusmittari

Alkuperäine jalkakaasu.

Alkuperäinen ohjausrissa. Kuvista näkyy myös veneen rakennetta. Vene on tehty erittäin kevyeksi, joten kaaria ja jäykkäreitä on melkoisen vähän.
Vene oli vaneriosiltaan ja kuituvahvistetuilta ponttooneiltaan hyväkuntoinen. Vain maalipinta oli rapistunut. Maali hilseili irti vanerista.

Suvin ensikosketus kilpaveneisiin.

Maalin raaputus aloitettu. Maalia poistettiin siklillä/raapalla ja teräsharjalaikalla. Loput hiottiin hiomakoneella ja osittain käsin.

Keväällä 2015 Aloitimme raaputtamaan vanhaa maalia pois. Tavoite oli kunnostaa vene 2015 MSSA:han. Samana talvena ja keväänä Jorma Hartikka kunnosti hänen Mercury 650 xs-moottorin. Vene ja kone olivat näytillä 2015 Mssa:ssa. Saman kesänä veneellä ajettiin Haukivuorella "Kapustasalmen veteraanivenemiitissä."

Kylkien hiontaa nauhakoneella. Allekirjoittanutkin todistettavasti tehnyt hiomishommia ja vielä suojainten kanssa.

Roiskelista muutettu ja ensimmäinen pohjamaalikerros tunnelin pohjassa. Pohjavanerin karkeuden vuoksi pohja oli maalattava useampaan kertaan. Ensimmäiset kerrokset maalattiin pensselillä.

Pohjaväri ruiskutettuna. Tästä jatkettiin hionnan jälkeen pintaväri.

Koneen asennusta Jorma Hartikan pajalla. Maali näytti ihan hyvälle, mutta ongelmia ilmeni myöhemmin.

Seuraavalle kesälle ajatuksissa oli kannen maalauksen uusiminen. Keltaiseen maalipintaan jäi rakoja. Kun vene kastui päältäpäin, vaneri pullistui raon kohdalta.

Taas hiottuna. Seuraavaksi maalattiin pohjaväri pensselillä uurteiden piilottamiseksi.

Pensselillä maalatun pohjavärin ja kittauksen ja hiomisten jälkeen ruiskutettiin pohjamaali. Tämänkin kuvan jälkeen taidettiin vielä hioa ja maalata, hioa ja maalata kerroksia useampaan kertaan.

Perfetionisti ei pety, vai miten se meni.. Ensimmäisen pintavärin vetoon tuli valumia, joten vene piti TAAS hioa uudestaan. Tässä vaiheessa Suvi epäili, ja taisi epäillä jo Jormakin, että valmistuuko vene Peurunkaan.

Onnistunut värikerros ruiskutettuna. Kuten kuvista näkyy, olosuhteet ei olleet aina ihan viimeisen päälle, vaan piti luottaa sääolosuhteisiin ja vähän onneenkin. Ulkona maalaaminen oli helpompaa paremman valon takia, tosin kevät alkoi olla jo sen verran pitkällä, että aina joku kärpänen laski mäkeä kannen kourua myöten.

Pitihän kärriin saada samaa väriä...

Kesälle 2016 oli sovittu Historiikkiveneiden näytösajo Peurungan F2-veneiden MM-osakilpailun yhteyteen. Tämä vahvisti päätöksen, että veneen kansi hiotaan ja maalataan uudelleen. Vene saatiin valmiiksi vajaa viikko ennen Peurungan näytösajoa ja edelliskesänä särkynyt moottori kerettiin koeajaa.
Perillä Peurungassa ennen kilpailuja torstaina.

Tarrat asennettuna ensimmäisen kilpailupäivän, perjantain, aamuna. Tarrojen piti antaa kuivaa vuorokausi, joten vähän tiukille meni. Lauantaina veneellä jo ajettiin.



Tämän veneen kanssa moni asia onnistui. Ei välttämättä ensimmäisellä kerralla, mutta toisella viimeistään. Ylivoimaisesti hienoin juttu oli se, että Jorma Hartikka lainasi Mercurynsä veneeseen. Jorma joutui oikeasti tekemään paljon töitä moottorin kanssa.

Saimme kunnian viedä historiikkiveneitä näytille Vene 2017-messuille. Katti ja Petri Häkkisen TG lähdössä Jani Pellis Lindholmin kyydillä kohti Helsinkiä.

Esillä Messukeskuksessa "oikeiden" kilpaveneiden seurassa.

Nyt tulevalle kesälle Mercury siirretään pukkiin huilaamaan, ja ihan käyntikuntoisena. Tilalle tulee FT10s Johnson "replica". Tämän erikoisen moottorin riki ja perä tulivat myös Jormalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti