Kaj Kerppola, periksiantamaton formulamies Pieksämäeltä

Haukivuoren kasvattina kuulin tarinoita lähiseutujen kilpaveneilijöistä. Mikkelin suunnalla oma porukkansa ja Pieksämäen suunnalta nimet Kerppola ja Kuisma mainittiin yleensä, kun tuli puheeksi kilpaveneily. Ensimmäisen kerran näin Kaj Kerppolan "livenä" Helsingin Sompasaaressa järjestettyjen F1-venekisojen yhteydessä. Kaj oli seuraamassa kilpailuja ja muistan, että Kajlla oli silloin varikkopassi kaulassa. Meidän seurueessa osa tiesi Kaj:n ja siinä vaihdettiin muutama sananen. Kuulin jälkikäteen kenen kanssa juteltiin: Kaj Kerppola on pieksämäkeläinen kilpavenekuski, joka ajoi aikanaan Formula nelosia ja pärjäsi niissä tosi hyvin. Oikeastaan tuosta sanasten vaihdosta alkoi minun kilpavenehistorian selvittely syventyä. Kaj Kerppolan nimeen törmäsin myöhemmin lehtiarkistoja ja kilpaveneilykirjoja penkoessa monta kertaa. Erityisesti mieleen jäi lehtijuttu Kuopion kilpailusta jossa oli ollut tosi raju keli. Kerppolasta kuulin juttuja myös muilta lähialueiden kilpaveneilijöiltä ja kilpailuja seuranneilta.

Kaj pitämässä puheenvuoroaan Uusintalähtö-tapahtumassa talvella 2019.

Helmikuussa 2019 pidettiin Formula cuppien uusintalähtö-tapahtuma Helsingissä. Minäkin sain kunnian osallistua tapahtumaan. Kaj Kerppola oli tapahtumassa mukana ja piti siellä hienon puheenvuoron. Tauolla sain karistettua ujouden pois ja kysyttyä Kerppolalta halukkuutta haastatteluun. Kaj oli ihmeen myötämielinen ja otti käyntikorttini vastaan. Reilu viikko kului ja muissa harrastuksissa olin jäänyt vähän konkeloon. Päätin kysellä alustavasti sovituista haastatteluista. Soitin Kaj Kerppolalle ja sieltä Kaj vastasi tuttavallisesti että mitäs ukko. Saatiin sovittua haastattelu jo seuraavaksi päiväksi ja lähdin sitten työpäivän päätyttyä ajelemaan Pieksämäelle. Otin mukaani Kapustasalmen kisojen leikekirjat ja kuva-albumit, jos niistä vaikka löytyisi jotain tuttua.

Saavuin perille ja soitin ovikelloa. Oven avasi jäntevä ja hymyilevä mies ja toivotti tervetulleeksi. Olin vähän vaivautunut, kun tulin hieman etuajassa. Kaj oli juuri lopettelemassa ruokailua. Kaj:n vaimo kuitenkin ohjasi minut kohteliaasti keittiön pöydän ääreen, johon levitin haastatteluvälineeni. Kaj kysyi heti, että juotko kahvia vai teetä. Vaivautuneisuus alkoi väistyä. Syötyään Kaj laittoi kahvit tippumaan ja alkoi tutkia Kapustasalmen kuva-albumia. Sieltä löytyi monia tuttuja veneitä, koneita ja ihmisiä. Alkuun keskusteltiin Kapustasalmen kilpailujen historiasta ja sitten uppouduttiin Kajn historiaan kilpaveneilyn parissa.

Kaj testaamassa Sofa mäkärää

Kaj:n veneily oli alkuun ihan normaalia moottoriveneilyä tuulilasiveneellä ja vesihiihtoa mökillä. Alkuun ei ollut mitään nopeita veneitä. Mutta sitten Kaj näki jotain mikä vaikutti hänen tulevaisuuteensa: "Mä muistan ku Jehkisen Matille tuli sillon tällänen TG-spesiaali ja se ajo kakskymppisellä koneella. Sitä hämmästeli, että miten voi kakskymppisellä vene mennä noin nätisti ja kovaa." Vauhti  vesillä alkoi kiinnostaa. Kaj hommasi lasikuituisen Sofa-mäkärän johon laitettiin 28 hevosvoimainen Yamaha ja kokeiltiinpa siinä jopa 40 hevosvoimaistakin. Mutta sellaisella koneella mäkärällä ei enää voinut ajaa. Seuraavaksi Kaj:lle tuli Bellan Mosquito 50 hevosvoimaisella Mercuryllä, jossa oli jo kliiveripotkuri. Tässä vaiheessa ajeltiin vielä ihan omaksi huviksi.

Kajn Mosquito

Savossa ajettiin niihin aikoihin villejä venekilpailuja ja vauhdista pienestä saakka tykännyt Kaj kävi seuraamassa kilpailuja. "Käytiin kahtomassa, että miten hirveen iso kone Laulaisen Tassulla tällä kertaa on." Kyläkilpailuissa kilpahommansa aloitti 70-luvulla edellä mainittu Matti Jehkinen Pieksämäeltä ja myöhemmin myös Kaj:n kaveri Tapio "Eku" Kiiveri. Ekun ajotouhua seuratessa kilpaileminen alkoi kiinnostaa Kajta itseään.  Moskiitto laitettiin myyntiin ja Kaj alkoi etsimään kilpakalustoa. Silloin Kaj mietti, että jos alkaisi ajamaan kilpaa kyläkisoissa, veneen pitäisi olla Tg:n tyylinen pieni, kevyt ja nopea vene eikä sellainen kuin Mosquito tai vanhan mallin vanerivene. Kaj hieroi venekauppoja Tauno Laulaisenkin kanssa. Pieksämäkeläisellä Esko Kainulaisella oli Taunon tekemä vanerinen siipivene. Eskon ja Ekun veneitä vertaillessa Kaj päätti kuitenkin unohtaa Taunon vaneriveneen, joka oli melko raskas ja ominaisuuksiltaan heikompi. Moottorivalintaakin Kaj mietiskeli useammalta kantilta. Niihin aikoihin Kaj oli töissä Lensun betonivalimolla ja siellä oli huoltomiehenä "Pelle Peloton" Martti Nykänen, joka teki melkein mitä vaan. Martti teki Ekun veneeseen potkurin, koska valmiita hyviä oli huonosti saatavilla. Silloin Kaj ajatteli, että hänen moottoriin pitää saada helposti hyviä potkureita.

Kaj käynnistämässä Tohatsua

20-hv luokka oli kyläkilpailuissa runsaslukuisin luokka, mutta Kaj halusi ajaa kilpaa myös vähän isommissa luokissa. Seuraava luokka oli 40-hv. Kaj ajatteli että 40-hevosvoimaisella voisi taistella jopa isompia vastaan seuraavassa 75 hv-luokassa. 20-heppasella taistelu onnistuisi vaan yhdessä luokassa. Siihen aikaan oli kilpakuvioissa mukana 35hv Tohatsu. Jehkisen Matti ajoi sellaisella SM:ää. Matin touhuja seuranneena Kaj totesi että Tohatsuun saa hyvin kliivereitä. Kaj:lla oli mahdollisuus hommata pienempi moottori ja vanerivene, mutta hän päätti säästää kunnon veneeseen ja koneeseen.  Kovan kilpailuvietin omaava judotaustainen Kaj ajatteli, että hänen ei kannata antaa kalustoetua muille, vaan on viisaampaa odottaa että saa kunnollisen kaluston alle. Kilpahommien alku siirtyi vuodella ja sitten Kaj sai ostettua uuden Tohatsun. Koneesta oli tullut siinä vaiheessa tehokkaampi 40hv malli, eli koneen hankinta meni nappiin. Veneen haku oli 81-82 paikkeilla. Niihin aikoihin ajettiin SC:tä TG Specialilla:lla ja uutena luokkaan tuli Argolta katti. Jehkisen Matille oli tulossa TG:n tilalle Argo. Samoihin aikoihin Kaj sai sovittua kaupat uudesta Tg specialista. Koska veneiden kaupanteko osui samaan aikaan, veneiden hakureissulle lähdettiin sitten yhdessä. Ensin Matin vene Fabritiuksilta. Fabritiukset eivät tykänneet kun Kaj kertoi että hänelle on tulossa Tg, luulivat että Kaj lähtee ajamaan Sm:ää "vihollisveneellä"... Kajlla oli kuitenkin suunnitelmissa kyläkisoihin osallistuminen. Myöhemmin Kaj teki venekauppaa Fabritiustenkin kanssa.

Lehtileikkeitä paikallisista sanomalehdistä.

Kaj vauhdissa TG:llä. Kuva: Reijo Laulainen

Kaj hakemassa johtopaikkaa Kyyvedellä. Kuva: Reijo Laulainen

  
Kaj hallitsi Tg:llään 40-hv sarjoja savolaisissa villeissä kisoissa. Hän päihitti jopa isommalla koneella ajaneen kattikuskin Tg:llä. Konetta ei vielä silloin osattu sen kummemmin virittää, eikä periä muokata ym. Kaj muistelee että kerran hän valmistautui Kapustasalmen heinäkuun kisoihin säätämällä TG:tä. Hän löysi hyvän potkurin ja nosti konetta ylöspäin ja kävi kokeilemassa. Sitten hän nosti konetta vielä ylöspäin. Ja taas testilenkille. Vene alkoi kulkea hyvin - sitten sattui tuulenpuuska, joka heitti veneen ympäri. Kaj:n jalka särkyi ympäriajossa ja siitä seurasi sairaalareissu ja jalka paketoitiin. "Nivelsiteet, ristisiteet, kierukat, jänteet. Jalka heilu sivuttain. Mähän karkasin vielä sairaalasta. Ne sano että ei täältä ylleensä sunnuntaina lähetä. Mutta minäpä lähin". Kaj lähti sairaalasta taksilla suoraan Kapustasalmelle seuraamaan kilpailuja, missä hänenkin olisi pitänyt ajaa.

Kajlla jalka paketissa Kapustasalmella.

Kauden 1984 jälkeen vauhdinnälkä kasvoi. Kyläkisojen luonne alkoi muuttua, pikkuhiljaa katit alkoivat yleistyä ja kilpailu muuttui totisemmaksi. Jos halusi pärjätä muissakin kuin 20hv luokassa, piti hommata katamaraani. Kaj yritti etsiä kattia itselleen ja soitteli Etelä-Suomeenkin, mutta venettä ei löytynyt. Mutta sitten oli lehdessä ilmoitus: Joensuussa SE-kokoinen vanerikatti. Kaj soitti ja kysyi onko vene ehjä. Kaj kävi hakemassa veneen. Hän ei silloin ymmärtänyt katamaraanista oikein mitään, vene näytti samanlaiselle kuin muutkin vastaavat veneet. Vene osoittautui myöhemmin hyväksi ja nopeaksi. Vene oli Juhani Kanervan tekemä. Moottorin veneeseen Kaj osti Kuopiosta veneliikkeestä. Vakiokoneen, 75 hv Johnsonin. Potkurin Kaj sai ostettua Sami Salomaalta. Potkuri oli sellainen joka kiihtyi hyvin, eli juuri sopiva kyläkisojen lyhyille radoille. Kaj pärjäsi veneellä hyvin, mutta hyvin alkaneen kilpakesän katkaisi kolari Kinnusen Arin kanssa Luusniemellä. "Siinä on vehkeet paskana. Tiaisen Timon kanssa ajettiin yhteen Luusniemellä. Vein veneen raadon kotiin ja otin omat sukellusvehkeet mukaan. Sukelsin oman moottorikopan, melan, kengän ym. ja Tiaisen veneen takakatteen. Jättivät kääntöpoijun uppoomispaikalle osoittamaan paikkaa." Tauno Laulainen korjasi veneen ja Kaj osallistui veneellä vielä loppukesän -85 kisoihin. "Kuisman Ripalle tuli Argo cat, Kinnuselle ja Tiaiselle Finnsportin katti ja minä ostin tämän. Tavallaan Kapustan kisojen kuolema alkoi siitä. Kaluston piti olla hyvä ja nopea, että kilpailuissa pärjäsi. Siihen alkoi myös mennä rahaa enemmän kuin aikaisempina vuosina v-pohjaveneillä. Kuskien määrä alkoi laskea."
  

Kaj villien kisojen katissa.

Sama vene kolarin jälkeen.

Kun kilpakesä 1985 villien kisojen parissa oli ohi, Kaj alkoi miettimään tulevaa. Vene ja kone olivat kovia kokeneet, niillä ei kannattanut jatkaa. Kauden päätyttyä Kaj alkoi tosissaan harkita siirtymistä virallisiin kisoihin. Ilkka Seppälä ja Markku Oikkonen olivat käyneet alkukesästä katsomassa kyläkisoja Naarajärvellä ja he houkuttelivat Kajta ajamaan uuteen Formula 4 SM-sarjaan. Harry Sutinen ajoi myös kyläkilpailuja Savossa ja hän perusti Hotelli Hesperia-tiimin uusia Formula-sarjoja varten. Tämä kyseinen tiimi oli Suomessa ensimmäisiä lajiaan. Tiimin porukalla oli yhtenäiset asut, veneet olivat maalattu yhtenevään väriin, varikkoteltat olivat edustavia ym. Keskokin saatiin tähän mukaan. Harry houkutteli Kaj:n mukaan tiimiin ajamaan Formula 4-venettä.
  
Kaj lähti syksyllä Judo-kisamatkalle Tanskaan. Tulevan kesän kisoihin Kajlla ei ollut vielä venettä. Kaj oli kuullut että Tanskassa oli Molgaard-venetehdas. Hän kyseli samalla reissulla sieltä että olisiko käytettyjä veneitä. Kaj pääsi sitten katsomaan tarjolla ollutta venettä. Esillä oli kolme, joista vain yksi oli kaupan. Kaj halusi kuitenkin sen veneen mikä oli vain säilytyksessä samassa tilassa. Hänen mielestä se vaikutti hyvälle ja kaksi muuta eivät. Siinä sitten soiteltiin puheluita ja selvisi että vene voisi olla myynnissä. Veneelle saatiin sovittua hinta ja Kai toi veneen Hiacen katolla Suomeen.  Tämän veneen hankinta onnistui, Kajn mielestä se kävi käteen kuin hanska.

Ensimmäinen Formula 4 tuli judo-reissun paluukyydillä.

Moottorivalintaa miettiessä Kaj päätti hommata Yamahan. Moottoria etsittiin, mutta sellaisia ei kuitenkaan ollut oikein tarjolla. Kyläkilpuriin tuli yksi potkuri Sami Salomaalta. Kaj muisti että Samilla oli Yamahoita varalla. Sami möi sitten toisen Yamahoistaan Kajlle.

Vuoden 86 Formula 4-vene. 

Kesällä 1986 alkoi sitten se uusi SM-sarja, Neste Sigma cup. Vaikka kaluston kannalta tuntui olevan helppoa lähteä liikkeelle uuteen sarjaan, silti ensimmäinen virallinen SM-kisa jännitti. Ensimmäisiin kisoihin osallistuminen oli vaikean tuntuinen paikka. Ei ollut ketään ennestään tuttua kuvioissa mukana ja vertailupohja muiden vauhdista puuttui. Harjoitusrataa ei vielä silloin ollut, käännöksiä ei oltu harjoiteltu, startteja ei oltu harjoiteltu. Kuitenkin ensimmäisessä kilpailussa Kaj muisteli olleensa toinen tai kolmas. Ensimmäinen kisa oli virtaavassa vedessä Imatralla. "Vapaissa harjotuksissa tuntu ettei vene mee mihinkää. Mutta sit huomas että ei ne mee muutkaa". Toisessa osakilpailussa Lohjalla tuli jo voitto.

Kaj lähtölaiturissa numerolla 50.

Ensimmäisenä vuotena tuli cup-mestaruus. Ja viisitoista tuhatta markkaa palkintorahaa. Kesko oli myös luvannut että jos mestaruus tulee, saa palkkioksi uuden veneen ja kaksi konetta. Kaj osti palkintorahoilla uuden Burgess-veneen. Tämä vene oli kuitenkin pettymys. Vene oli liian raskas, kiihtyvyydessä ja nopeudessa hävisi edelliselle. Kelissä vene olisi ollut hyvä. Kaj möi veneen eteenpäin. "Helsinki GP:ssä se olis ollu voittajavene, meni niinku juna. Sen mitä Burgess kulki huippuja hyvissä olosuhteissa, samassa vauhdissa kun Kescatissa painoi kaasua ni sillon lähettiin."

Kaj pitelee käsissään ensimmäisen Neste Sigma Cupin palkintoshekkiä.

Kaj:n ajotaitoa arvostaa moni formulaveneilyä seurannut. Vaikka henkselien paukutteluun olisi aihetta, silti Kaj:lta ei oikein kuule itsensä kehumista. Yritin jopa kysellä Kaj:lta hänen vahvuuksistaan radalla ja missä piili voittojen salaisuus, Kaj vastasi "judossa tuli opittua se, että periksi ei passaa antaa" ja jatkoi vielä, että sai oikeat ihmiset taakseen. Mekaanikko Kari Siltalahti tuli mukaan toiseen osakilpailuun. Siitä Karin ja Kaj:n yhteinen polku alkoi ja kesti koko kilpaveneuran. "Kovasti tehtiin töitä. Toisaalta Postin työaika oli silloin suotuisa veneharrastukselle. Maksovat palkkaa kahteen asti ja kymmeneltä olin jo autotallissa veneen kimpussa. Karppa pääs töistä myöhemmin ja tuli joskus viiden maissa meille. Ja iltaan asti oltiin tallissa ja neljältä aamulla soi kello. Yöunet jäi aika usein vähiin. Sitten oli muuta hulabaloota ympärillä. Sillon mentiin miljoonaa. En tiiä miten sitä on jaksanu." Siksi Kajsta tuntui että formula nelosien aika meni kuin sumussa. Väsymyksen takia ei kuitenkaan sattunut ihmeempiä.

Kajn autotallissa täysi tohina päällä.

Hotelli Hesperia team 1987.

Alkuun Kajn mukana formulakuvioissa oli myöhemmin "Ekunkin" mekaanikkona ollut Martti Nykänen. Martti teki Kajn ensimmäiset koneet, tosin koneille ei silloin vielä tehty ihmeempiä muutoksia. Kaudelle 1987 Hesperia tiimiin tuli mukaan Tapio "Eku Kiiveri. "Ekulle näytettiin että mitä moottoreille kannattaa tehä. Näytettiin mallia meijän moottoreista. Sittehän meillä meinaski olla aika tiukka kisa keskenään. Kuisman Risto ajo Hesperia tiimissä pienempää, Formula 5-venettä. Risto ajatteli silloin, että jos kaikki ajaa samaa luokkaa, tulee liian kova keskinäinen kilpailu tiimin jäsenien kesken. Ripa osas hyvin ajaa. Se ei ajellu nurin tai muuta". Piispasen "Jupe" Jussi tuli mukaan Hesperia tiimiin f4-kuskiksi myöhemmin. "Sanoin Jupelle että hommaa lisenssi, tosta saahaan vene, tosta kone ja tosta potkurit". Ensimmäisen vuoden "Jupe" ajoi Kajn veneellä.

Kauden 1987 Molgaard/Kescat-vene.

Formula 4-aikaan sisältyi monia ulkomaille suuntautuneita arvokisamatkoja. Kaj muisteli niistä mieleenpainuvimpia.

EM-kisa Tanskassa vuonna 1987 oli kova kisa. Mukana oli viisi suomalaista, joista jokainen ajoi ympäri. "Eku ajo venneesä paskaks, yläkautta ympäri kakkospaikalta Kimbyn perässä." Yhdessä erässä Kaj ajoi toisen veneen päälle, kun vesisuihku peitti näkyvyyden. Kisan lopputuloksissa Kaj oli silti viides.

Pariisin kuuden tunnin ajosta.

Kaj osallistui myös Pariisin kuuden tunnin ajoon kahtena vuonna. Yhtenä vuonna oli mukana Juhani Kanerva ja Kimmo Westerberg, Kajn kanssa samalla veneellä ajoi Jan-Erik Lindholm. Pariisin kuuden tunnin ajo on kilpailu, jossa 80 venettä lähtee yhtä aikaa liikkeelle. Kisa ajetaan Pariisissa Eiffel-tornin katveessa. Kilpailussa kaksi kuskia ajaa samaaa venettä vuorotellen. "Oltiin parhaimmillaan kakkosena ja sitten veneestä särkyi pohja, vedessä kun oli pulloja ja muuta roskaa. Kisat loppuvat sitten siihen." Toisissa kisoissa Kaj muisteli olleensa myös Jan-Erikin kanssa ja että ajoivat molemmat veneen ympäri, silloin tuli uimareissu.

1987 oli Norjassa MM-kisat. Kaj muisteli että lähtivät työpäivän päätteksi ajaaman kohti kisapaikkaa. "Nukutti perillä melkoisesti. Ei siinä tarvinnu ku muutama drinksu ni oli äly ämpärissä." Norjassa tuli MM pronssia.

Kaj ja Kari matkalla sinne jonnekin.

Toinen väsyttävä reissu oli matka Unkariin. Välillä autoa ajoi Kari, välillä Kaj. Kaj muisteli, että jotain 24 tuntia riitti ajamista. Sitten ei enää pysyny silmät auki. Ajoivat vielä vähän huonoa reittiä vuorten yli, oli mutkia ja mäkiä ja kärrin kanssa vielä omanlaisensa urakka.

MM-kisat pidettiin Hollannissa vuonna 1988. Kisassa piti olla karsinnat, mutta oli niin kova tuuli, että karsinnat jäi ajamatta. "Kaikki veneet laitettiin lähtölaituriin. Viimeset veneet oli niin matalassa, että piti kokeilla melalla pohjaa, että uskaltaako edes lähteä. Oltiin sitä mieltä ettei sovita. Järjestäjäpuoli oli sitä mieltä, että seuraavassa erässä on huomattavasti väljempää. Kova tuuli jatkui yhä. Ensimmäisessä mutkassa oli viis venettä nurin. Että tosissaan ne oli."

Kauden 1988 vene.

Kaksi ekaa kautta menivät voitokkaasti ja silloin tuntui että kaikki "natsasi" kohdalleen. 1986 ja 1987 tuli Suomenmestaruus.  Mutta kolmas kausi (1988) oli vaikea. Tiimi- ja sponsoriasiat olivat kuitenkin hyvällä mallilla. "Se tokan kauden punanen vene oli uskomattoman hyvä vene. Mutta sen ainoa huono puoli oli, ettei se kestänyt oikein keliä. Sitten Molgaardilta tilattiin uusi vene ja siihen toivottiin kantavampaa keulaa ja muutenkin hieman isompaa venettä. Se oli kaikkein huonoin vene mitä mulla on ollu. Ensimmäisessä kisassa Lohjalla nurin, toisessa kisassa Kuopiossa kolari Kimmo Kauvon kanssa. Sitten Ristiinassa vene ympäri, MM-kisat Hollannissa ekassa mutkassa nurin. Sitten Helsinki ja yläkautta ympäri. "Mä tiedostin, että mä ajan sitä venettä niinku sitä ei pitäis ajaa, yritin viijä väkisin. Sillon ku vene pysy pystyssä, pysyin jotenkin Lindholmin mukana, mutta muuten siitä ei tullut mitään. Koneita oli alussa hyvin, mutta tuotekehittely ja kehitys tyssäsi siihen kun vietiin venettä automaalaamolle ja koneita purettiin ja kasattiin että saatiin seuraavaan kisaan säretyt jotenkin nippuun. Maalari Jukka Laulainen sanoikin että hän ei ehdi ruiskua pestä kun työ ootte jo taas täällä." Loppukaudesta koneita ei niin paljoa ollutkaan. Veneeseenkin yritettiin tehdä muutoksia mutta hyvää siitä ei tullut. Jälkikäteen Kaj harmittelee sitä, että möi edelliskauden hyvän veneen pois ennen testejä uudella veneellä. "Sitä oletti että vene ois aina edellistä parempi. Hyvvää onnee oli että osas pyöritellä vehkeitä sillei, ettei ne välttämättä särkyny pahemmin. Yhessä erässä saatto olla vehkeet silmällään. Seuraavaan erään parsittiin katteita, jeesusteippiä ja muuta. Yhen kisan voitin sillei." Kauden 1988 SM:ssä Kaj oli toinen.       

Kaudella 88 tämä näky oli tuttu.

Maalarikin vitsaili, ettei kerkeä ruiskua pestä, kun vene tulee jo uudelleen maalaukseen.

Kaudelle 1989 päätettiin tilata taas uusi vene. Ponttooneihin tuli omat suunnitelmat. Sillä veneellä ei kuulemma voinut ajaa yhtään. Kajlle ohjausrautoja, hissin ja muita metallitöitä tehnyt Petri Saastamoinen hallitsi myös veneiden korjauksen ja hän teki tähän veneeseen uuden pohjan. Pohjan kulmat muutettiin, vanhan pohjan päälle rimat ja vanerit. Veneestä ei silti tullut mieluisaa, mutta sillä jatkettiin kausi loppuun. Kauden loputtua Molgaard kysyi Kaj:lta, että minkälainen vene seuraavaksi tehdään, Kaj vastasi että elä kysy minulta. Seuraavalle kaudelle tulikin Molgaardin täysin suunnittelema vene, johon ei itse tehty muutoksia. Vaikka epäonnea oli kaudella 1989, sai Kaj silti SM-hopeaa.

Kauden 1989 vene.

Viimeisenä Formula 4-kautena 1990 Kari ja Kaj saivat rakennettua todella hyvän mottorin. Tuumailivat, että jos olisi ollut 1987 vene ja viimeinen moottori, vauhti olisi ollut todella kovaa. Silloin oli veneissä pakollisena turvaohjaamot, eli veneiden paino oli noussut. Silti turvaohjaamollinen vene kulki kovempaa kuin aiempi vene vanhemmalla moottorilla. Kajlle ensimmäinen turvaohjaamo tuli vuonna 1989. Tämä kauden 1990 vene oli Kajn mielestä hyvä. Viimeiseltä Formula 4-kaudelta vuodelta 1990 Kaj nappasi SM-kullan.
"Ensimmäisenä vuonna moottorin kierrokset pyörivät siinä 7800 paikkeilla. Ja viimeisenä vuonna 8300-8400. Keskolta sai osia hyvin moottoreihin. Osia meni myös paljon. Koneita avattiin ja kasattiin niin usein, että jopa siitä syystä tarvittiin välillä uutta osaa tilalle, haavereiden ja konerikkojen lisäksi. Jyväskylässä vapaissa harjoituksissa katkesi koneesta kampiakseli. Irrallisesta akselista männät pois, toiset männät tilalle, männät ja akseli lohkoon ja kone kasaan ja veneeseen. Tunti ja kymmenen minuuttia kesti, kun oli kone taas kasassa. Sitten kisaan ja voitettiin kisa. Muut puisteli päätään. Kyllä työkalut lenti."

Kari ja Kaj Yamahan kimpussa.

Vuonna 1990 MM-kisat pidettiin Tanskassa. "Hieno kisa, paljon katsojia. Ekasta erästä voitto. Kakkoserässä viimesellä kierroksella kakkospaikalta ympäri hinaajan aaltoon. Kolmannessa erässä virtavehkeet ei enää toimineet kunnolla. Neljännessä erässä osuin poijjuun. Paremmalla tuurilla ja maltilla maailmanmestaruus olisi ollut mahdollinen, vauhti riitti siihen. Näin jälkeenpäin harmittaa se kilpailu, Karinkin puolesta. Tiijettiin, että se on meijän viimenen neloskilpailu. Sillon oli kaikki eväät voittaa maailmanmestaruus." Harvoin Kaj oli varma kaluston kyvystä, mutta silloin kun lähdettiin MM:n Kaj sanoi lehtihaastattelussa että nyt kulkee meijänki vehkeet. "Ekan päivän jälkeen kun johti kisaa ja sitten loppu meni noin, vähän hiljaseks se veti." Saman vuoden EM-kisoissa tuli viides sija. Kaj mietti että olisi aikanaan tarvinnut hieman enemmän malttia. Nurinajoihin meni monta kisaa. "Kakkospaikalta nurin. Jos ois ajanut enemmän maltilla, olisi ollut mitaleilla. Vauhti riitti silloin."

Vuoden 1990 vene.

"Niiniveden ja Iisveden rajalla oli kilometrin sula. Ajettiin siinä edestakas joka kevät. Muualla oli vielä jäätä ja rannalla lunta." Pieksämäen veneporukka kävi edeltävänä viikonloppuna lapioimassa uraa ja seuraavana tulivat veneiden kanssa rantaan testaamaan. "Ajettiin eestakasin ja kierrettiin keppejä, paineltiin vähän rimminappia ja kokkeiltiin että kaikki toimii." Kovin agressiivisia kisakäännöksiä sillon ei harjoiteltu, koska uinti kylmässä vedessä ei kiinnostanut. Oikea testirata tehtiin myöhemmin Pieksäjärvelle. Kääntöpoijujen paikat mitattiin ja sama rata oli sitten useampana vuotena. Kaj sanoo, että Kari oli tämän takana. Radalla testattiin koneiden muutoksia järjestelmällisesti. "Ennen vuoden 90 MM-kisaa testattiin omalla testiradalla erillaisia kansia viis tai kuus. Silloin ei ollut mitään kummempia testiohjelmia." Kaj katsoi kääntöpoijulla miten alas kierrokset tippuu ja uudestaan suoralla olleella välipoijulla. Näistä testatuista kansista löytyi yksi, joka oli ylitse muiden, kierrosluvussa oli selvä ero muihin.

Menestyksen eteen on tehty paljon töitä olosuhteista välittämättä.

"Porvoon porukat" ja erityisesti Jan-Erik Lindholm Ja Kee Johansson "Keesu" ovat jääneet Kaitsun mieleen kilpakumppaneista. Vaikka Porvoon seudun kuskit ja Pieksämäen kuskit olivat kovimpia vihollisia radalla, liikuttiin maailmalla porukassa ja kauden päätökseksi järjestettiin illanistujaisia ja muuta tapahtumaa. Kaj muistelee että kerran "pojat tuli tänne meille, järjestettiin jalkapallo-ottelu. Porvoolaiset saivat varusteiksi palokunnan muutamaa numeroa liian isot turvakengät ja myö pelattiin sopivilla tennareilla. Arvaa kumpi joukkue voitti?" Seuraavana vuonna oli soutukisat Porvoossa. Pitkällä tikulla arvottiin veneet. Pieksämäkeläiset saivat veneen, jonka alla oli köli poikittain ja perässä hiekalla täytetty pönttö. "Ensiks se ei menny metriäkää suoraan ja kuinka soudit niin se vene ei menny mihinkää. Ne oli kyllä hauskoja juttuja. Maailmalle kun lähettiin, Keesu sano että Juuhansson ekana ja muut perässä. Porvoolaisten kanssa ei ollu ikinä mitään kahnauksia. Tavallaan homma oli reilua." Kaj kertoo myös että kun oppi tuntemaan kilpakumppaninsa ja luottamaan siihen, sellaisen kanssa oli helppo ajaa kilpaa. Mutkissakin uskalsi ajaa tosi lähelle. 

Kuvassa vasemmalla Porvoon porukoita ja oikealla Pieksämäen venemiehiä.

Formula nelosten jälkeen Kaj ajoi yhden kesän offshorea Argo 21:llä ja Mercuryn xr2:lla. Kajlle merellä olo oli vieraampaa, kun oli tutustunut aiemmin mereen vaan ruotsinlaivan kyydistä. Kotkassa oli kisassa keliä, aaltoja myötäiltiin, kun ei riittänyt uskallus hyppiä kunnolla. Rannassa Wareliukset kysyivät, että miltä tuntui, johon Kaj vastasi: "pelkäsin niin perhanasti." Paras sijoitus kauden kilpailuissa oli PM-kisan sija 4. Kartanlukijana Kajlla oli Paavo Häkkinen. Kaj muisteli vielä offshore-kaudesta, että alussa kartanluku tuotti hankaluuksia ja lähinnä ajettiin muiden perässä. Yhdessä kisassa vene tuntui vähän huonolle ajaa ja kun maaliintulon jälkeen kalusto nostettiin ylös, huomattiin, että peräevä oli poikki. Muut kilpailijat pyörittelivät päätään ja mutisivat, että kyllä nuo rataukot on rohkeita, ajaa vähän eri tavalla.

Kajlle harvinainen Offshore-kausi.

Vuonna 1993 Kajn oli tarkoitus lähteä ajamaan Formula kolmosia, joita hän ajoikin sinä vuonna kolme osakilpailua. Mutta samana vuonna Seliön Sami soitti Kajlle ja houkutteli mukaan Formula 2000-tiimiin. Tiimissä oli vene useampaan luokkaan. Kaj ajaisi Samin kanssa vuorotellen F2000 venettä ja rahoitus olisi kunnossa. Kaj kävi tutustumassa hommaan Karin kanssa ja Kari sai Kajn mukaan touhuun. Kari sanoi, että jos rahat siihen löytyy niin lähdetään vaan. Kaj kävi ajamassa muutaman kisan tätä luokkaa. Vene oli F1-veneestä muokattu sopimaan F2000-sarjaan. Vene ei ollut oikein hyvä ja viimeisessä kisassa koneessakin tuli tunnit täyteen. Oli Suomen kisa, Kaj ajoi paalupaikka-ajan ja kone särkyi melkein maalilinjalle. Koneen rikkouduttua Kaj tokaisi tutulle radiomiehelle "Ekulle", että tämä taisi olla nyt tässä, ajot on ajettu. Vene meni sitten Weckströmin Mikille takaisin.

Tällä Formula2000-veneellä Kaj ajoi muutaman kisan. Vieressä saman tiimin SJ15-vene.

Formula kolmosiin Kajlle tuli jälleen Molgaardilta vene. Formula kolmoset oli pykälää rajumpi luokka, kuin Kajn aiemmin ajama F4. Moottori oli vapaammin viritettävä 850-kuutioinen, kun taas F4 ajettiin vakiomoottorilla, jossa oli tiukemmat säännöt viritysten suhteen. "Koneen hommaaminen onnistui suhteellisen helposti. Suomessa oli silloin lama ja rahan saaminen oli vaikeaa. Juuri kun alkoi pääsemään luokkaan sisälle niin oikeastaan loppui rahat." Parhaimmillaan Kaj kerkesi päästä osakilpailussa toiseksi. Ensimmäinen F3-vene oli Molgaardin Kescat ja se ei oikein toiminut. Formula kolmosissa Kaj ajoi vuoteen 1997 asti yksittäisiä kisoja. 

Kajn ensimmäinen F3-vene

Kajn viimeinen F3-vene.

Kaj:lle ei sattunut pahempia loukkaantumisia kilpauran aikana. Pahin oli villien kisojen aikaan käynyt ympäriajo, jossa jalka särkyi. Vaikka veneitä kaatui myöhemminkin, pahemmilta säästyttiin. "Henkisiä kolhuja ja paljon. Ei sattunu muuta." Kaj tunnustaa silti, että turvaohjaamojen mukaantulo oli hyvä juttu. Vanhan mallin ohuet "pierunkuoriohjaamot" olivat ympäriajoissa ja kolareissa todella turvattomia. Rattiputki ja jalat pedaalien kanssa ahtaassa toivat omat riskinsä. "Ihme ettei särkyny sen pahemmin mittää", sanoo Kaitsu.


Kaj muistelee muutenkin kilpaveneuraansa hymyssäsuin. "Paljon siihen on käytetty aikaa ja paljon on käytetty rahaakin." Kaj jatkaa, että menestyksen vuosina rahaa tuli ja hommassa jäätiin ehkä plussan puolelle. Ensimmäisen f4-kauden jälkeen pystyi ostamaan voittorahoilla esim. uuden veneenkin. Myöhemmin rahaliikenne oli toiseen suuntaan. Kaj pitää kuitenkin eräänlaisena palkintona sitä että pääsi Leppälän Patun ja Seliön Samin mukaan maailmalle F1-tiimiin mekaanikkona. "Ei sinne kaikki pääse vaikka haluaiski." Patusta oli tullut Kaj:lle hyvä kaveri kilpavenekuvioissa. Myös Niilo Seliö oli tuttu ja Niilo kysyi mukaan tiimiin. Kaj lupasi lähteä vuodeksi Sami Seliön tiimiin. "Neljä vuotta siinä Samin mukana heilahti. Sitten töissä ja kotona ruvettiin kyselemään, että kummassako haluaisit oikein olla, maailmalla vai Pieksämäellä. Mikään matkatoimisto ei järjestä sellasia matkoja. On ollu hienoja reissuja, on tietysti ollu koviaki reissuja, mutta hyvät muistot on jääny vaikka yleensä ei hirveästi nähtävyyksiä kerenny käydä kahtelemassa." Vaikka Kaj pitää omaa kielitaitoaan rajallisena ja sanoo, että syvällisempi jutustelu ei oikein luonnistu, kerkesi hän kilpauran aikana tutustumaan myös ulkomaisiin kipaveneilijöihin ja osasta heistä tuli kavereita. Sitä Kaj pitää positiivisena muistona, ettei tehnyt sellaisia virheitä jotka olisivat aiheuttaneet Samille teknistä keskeytystä. 

Kaj Patu Leppälän F1-tiimissä. Kuvassa oikealla Sami Seliö, jonka tiimissä Kaj myöhemmin oli mukana.

Kaj nostaa useammassa kohtaa esille hänen mekaanikkonsa ja kaverinsa Kari Siltalahden. "Jos Karppa ei ois sillon tullu pihaan, ni ei tiiä minkälainen ois meikäläisen tarina ollu". Kaj sanoo, ettei silloin ymmärtänyt hirveästi koneista, mutta Karin ymmärrystä kehuu. Ja mietti vielä Karin vahvuuksia. Sanoi että Kari oli utelias, ennakkoluuloton ja asioita kokeiltiin eritavalla kuin muut. "Kun kalustoo oli, välillä tuumattiin, että kokeillaan. Alkuun tuntui, että mitä enemmän konetta revittiin, sitä enemmän siitä löytyi." Jälkeenpäin miettii, että monta kokeilua on menny oikein. "Kun ite herettiin ajamasta, Seliön Samille tehtiin Karpan kanssa kaikki nelosajan koneet." 

Kaj ja Kari odottelee moottorin katsastusta vuoden 88 kisassa.

"Kari Siltalahti, maailman paras mekaanikko."

Kajlla on yksi hienoimmista valokuvakokoelmista, mitä olen päässyt katselemaan. Lähes koko kilpaveneura kansioissa valokuvina, suuri osa Kaj:n itsensä kuvaamia. Kiitos tämän jutun kuvista kuuluukin suurimmalta osalta Kajlle. Kaikki kuvat ovat Kajn arkistoista lukuun ottamatta erikseen mainittuja. Oli seassa muitakin harrastuksia, joita Kaj muisteli samalla, kun selaili kuvia. Judoa, sukellusta, autoja, moottoripyöriä, normaalia veneilyä ym. Kilpaveneitä Kaj ei enää aja, mutta vesillä tulee oltua ja kalastettua tavallisella moottoriveneellä.
   
Kilpataustat tietäen Kaj on radalla nopea, periksiantamaton ja räväkkä kuski. Vaikka Kaj on kova kilpailija, näin haastateltavana ja mitä Kajn kanssa olen ollut tekemisissä, kyseessä on kuitenkin harvinaisen mukava, kohtelias, kärsivällinen ja vieraanvarainen mies. Koen olevani etuoikeutettu, kun pääsin haastattelemaan Kajta, joka ei omien sanojensa mukaan ole kilpaveneuran jälkeen antanut muita haastatteluja. Haastattelusta jäi itselle hyvä fiilis ja spesiaali olo.

Formula-cuppien uusintalähtö: tungosta radalla

F4-cupin mainoskuvitusta Assos oy:n arkistosta

Kilpaveneilyn kynäniekka Markku Oikkonen järjesti vanhoille Formula 4-cuppien kuskeille tapaamisen Helsingissä venemessujen aikaan. Markun lähettämässä kutsussa sanailtiin: "Kun oikein pinnistelet, muistanet vuosien 1986-91 suositut Formula-cupit. Cupien jury on nyt katsonut tarkkaan hidastuksia ja maalikamerakuvia ja päättänyt uusintalähdöstä, johon cup-konkarit täten kutsutaan." Mukaan oli kutsuttu pääasiassa kuskeja, mutta myös sarjan taustoissa vaikuttaneita ihmisiä. Ennakkoon ilmoittautuneita oli noin 50 henkeä. Minäkin sain kunnian olla mukana, vaikken liity F4-cuppeihin millään tavalla.

 Vietin leppoisan päivän venemessuilla muutaman Kapustan veteraanivenemiitin osallistujan kanssa. Pikkukylän poikaa alkoi jo hieman jännittää, kun lähdettiin hakemaan majapaikkani avainta ja siitä edelleen tapaamiseen. Jännitti tietysti suurkaupungissa liikkuminen, mutta myös itse tapaaminen. Sain kyydin Park-hotellin eteen, missä "Uusintalähtö" pidettäisi. Morjestin hyvästit kvvm-sakille. Jännityksestä huolimatta on pakko myöntää, että olin hieman ylpeä kutsusta. Tässä sitä mennään rehvakkaasti oikein Kauppaneuvos Paukun tyyliin.


Astuessani sisään hotelliin sisäinen "Paukku" taisi livistää johonkin. Hotellin aulassa oli ukkoa kuin pipoa. Osan tunnistin kilpaveneilyyn liittyviksi. Olo oli helpottunut siitä, että ainakin olin oikeassa paikassa, mutta pienoinen ujous yllätti - hyvä ettei alahuuli jo väpättänyt. Parin kilpailijan ja mekaanikon kanssa vaihdettiin muutama sananen ja olo alkoi siitä jo hieman rentoutua. Seuraavaksi älysin, että Markku Oikkonen ilmestyi aulaan. Menin kättelemään Markun. Markku kertoi, että yläkerrassa on kahvia sekä purtavaa ja että sinne voi siirtyä odottelemaan tapahtuman alkua. Nousin rappuset ylös. Porraskäytävässä oli hienot Uusintalähtö-opasteet vanhojen Neste Cuppien mainosten tyyliin. Jännitys alkoi jo kääntyä varovaiseksi innostuksi ja alkoi jo vähän hymyilyttää.

Porraskäytävän opasteita kohti kokoustilaa.

Yläkerran aulassa teetä hörppiessä ja sämpylää mutustaessa oli jännää seurata sivusta, kun muita tuli yläkertaan. Tutut kilpakumppanit tunnistivat toisensa pitkän ajan jälkeen ja paiskasivat kättä. Pian yläaulan täytti puheensorina. Ja vaikka aika oli jotain vaikuttanut, tunnistin minäkin Sami Pennasen, Kaj Kerppolan, Tapio Kiiverin, Jan-Erik Lindholmin, Jussi Lampisen ja muutaman muun. Oli aika jännää, kun aiemmin niminä tuloslistoissa ja kuvina kirjoissa olleet kilpailijat astelivat vuoronperään edestäni, meni oikein kylmät väreet. Nuo itselle lähes supersankarihahmot siinä ihan ilmielävänä, vau! Siinä vaiheessa ajattelin, että olipa hyvä, että Markku kutsui myös minut. Minusta moni varmasti mietti, että kukahan tuo räkänokka on tai mitä se täällä tekee.

Vanhat kilpakumppanit tapaavat jälleen.

Seuraavaksi siirryttiin pikkuhiljaa kokoustilan puolelle. Istuin kokoustilan reunimmaiseen pöytään. Pöydän ääressä istui minun lisäksi vain yksi ihminen. En tunnistanut häntä ulkonäön perusteella. Kun kaikki olivat löytäneet istumapaikan pöytien äärestä, Markku aloitti Uusintalähdön esittelemällä kokoontumisen taustalla olleet henkilöt teemaan sopivasti. Markku esitteli myös minut pilke silmäkulmassa "Tauno Laulaisen perinneyhdistyksen henkilöksi". Itse kysyin tässä vaiheessa luvan valokuvaamiseen tapahtuman aikana ja kuvien julkaisemiseen. Keltään ei tullut vastalauseita. Markku jatkoi kertomalla, että Niilo Seliö oli hänelle tälläista tapahtumaa ehdottanut ja siitä Markku oli innostunut järjestämään tapahtumaa. Ja tässä sitä nyt oltiin: 50 paikalle saapunutta. Tälle saavutukselle taputettiin. Ja nämä aplodit eivät jääneet illan viimeisiksi.

Kynäniekka-Markku itse äänessä

Seuraavaksi valot sammutettiin ja valkokankaalta alkoi koostevideo Formula-cuppien tapahtumista. Valojen sammuttua tunnelma alkoi nousta kuin kilpakoneen kierrokset. Videossa oli taitavasti yhdistettyinä pätkiä kilpailuista ja tapahtumiin sopivaa musiikkia. Leikkaus oli Oscar-tasoa. Videon edetessä osallistujat tunnistivat tuttuja naamoja yksi toisensa perään ja kokoustilassa alkoi kuulostaa enemmän huonokurisen yläasteluokan meiningiltä, kuin tyylikkäästi harmaantuneiden herrasmiesten tapaamiselta. Video eteni kuin kilpailu. Välissä haastateltiin kuskeja ja välillä ajettiin kilpaa. Videon lopussa allekirjoittaneella oli hymy korvissa. Taisi olla muillakin. Kun video loppui, kokoustilassa raikuivat aplodit ja tunnelma oli katossa. 

Tunnelman kattoon nostanut video pyörimässä.

Markku jatkoi juontoaan videon ja parin videoterveisen jälkeen. Seuraavana tuli suomalaisen kilpaveneilyn historiaa ja katsaus tapahtumiin, jotka johtivat Formula-cuppien syntyyn. Pöydässäni istunut "tuntematon" henkilö olikin Hannu Hillo, joka piti oman osion suomalaisen kilpaveneilyn vaiheista 1900-luvun alussa. Markku jatkoi siitä ja liikkui 70-luvun alusta kohti nykyaikaa. Tarinassaan Markku valotti myös omaa kosketustaan rataveneilyyn. Ilkka Seppälä jatkoi Markun tarinaa ja sitten päästiinkin jo itse Cuppeihin ja niiden syntyyn.

Hannu Hillo

Markun historiaosio

Ilkka Seppälä

Seuraavaksi Markku jakoi puheenvuoroja muille. Vuoronperään puheenvuoron saivat niin kilpailijat kuin taustahenkilötkin. Puhujilta tuli tosi hauskoja ja mielenkiintoisia tarinoita vuosien varrelta milloin mistäkin kommelluksista, huippuhetkistä ja vastoinkäymisistä. Vaikka nämä puhujat olivat hyviä kilpaveneilyssä, niin pakko myöntää, että ovat myös hyviä jutunkertojia. Kuuntelin tarinoita nautiskellen. Oli kuin olisi katsonut kilpaveneaiheista hyvää dokumenttia ja ihan livenä. Moni puheenvuoron saanut ihmetteli, että miten hauskaa Formula-cuppien aika oli, ja että mikä merkitys niillä oli. Ja varmasti kaikki muistivat kiittää ja kehua Markkua tapahtuman järjestämisestä. Tämäntyyppistä tapahtumaa ei kilpavenepuolella oltu aiemmin nähty. Kiitoksia sateli monen puheenvuorossa myös Cuppien idean isälle Ilkka Seppälälle. Jokainen taisi muistaa myös omia taustajoukkojaan.

Niilo Seliö

Kaj Kerppola

Sami Pennanen

Jussi Lampinen

Formula Cupit olivat Assos oy:n ja Suomen moottoriveneliiton järjestämiä ratakilpaveneilyn SM-sarjoja joita järjestettiin 1986-1991. Cupeissa ajettiin Formula 4-veneillä, noin 4-metrisillä katamaraaneilla ja 70-75 hevosvoiman (maksimissaan 850 kuutioisilla) perämoottoreilla. Huippunopeutta veneillä oli 140-150 km/h. Kilpailuja oli 5-6 kappaletta kesässä. Kilpailuja ajettiin hyvän näkyvyyden tarjoavilla paikoilla. Ja vaikka kyseessä oli SM-sarja, sarja oli avoin myös ulkomaisille kuskeille. Sarjaan osallistuneissa veneissä oli kaikissa varattu saman kokoinen tila sarjan pääsponsoreiden tarroille. Suurien sponsoreiden ansioista sarjassa oli isot rahapalkinnot. Esim. 1987 sarjan voittaja sai 20 000mk. Eli sarjassa toteutui monta hyvää asiaa, näkyvyys, näyttävyys, kova taso kilpailussa ja korkeatasoiset palkinnot. Osallistujia F4-cupit keräsivät melkein kolmekymmentä per kausi, joka on nykyajan rataveneilyyn verrattuna hurja määrä. Cupeissa ajoivat mm. Kaj Kerppola, Jan-Erik Lindholm, Hans-Erik Johansson, Jussi Lampinen, Kimmo Westerberg, Henry Sjölund, Niilo Seliö, Mikael Roms ja Sami Pennanen ja monet muut. Ulkomaalaisista mainittakoon Mats Kimby, Jan de Wreng ja Owen Jelf.  Vuosina 1990 ja 1991 Formula Cupeissa ajettiin myös Formula 3000-sarjaa. Tämä sarja toi vielä lisää näyttävyyttä ja vauhtia Cuppeihin. Näistä "kolmetonnisista" ehkä joskus lisää. 

Kuva "erien välistä"

Tapahtuman lopuksi monien toivomuksesta Markku laittoi koostevideon pyörimään uudestaan. Sillä välin, kun Markku valmisteli videota ja etsi oikeaa videotykin piuhaa, minä uskaltauduin juttusille muutaman osallistujan kanssa.

Tapahtuman virallisen osion jälkeen sitkeimmät kisailijat ja taustajoukot jäivät vielä "aulabaarin poijulle". Siinä lonkeropullon ääressä saatin vielä hyviä keskusteluja kilpaveneilystä muutaman osallistujan kanssa.

Uusintalähdön osallistujat yhteiskuvassa

Formula 4-cuppien kuljettajia

Uusintalähdöstä ja ehkä myös lonkeropullollisesta voimaannuttuani läksin hymyssä suin kävelemään kohti omaa majapaikkaani. Kännykkä näytti matka-ajaksi 1h 10min. Puoli tuntia käveltyäni kännykän akku loppui ja en oikein tiennyt mihin jatkaa. Jatkoin kävelyä ulkomuistista, mutta jossain vaiheessa kaikki kadut alkoivat näyttää samalta. Räntää satoi ja oli kylmä ja vaatteet alkoivat olla märkiä. Mietin, että miten löydän ikinä majapaikkaan perille. Tässä vaiheessa oli annettava periksi ja keskeytettävä "teknisen vian" vuoksi. Onneksi löysin sentään nakkikioskille ja sen lähellä olleelle taksitolpalle. Hyppäsin taksin kyytiin ja pääsin lopulta majapaikkaani.

Minulle Formula 4-cuppien olemassaolo on ollut itsestäänselvyys. Ajettiinhan ensimmäinen Neste Sigma Cup 1986, samana vuonna, kun itse olin syntynyt. Sarjan alku ei kuitenkaan ollut mikään itsestäänselvyys. Oli hienoa päästä kuulemaan sarjaa järjestäneiltä ihmisiltä Cupeista ja niiden aloituksesta. Paljon työtä, vaivannäköä ja onneakin tarvittiin, että Cupit saatiin käyntiin. Tähän loppuun vielä hatunnosto Ilkka Seppälälle, Cuppien "keksijälle", sekä kaikille niille, jotka olivat mukana pyörittämässä sarjaa. Ja niinkuin tämän uusintalähdön monessa puheenvuorossa, minäkin sanon, että iso kiitos Markulle tämän mahtavan tapahtuman järjestämisestä. Oli huippua päästä mukaan!

Kiitos Markku ja Ilkka!